Suomi ilman kepua

On kulunut jo tovi siitä, kun olen saanut tutustua Ylioppilaslehden antiin. Olin melkein jo unohtanut, kuinka virkistäviä ja totuudenmukaisia nuo kirjoitukset olivatkaan. Erityisen hyvin siinä kuvailtiin Suomen poliittista elämää, josta minäkin innoitukseni alun perin ammensin. Toki maahanmuuttokin jotenkin politiikkaa hipaisee, mutta se on oikeasti hyvin aktuelli aihe yli puoluerajojen, ja ihmiset suhtautuvat siihen hyvin eri tavoin. Jokseenkin yhtenevästi siihen suhtautuvat vain poliittisesti leimautuneet ihmiset, joiden täytyy lukea vaaliohjelmasta, mitä mieltä asiasta oikeastaan ollaan - vai ollaanko mitään mieltä.

Minä, joka olen asunut lähes koko lapsuuteni maaseudulla, opin aika pian huomaamaan, että maalaiskunnissa oli yleensä kahtiajako ”meihin ja muihin”. Meitä olivat pääasiassa maatalon lapset, joille oli jo äidinmaidossa juotettu ajatus, että me olemme niitä, jotka ovat tämän kansan selkäranka ja elintarvikkeiden jakajia noille muille. Muita olivat taas ne, jotka ostivat leivän ja lihan kaupoista, asuivat rintamamiestaloissa ja hakivat maidon maalaistaloista, joiden isännät olivat niitä, jotka päättivät kunnan asioista. Muilla ei yleensä ollut kovin suuria vaikutusmahdollisuuksia, koska olivat jakautuneet pienempiin sirpaleryhmiin, joista jotkut olivat kohtuullisen isänmaallisia mutta vailla vaikutusvaltaa, ja jotkut taas ilman isänmaallista ideologiaa.  Lähinnä kansankiihottajiksi luokiteltavia vasemmistolaisia oli sodan kokemuksista huolimatta melkoinen osa kansasta. 50 – 60-lukujen aikoihin oli melko vaikea kuvitella, että esimerkiksi kokoomus ja kommunistit olisivat olleet jostakin asiasta yhtä mieltä.  Sellainen käsitys minulle syntyi, että osa näistä muista piti tärkeänä työntekoa ja väitti, että vain se voi pelastaa Suomen senhetkisestä ahdingosta. Se toinen puoli oli sitten sitä mieltä, että esimerkiksi Neuvostoliitto oli se paratiisi, jossa kaikille oli ruokaa ja leipää eikä kenenkään ollut pakko tehdä työtä.  Sinisilmäinen kansa uskoi, että tällainen työväen ja köyhälistön paratiisi olisi todella mahdollinen. Minä jo silloin olin Jaakko Ilkan ihailijoita, joka uskoin, että ”ei oikeutta maassa saa, ken itse ei sit hanki.”  Jokaisen oli siis tehtävä töitä, vaikka en ihan varma ollutkaan siitä, pitikö kaikilla olla lehmiä ja peltoa.

Tämä kaksinapaisuus joutuikin sitten ihmeelliseen valoon, kun myöhemmin muutettiin kaupunkiin, ja siellä olikin suurin osa tovereistani sellaisia, jotka eivät selkeästi kuuluneet meihin eivätkä muihin, vaan näkivät asioita ihan vain asioina. 

Jyväskylässä asuttiin lähellä Rautpohjan ”tykkitehdasta”, joka jo silloin teki paperikoneita, ja isäkin oli aikoinaan pyörittänyt omaa sementtivalimoa. Olin jo varsin nuorena oppinut näkemään, että pelkällä maanviljelyksellä tätä maata ei rakenneta.

Maalaisliitto (Keskustapuolue) ei siis aina ole ollut suurin valtionjohtajapuolue, vaikka se melkein kaikkialla maaseudulla onkin ollut johtavassa asemassa. Näin näyttää olevan myös tämänhetkisten kannatusmittausten jälkeen. Keskustapuolue on edelleen kannatetuin puolue, sillä tämän puolueen kannattajille on aina ollut vaikea myöntää erehtyneensä.  Ylivoimaisesti vahvin puolue on maaseudun pienissä kunnissa.  Elävän maaseudun puolesta puhuva kepu ihmettelee muun muassa sitä, että miksi meidän maalaisten on kustannettava joku Helsingin metro.  Vasta-argumenttinaan kaupunkilaiset sitten esittävät, että miksi heidän täytyy kustantaa se, että koko Suomi pidetään asuttuna. 

Tällaistahan kissanhännän vetoahan se on aina ollut.  Muistan hyvin ajan, jolloin helsinkiläiset kapinoivat sitä, että he maksavat suurimman osan Suomen verotuloista, jolloin Pohjois-Suomen asukkaat vastasivat, että Pohjois-Suomi on vuosikaudet tuottanut lähes kaiken Suomen tarvitseman sähkön. Tottahan tämä on, sillä tämä tilanne alkoi muuttua vasta Loviisan ydinvoimalan rakentamisen jälkeen.

Näinhän se tietysti on, ja aina jollekin argumentille löytyy vasta-argumentti, mutta eiköhän totuus ole se, että ”suo siellä vetelä täällä”.   Paikallispolitikka on paikallispolitiikkaa ja valtiollinen politiikka kokonaan eri juttu.

Olen usein käyttänyt sanontaa ”jos olisin Kempeleen kuningas, tekisin sitä tai tätä”.  Tämän kertaisella listallani olisi kieltää valtiolliseen politiikkaan vaikuttavalle paikalle päässeeltä henkilöltä osallistuminen kunnallispolitiikkaan. Se olisi esityslistallani heti ministerien äänestyskiellon jälkeen, päätettäessä hallituksen luottamuksesta.  Jotenkin nololta tuntuisi, jos hallitus saisi luottamuslauseen parin ministerin äänen turvin.

  

Suurimmat puolueet kunnittain (Eduskuntavaalit 2015)

  Suomen Keskusta

  Perussuomalaiset

  Kansallinen Kokoomus

  Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

  Vasemmistoliitto

  Suomen ruotsalainen kansanpuolue + Ahvenanmaa

  Suomen Kristillisdemokraatit