tiistai 22. joulukuuta 2015

Terroristit ovat jo Suomessa


Suomessa on suureen ääneen huudettu terrorismin uhasta, kun muutama pakolainen on tullut turvapaikkaa hakemaan täältä kylmästä pohjolasta. Jos minulta kysyttäisiin, niin kaikkihan tänne saisivat jäädä, jos itse sitä haluaisivat ja pystyisivät itsensä elättämään ennemmin tai myöhemmin.  Ovathan he pääosin hyödyllisempiä ”mamuja” kun ne ulkomaalaiset, jotka tulevat tänne hakemaan jonkin ilmaisen koulutuksemme sadoista tutkinnoista. Arvostinpa minä näitä tutkintoja tai en. Ei sillä ole mitään merkitystä, sillä kaikessa tapauksessa ne ovat rahanarvoisia, ja me suomalaiset veronmaksajat maksamme ne. Koulutus on hyödyke jonka moni ulkomaalinen on käynyt hakemassa Suomesta ilman, että me suomalaiset olemme edes ymmärtäneet olevamme sen maksajia. Jos kyseessä olisi vaikkapa meidän pyhä lehmä auto, me varmasti huutaisimme poliisia avuksi ja tukka putkella juoksisimme tämän varkaan ja mutakuonon perässä. Näinhän nämä tutkintoja hakemaan tulleet ulkomaalaiset tekevät. Eivät vie autoja, mutta vievät suomalaisten kouluttajien työaikaa, joka oletettavasti on yhtä lailla rahanarvoista tavaraa kun tuo sinun käytetty autosi.

Yhdenkään pakolaisen ei ole havaittu Suomessa syyllistyneen mihinkään terroritekoihin, mutta ihan hyvä on, että suopo on varautunut tähän mahdollisuuteen. Kuten joskus aikaisemminkin olen kirjoittanut, Suomessa on erittäin ammattitaitoinen ja tehokas suojelupoliisi, joka onnistui nappaamaan pari irakilaista sotilasta, joiden epäiltiin syyllistyneen 11 murhaan.  Epäselvää on tokin yhä edelleen, onko kyse oikeasti murhasta vaiko vain sotatoimesta, josta hävinneet joutuvat vastaamaan, niin kuin yleismaailmallinen tapa on. Tuohon tapaukseen en ota enempää kantaa, kun en siitä enempää tiedäkään.

Kaikkia terroristeja ei suopo, pätevyydestään huolimatta, ole onnistunut nappaamaan. He ovat nimittäin suopoakin ovelampia ja ovatkin päättäneet tulla tähän maahan syntymän kautta. Sitä ei suojelupolisi ole pystynyt estämään.  En tiedä miksi näitä Molotovin cocktailin heittelijöitä ja tulipalojen sytyttäjiä pitäisi nimittää. Minun mielestäni nämä kyllä ovat terroristeja, jotka aiheuttavat enemmän huolta ja harmia kuin nuo henkensä edestä pakenevat pakolaisraukat. 


Meillä on siis terroristeja jo keskuudessamme, ja heistä meidän tulisi olla todella huolissamme. Olisi aika paha juttu, jos hyväksyisimme tuon terrorismin, mutta käännyttäisimme oikeita kunnon ihmisiä takaisin siihen helvettiin, josta he juuri henkensä uhalla ovat onnistuneet pakenemaan.

Näyttää tämä pakolaisista kirjoittamiseni jatkuvan niin kauan kuin aihe on tapetilla. En mitenkään voi käsittää, että ihmisillä on niin huono ”matikkapää”, että eivät osaa edes laskea sitä, että meidän elättäjät eivät riitä, jos ei jonkinlaista muutosta saada elätettävien ja elättäjien suhteeseen. Ehkäpä tämä nyt näin kirjoitettuna menee kuitenkin paremmin perille kuin sanonta ”huoltosuhde”.  Tätä taustaa vasten on suorastaan taivaan lahja, että joukossa on paljon työkykyisiä ja työikäisiä nuoria ihmisiä. He ja heidän lapsensa saattavat olla suomalaisen yhteiskunnan pelastus.

Mistään monikulttuurisuudesta ei kannata olla huolissaan, sillä me olemme jo nyt yksi maailman monikulttuurisimmista ja sekarotuisimmista kansoista.  Ainakaan minä en ole onnistunut hankkimaan tietoa siitä, ketä täällä on asunut ennen meitä, mutta varmuudella voin kertoa, että sellaista rotua kun ”suomalaiset” ei oikeasti ole koskaan ollut olemassa. Jotkut tutkijat väittävät, että kansa on tullut eri puolilta Eurooppaa ja kieli jostain idästä.

Miksi me nyt haluaisimme sulkea nämä kansojen muuttovirrat ?
.     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti