torstai 24. joulukuuta 2015

Nythän meillä on joulu


Katselin tässä tietokonettani television sijasta.  Oikeastaan en pelkästään katsellut, vaan jopa etsin joitakin tiedostoja. Aikaisemmin kirjoittamani blogin innoittamana etsin tilastotietoja niistä kunnista jotka ovat jotenkin poliittisesti värittäytyneitä.  Ajattelin tarjota tämän tiedon nyt joululahjaksi niille ihmisille, jotka muutenkin mielensä pahoittavat kaikenlaisista pikku tappioista. Nythän voidaan esimerkiksi riemuita siitä, että elämme kunnassa, jossa kunnallinen päätöksenteko on helppoa. Tai sitten voidaan riemuita siitä, että onneksi meidän kunnassa ei yksikään puolue voi yksin päättää asioista. 
Vaikka siis elämme kepulaisissa maalaismaisemissa, ei todellisuudessa ole kovinkaan monta kuntaa, joissa tuollainen yhden puolueen päätöksen teko olisi mahdollista.  Pääsääntöisesti puolueiden ylivalta voidaan saavuttaa vain lehmänkaupoilla.  Totta tietysti on, että lehmänkaupat ovat yleisimpiä juuri niissä kunnissa, joissa näitä lehmien omistajia on paljon. On täysin selvää, että he ovat taitavampia näissä asioissa kun esimerkiksi kaikkea vastustavat punavihreät vasemmistolaiset.

Voivathan tiedot tietysti olla jo jonkin verran vanhentuneita, mutta tällaisia yhden puolueen terroristivaltuustoja löytyy viime kunnallisvaaleissa 73 kepulaista kuntaa ja 11 kuntaa, jossa RKP voi yksin päättää sioista.  Onhan tämä niin paljon mielenkiintoista, että joulumieleni oikein herkistyy.  Koska vain nuo kaksi puoluetta ovat tällaisessa asemassa, päätin antaa heille joululahjaksi toivomuksen, että eivät mihinkään johtavaan virkaan aseta henkilöä, jolla on tuon puolueen jäsenkirja, sillä se asettaisi vain kunnanisien puolueettomuuden kyseenalaiseksi.  Kannattaisi kerralla uskoa, että minkään puolueen jäsenkirja ei tee yhdestäkään ihmisestä pätevää millään alalla.

Lievästi konsultoiva neuvoni olisi, että RKP:n poliitikot tukisivat näihin johtaviin virkoihin suomenkielistä kommunistia Kemijärveltä ja ”kepulaiset” kunnat saisivat tyytyä helsinkiläissyntyisiin demareihin.

 Näin saataisiin väriä kunnallispolitiikkaan ja kunnalliseen päätöksentekoon. Ihan vaan sivutuotteena saattaisi syntyä myös hyviä virkamiespäätöksiä, sillä tuskin yksikään virkamies uskaltaisi pahemmin mokailla noin vihamielisessä ympäristössä.  



Joulurauhaa vaan kaikille lukijoilleni ja hyvää uutta vuotta niillekin, jotka syystä tai toisesta ovat jääneet paitsi tätä kulttuuripläjäystä.   Kallan kuvernööri jää nyt joulutauolle, mutta palaan asiaan hyvissä ajoin ennen eduskunnan istuntokautta.  Uskon, että siihen mennessä on tapahtunut jo muutakin kuin tavanomainen joulumässäily ja katteettomat uuden vuoden lupaukset.

Olen muuten sitä mieltä, että Kristus syntyi kesällä, eikä meillä ole mitään syytä juhlia juuri tätä nimenomaista tapahtumaa samanaikaisesti jonkun pakanallisen juhlan kanssa. 

Kun kristillisen elämänkatsomuksen kuitenkin omaan, vietän Jeesuksen syntymäjuhlaa useammankin kertaa vuodessa. Ei kai siitä mitään harmia ole, että yhdyn myös tähän teidänkin juhlaan, joten…


Hyvää joulua kaikille!

 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti