sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Raiskaus ja viharikokset

Näyttää tulevan jo tavaksi kirjoittaa vain "mamuista" ja heidän epäasiallisesta kohtelustaan täällä Suomessa. Se kuitenkin näyttää olevan aihe, joka pysyy pinnalla uutisissakin aina vaan. Jotenkin minusta tuntuu, että Suomessa yksinkertaisesti ei nähdä Torniota pidemmälle, vaikka maailmassa on sodiksi luokiteltavia katastrofeja ympäri maailman. Suomen hallituskin miettii vain, missä liekki on juuri nyt pienimmillään, että sinne voidaan heittää takaisin. Aivan kuin Suomen hallitus sen todella tietäisi! No ei takuulla tiedä, sillä yksittäisen ihmisen tilanteeseen vaikuttavat hyvin monet asiat. Ei laisinkaan ole varmaa, että sotatilan jälkeenkään kaikki ihmiset ovat turvassa siellä, mistä ovat lähteneet.

Kaikki meistä eivät omaa historiaamme tunne edes sen vertaa, että tietäisivät Suomesta paenneen sotiemme jälkeen massoittain ihmisiä, jotka eivät tunteneet oloaan turvalliseksi enää kotimaassaan, vaikka olivat vain tehneet velvollisuutensa sodassa.

Vielä suurempi häpeäpilkku oli hävinneiden kohtelu oman sisällissotamme jälkeen: silloinhan teloitimme maamiehiämme, vaikka varmasti joku Sudan olisi luokitellut Suomen turvalliseksi maaksi. Turvallinenhan tämä maa onkin niille, joille se on turvallinen, mutta 50 vuotta oli sodasta kulunut, ennen kuin se oikeasti oli turvallinen kaikille.

Turha täällä rasistien on kiljua, että "rajat kiinni." Näyttää olevan jo niin, että näköesteitä sinne on pystytetty, kun useimmat eivät näe eivätkä ehkä ole nähneetkään yhtään muuta maailmaa kun tämän vähäväkisen Suomen, jonne kyllä sopii uusiakin asukkaita.

Kyllä Suomessa yhä edelleen tehdään raiskauksia, tappoja ja muita rikoksia, aivan kun aina ennenkin. Sehän on ollut maan tapa jo vuosisatoja, mutta nyt me on saatu ulkomaalaisia syntipukkeja.

Kaksi teinityttöä raiskattu hotellissa Oulussa:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1449813019186.html

Kaksi miestä raiskasi 15-vuotiaan tytön Oulussa - 5 vuotta vankeutta:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1449464067074.html ...

 


Ikävä tapauksia rasistien kanalta ovat "somessa" hehkutetut ja joskus mediankin kertomat raiskaustapaukset, jotka sitten onkin todettu täysin perättömiksi. Suomalaisten tekemistä rikoksista on juuri ja juuri mediassa mainittu ja kun on todettu, että tekijä onkin suomalainen, niin asiasta on melko pian vaiettu. Raiskaus on raiskaus ja törkeä rikos, josta pitää kyllä kunnon tuomio antaa, ihan kansallisuuteen katsomatta. Toivottavasti oikeus muistaa tämän myös tuomitessaan oululaisessa hotellissa kaksi alaikäistä raiskanneen yli nelikymppisen suomalaismiehen. Tehokashan mies kieltämättä oli, kun raiskasi yksin kaksi tyttöä. Huhujen mukaan "mamuja" tarvitaan yhdenkin raiskaamiseen kaksi.

Olen monesti miettinyt, että mitähän liikkuu päässä näillä tulipalojen sytyttäjillä, jotka ikään kuin ajan kulukseen polttelevat pakolaisten vastaanottokeskuksia tai rakennuksia, joista on sellainen aiottu tehdä. Ehkä ei nupissa olekaan mitään liikkuvia osia, sillä kyllä kai se pitäisi käsittää, että ei tätä pakolaiskysymystä sillä ratkaista, että yksityisten ja yhteiskunnan omaisuutta tuhotaan. Kun joku kuolee näissä paloissa, niin kyseessä on murhapoltto ja se on raiskaustakin pahempi teko.

Se, että ihminen on erinäköinen kuin sinä, ei tee hänestä sen huonompaa. Menepäs nyt rasisti peilin eteen ja katsele itseäsi oikein tarkoin. Ettei vaan kävisi niin, että olet paljon rumempi kuin monet mamut.

Kyllä minä edelleen väitän, että jokainen suomalaistunut ja Suomeen kotoutunut pakolainen on investointi Suomelle. Kohdellaan heitä hyvin ja lopetetaan viharikokset, joihin ei todellakaan ole aihetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti