torstai 31. joulukuuta 2015

Blogien kommentoijat


Olenhan minä joskus sanonut, että pidän siitä, jos ihmiset ottaisivat kantaa asioihin ja kommentoisivat joskus kirjoituksiani. Usein nämä blogit eivät synny aivan tuosta vaan. Monesti niiden taustalla on melkoinen määrä tutkimustyötä, vaikka joskus kyllä vain mielipiteitä.  Mielipide erottuu yleensä faktasta joko sen ironisen sävyn takia, tai sitten selkeästi olen ilmoittanut, että kyseessä on mielipide.

Olen nimennyt tämän kirjallisen kyhäelmäni poliittiseksi blogiksi, mutta täytyy myöntää, että aiheet ovat joskus lipsuneet muillekin aloille, hieman riippuen niiden ajankohtaisuudesta.  Vaikka lukijoita päivittäin on useita kymmeniä, joskus jopa sadoissakin laskettava määrä, niin kommentteja on suhteellisen vähän.  Eihän niissä nyt hirveästi kai kommentoitavaa olekaan, sillä olen yleensä tarkastanut tarkoin niiden tekstien todenperäisyyden, joita totuutena aion esittää. Luultavaa on, että useimmat lukijani ovatkin sen oivaltaneet, josta syystä eivät ole tunteneet kommentoinnin tarvetta. Tunteitten pohjalta pulppuavat kommentitkin ovat sitten rauhoittuneet, kun ihmiset ovat istuneet alas ja todenneet, että eihän tuossa mitään väärää ollut. 

Lisäksi olen myös kertonut, että asiallisia ja väärään asiaan kohdistuneita kommentteja en julkaise.  Jossakin yhteydessä olen kyllä ilmoittanut, että saatan julkaista asiattomankin kommentin, jos kommentin esittäjällä on kanttia kommentoida asiaa omalla nimellään. Tällä kertaa teen tästä säännöstä poikkeuksen ihan vain siksi, että kunnon ihmiset voisivat katsella, millaista tekstiä tunteitten palossaan joku voi syytää.

”Sitä jo luulisi nähneensä kaltaistesi ali-ihmispaskaa olevien mädättäjien moraalisen korruption,lapsellisten argumenttien,älyllisen epärehellisyyden ja yksinkertaisesti täysin vajaaälyisen hourailun pohjakosketuksen ja sitten tulee taas tuollaista jonka taso on jossain verbaalisen ripulipaskan alapuolella. Oksettavaa.Onneksi kirjoitat omalla persereikänaamallasi.
kohteessa Terroristit ovat jo Suomessa

En ehkä tiedä varmuudella kyseisen kommentin kirjoittajaa, mutta tietty epäilys minulla on.  Olettaisin kuitenkin, että kyseinen epäilty pystyy parempaan kielelliseen ilmaisuun, mutta varmuudella voin sanoa, että jossakin määrin rasismin innoittamanahan tuo teksti on kirjoitettu. Kuten ehkä huomaatte, ei missään ole sanottu, mikä ei olisi totta. Kyllä minä edelleenkin olen sitä mieltä, että ihan suomalaissyntyisten sytyttämiä nuo tuhopoltot ja muut vastaavat terroriteot ovat.  Kyllä siitä se johtopäätös on tehtävä, että ”terroristit ovat jo keskuudessamme.” 


 Lähde: http://yle.fi/uutiset/tuli_on_roihunnut_useissa_vastaanottokeskuksissa__yle_koosti_syksyn_tapaukset_yhteen/8517586


Sellaisen kuvanhan tuosta kirjoittajasta saa, että tuota kaikkea ei ihan tuollaisena kannata ottaa todesta, mutta miettikää itse ja ajatelkaa sitten kommentoijan henkistä tasoa.

Myönnän toki, että tuossa nimenomaisessa kirjoituksessa on hieman ironiaa takana, mutta sittenkin.  Totuushan tuossa on mukana, joten lukekaa itse ja kommentoikaa.  Missä kohden on virhe?

Niin, siis yhä edelleen odotan ihmisten kommentteja. Kommentoikaa siis tekstiä, älkää minua, vaikka kyllä molemmat varmaan julkisuuden kestävät.  Jos nyt ihan lopuksi saan pyytää, niin käyttäkää omaa nimeänne.
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti