Vanha Viipuri

"Se on tuolla!"

 
Jokainen itseään kunnioittava karjalainen ja Karjalan matkailija osaa kertoa jotain Viipurista, vaikka ei paljon tietäisikään. Mutta niinhän se on, että ”mitä enemmän tietää, sen paremmin tietää kuinka vähän tietää.” En minäkään siis kovin paljon Karjalasta tiennyt, enkä Viipurista semminkään, joten vasta nyt olen uskaltautunut kertomaan kaupungin historiasta.

Venäläiset sanovat, että kyseessä on vanha venäläinen kaupunki ja kertovat oman historiansa Venäjän näkökulmasta. Suomalaiset taas sanovat, että kyseessä on vanha suomalainen kaupunki ja kertovat tarkoin rajatun historian suomalaisesta näkökulmasta. En toki edes yritä asettua kummankaan tukijaksi, sillä totuus lienee, että molemmat ovat oikeassa. Tosiasiassa Viipuri syntyi linnan ympärille ja linnaa alettiin rakentaa pienelle saarelle, joka sijaitsi sotilaallisesti hyvällä paikalla. Tarkoitus oli rakentaa Ruotsin kolmanneksi vahvin varustus Tukholman ja Kalmarin linnojen ohella. Linnan pihalle rakennettiin puurakennuksia, joissa linnan väki perheineen asui. Vähän kerrassaan linnan ympärille asettui myös muuta asujaimistoa ja kauppiaita, jotka pitivät linnan läheisyyttä turvanaan.  Näin syntyi kauppapaikka ja kaupunki, kun varsinainen asutus siirtyi myös kapean salmen yli Viipurinniemelle. Voitaisiin siis puhua myös vanhasta ruotsalaisesta kaupungista. Tosi asiassahan kaupungista kehittyi varsin pian voimakas kansainvälinen hansakaupunki, jossa myös saksalaisilla oli sanansa sanottavana. Kaupungin ensimmäinen virkakieli olikin saksa. Vasta myöhemmin asioita voitiin hoitaa ruotsiksi, venäjäksi tai jopa suomeksi.

1495 luvulla oli tsaarin armeija saanut päähänsä vallata Viipurin, joka oli silloin jo merkittävä kansainvälisen kaupan tukipiste. Pian kaupunki ja linna olikin saarrettu. Kronikan mukaan saartoon osallistui 60 000 sotilasta, mutta todellisuudessa tuosta luvusta pitäisi poistaa ainakin yksi nolla. Viipurin linna oli kuitenkin niin hyvä varustus, että venäläiset eivät onnistuneet sitä valtaamaan.

Marraskuussa, pyhän Antreaksen päivänä venäläiset arvelivat puolustajien jo kypsyneen ja valmistautuivat uuteen hyökkäykseen. Hullusti kävi tälläkin kertaa, josta kronikka kertoo seuraavaa:

Pani pyssyt pyykämähän,
umpiputket ulvomahan,
avokurkut ammomahan ja
jalosukuiset joikumahan,
alla Viipurin vihannan.
Alla suuren suomenlinnan.
Jopa liikkui linnan tornit,
tornin kellot keikahteli,
tornin latvat torkahteli,
räystähät rämähtelivät,
patsahat pamahtelivat.
Räystähät meni rämäksi,
linnan patsahat pamuksi,
tuohikattoset tomuksi.
Tuohet lenteli levyinä,
linnan seinät liistehinä.

Kronikka kertoo tietysti Knut Possen aikaansaamasta räjähdyksestä, joka tunnetaan nimellä Viipurin pamaus, ja joka sai osittain jo linnan vallanneet venäläiset suin päin pakosalle.

Mikä on aidosti totta Viipurin linnaa koskevissa tarinoissa, jääköön jokaisen oman arvion varaan. Totta kuitenkin on, että monikulttuurinen vanha kaupunki on nähnyt monenlaisia isäntiä ja on eräs Nyky-Venäjän huomattavimmista nähtävyyksistä.

Kyllä me suomalaiset edelleen voimme pitää Viipuria myös suomalaisena kaupunkina. Talojen postiluukuissa näyttää edelleen lukevan selvällä suomen kielellä ”kirjeitä ja sanomia”. 

 

Paljon muutakin voisin kertoa Viipurista, mutta saattaisi tarinasta tulla liian pitkä.  Itse olen käynyt Viipurissa kymmenkunta kertaa ja aina löydän sieltä jotain uutta. Meidän kesämökiltähän sinne on matkaa vain vähän yli 40 km, joten ei se vierailu niin vaikeaa ole.  Antoisa kohde se on myös kauempaa tulleille. Eläminen halpaa ja ihmiset ystävällisiä - suosittelen lämpimästi.