Tsasounaa päivystämässä

Taitaa olla aika tylsää luettavaa nämä viimeaikaiset kirjoitukseni, mutta joskus on vain niin, että elämä ei tarjoa suuria tapahtumia. Tunsimme kuitenkin itsemme etuoikeutetuiksi - Pirjo ja minä - kun saimme koko Juhannuksen päivystää rakennuttamaamme tsasounaa Kalajoen kuuluisilla hiekkasärkillä. Kovasti oli harras tunnelma, vaikka nuoriso kyllä muisti pitää riittävästi Kalajoen enemmän tai vähemmän ansiokasta mainetta Johannes kastajan nimipäivän aattona.

Melkein heti herättyä lähdimme Jyväskylästä, josta matkaa kertyy tänne Kalajoelle noin 250 km, ja tietysti siihen käytettiin aikaa kolmisen tuntia taukoineen päivineen. En tiedä, mitä yö tuo tullessaan, sillä kirjoitan tätä blogia hyvin alkuillasta.  Toistaiseksi ei ole tapahtunut mitään… kaikki hyvin.

Ensimmäiseksihän meitä tervehti tuulimyllyjen hirveä patteristo. jonka takia jouduimme muuttamaan täältä pois.  Eihän se kivalta näyttänyt, kun niiden vaikutuksen henkilökohtaisesti tunsin.  Jos oikein muistan, oli Suomen hallituskin luvannut, että lisää tuulivoimatukea ei anneta, ennen kuin myllyjen terveysvaikutukset on kunnolla tutkittu.  No onhan ne tutkittu, mutta ulkomailla… ja haitallisiksi todettu.  Näyttää olevan niin, että jos ei Suomessa tutkita, niin ei sitten tarvitse välittää.  Uskalsivat kuitenkin sodassa ampua, vaikka ei yksikään suomalainen ollut lähelläkään, kun ruutia keksittiin.

No, täytyi se vaan hyväksyä, että näin on.  Ensimmäiseksi ajoimme myynnissä olevalle talollemme ja totesimme, että toki täällä voisi asua vieläkin, jos ei olisi tuota kammottavaa allergiaa.  Kymmenisen vuotta Kalajoella kerkesin asumaan, ennen kuin Tuuliwatti ajoi minut pois.  Täytyy vain rukoilla Kalajoen päättäjien puolesta, sillä he eivät tienneet, mitä he tekivät. Herra auttakoon myös Suomen valtiota, sillä sieltähän tämä kaikki paha alkoi.

 

Mieliala hieman piristyi, kun huomasimme Ventelän talon uuden ilmeen. Muistelin, että olimme joskus olleet aloitteellisia myös kyseisen talon asiassa.  Kalajokiset - päättäjiä myöten - puhuivat vain hometaloista. Käytimme omalla kustannuksella talolla parikin asiantuntijaa, jotka molemmat totesivat, että rakennusten historiallinen arvo on niin suuri, että missään tapauksessa niitä ei saa hävittää.  En tiedä, vaikuttiko se asiaan mitään, että kirjoitimme Kalajoen kunnan päättäjille ja esitimme oman ehdotuksemme kunnalle.  Homepuheet kuitenkin loppuivat, ja nyt tuo historiallinen rakennus näyttää hyvin upealta.  Kyllä sen on nyt kuitenkin tehnyt Kalajoen kaupunki, emmekä todellakaan halua siitä kunniaa. Jos onnistuimme herättelemään päättäjiä, niin hyvä on.

 

Kun istun täällä tsasounan keittiössä kirjoittamassa tätä juttua, tunnen myös lievää ylpeyttä tästäkin rakennuksesta. Totta on varmaan, että tämä rakennus ei tässä olisi ilman vaimoani ja minua, vaikka emme me toki kahdestaan tätä tehneet.  Emme todellakaan, vaan saamme kiittää monia ystäviämme avusta.  Paljon oli niitäkin, jotka kävivät katsomassa kuivumassa olevia hirsiä ja ennustivat, että ”ei tuosta mitään tule”.  Vieläkin täytyy kiittää hirrenveistäjä Juha Takaloa, joka totesi vain: ”Kyllä minä teen tämän vaikka yksin, mutta se kestää vain vähän kauemmin.”  Toki mekin tiesimme, että ei Herra anna meidän jättää huonettaan kesken.  Täällä minä nyt istun, ehkä jo viidettä juhannusta.  Aluksi vartioitiin vain hirsiä, mutta nyt pidetään jo ovia auki mahdollisille vierailijoille. 

Ihan kivalta tuntuu, että joku jälki on meistäkin jäänyt Kalajoelle. Koetamme nyt vierailla myös tuttujemme luona, joita ihan kohtuullisesti on kuitenkin löytynyt Kalajoelta.  Siitä on mieleni hyvä, että ketään en mielestäni ole vahingoittanut, enkä paikkakunnalta vihollisia hankkinut.  Jos sellaisia on tullut, niin mitään en asiasta tiedä.