Uskoisko tuohon?

Vanhoina hyvinä aikoina oli vanhaa hyvää nuorisoa, joka arvosti isänmaata ja oli tarvittaessa valmis sitä puolustamaan. Jopa monet ikätoverini ovat valmiita vannomaan, että ei nykynuoriso sen huonompaa ole kuin ennenkään ja että tiukassa paikassa tarttuisivat torrakoihin siinä kun isänsä ja isoisänsä.

No en tiedä uskoisinko tuohon, kun kouluunkaan eivät omin avuin selviä, mutta ihan hyvin saatan olla väärässä. Kun katselen Särkkien juhannusta viettämään tulleita nuoria, niin entistä enemmän epäilen. Uskoisinko todella isänmaan kohtalon tuon joukon käsiin, joka pienissä parvissa hoipertelee pitkin raitteja. Jos en uskoisi, niin kaipa se olisi minun heikkoutta, mutta varmuudenvuoksi varustaisin pesäpallomailan mukaani, jotta voisin tarvittaessa puolustautua vainolaista vastaan.

Oli kuulemma Kalajoen raitilla nähty kaksi arabia, ja siitä sai joku arkajalka aiheen todeta, että nyt on Kalajoki tuhottu, tai ainakin pahasti pilalla.  Jos pari ulkomaalaista herättää niin suurta pelkoa, niin mitenkähän kävisi, jos vaikka parikin komppaniaa aseistettuja sotilaita pyrkisi rajan yli.  No sitä pelkoa tuskin Suomella on, sillä ainakin minun tuntemani maahanmuuttajat ovat hyvin rauhallista ja jopa ahkeraa porukkaa.

 

Näin jalkapallon MM-kilpailujen aikoihin en ole välttynyt katsomasta noita kapinoita.  Oikeasti olen miettinyt, että ollaanko me sittenkään oikeaa urheilukansaa, kun emme vielä koskaan ole onnistuneet pääsemään edes mukaan noihin kilpailuihin, joissa kaikki muut pohjoismaat ovat olleet useammankin kerran ja vieläpä kohtuullisella menestyksellä. Asukasluvultaan Helsinkiäkin pienempi Islanti kylvettää vastustajiaan kuin aikapoika, joten ei ihan maan pienuuteenkaan voida vedota.

Joku sanoi minulle, että kaikki johtuu siitä, että meillä on liikaa ulkomaalaisia pelaajia.  No onhan meillä niitä - kaikki maajoukkueen parhaat - mutta Suomen kansalaisia ovat ja olisivat kyllä edustuskelpoisia. Puoli maajoukkuetta on siis ulkomaalaislähtöisiä, mutta onkohan häviämisen kulttuuri päässyt tarttumaan heihinkin, sillä vaikka loistavia yksilöitä ovat, niin eivät saa maajoukkuettamme voittojen tielle. Joskus kiukuissani olenkin sanonut, että ilman ulkomaalaissyntyisiä pelaajia meidän maajoukkueella olisi täysi työ voittaa edes Rovaniemen Palloseura.

Miksi minä nyt sitten jalkapallosta puhun, kun nuorisosta ja juhannuksesta aloin puhua.  Tähän aiheeseen eksyin, kun rupesin ajattelemaan, miksi urheilijat ovat tervetulleita Suomeen, mutta eivät ne, jotka oikeasti tarvitsevat apua ja suojaa. Ovat ahkeria ja hyödyllisiä maallemme.  Eivät kaikki ehkä enkeleitä, mutta ei tuo Juhannusta juhliva kotimainen porukkakaan kovin hurskaalta vaikuta.

Jo ajat sitten on todettu, että Suomen kansa näivettyy näillä syntyvyysluvuilla.  Ainut pelastuksemme on maahanmuuttaja. Onneksi niitä nyt on tulossa, jos vain suinkin kotouttamisessa onnistumme. En minäkään varmaa keinoa tiedä, vaikka paljon ”mamuja” tunnenkin.  Siitä olen kuitenkin varma, että rasismi ei auta vähääkään.

Kävi niin ikävästi, että tuosta juhlivan nuorison joukosta en sitten löytänyt niitä kahta arabia, jotka pilasivat Kalajoen. Johtuisikohan siitä, että muslimit eivät yleensä juo viinaa.  Taitaa ollakin ainut asi,a jossa häviävät suomalaisille ikätovereilleen.

Miten olisi, jos koettaisitte tutustua noihin ihmisiin sen sijaan, että olette heti heittämässä heitä takaisin liekkeihin.  Senkin minä tiedän, että ei kukaan lähde kotimaastaan, jos ei siihen ole pakottavaa syytä.  Vähiten he haluavat tulla kylmään Suomeen, josta eivät tiedä juuri mitään.

En minä suuresti ihmettele, jos joku pettynyt turvapaikan hakija sekoaa saatuaan kielteisen päätöksen.  Varmasti pettymys on valtava ja tulevaisuus todella pelottava.

Koetan nyt vastaisuudessa hieman hillitä tätä ”mamuista” kirjoittamista, mutta toisaalta - kukapa heitä puolustaisi, jos eivät edes ne jotka jotain tietävät.