Noinko se toimii?

Aina minä olen luullut, että poliittisen opposition tehtävä on esittää vaihtoehtoja kulloinkin vallitsevalle politiikalle.  Varmaan olen ollut väärässä, sillä ainakaan viimeisten vaalikausien aikana en ole huomannut jälkeäkään sellaisesta toiminnasta. Onhan se tavallaan ymmärrettävää, sillä niin kauan kuin minä muistan, niin etupäässä oppositio on vain räksyttänyt. Tähän rakkaaseen kansaamme se näyttää kuitenkin purevan, sillä puolueet lihovat oppositiossa ja laihtuvat hallituksessa. Näin se tuntuu menevän, eikä loppua ole vielä näkyvissä.

Niin kauan kuin tämä jatkuu, ei suurta kehitystä ole odotettavissa.

Veikko Vennamon SMP samoin kuin Timo Soinin PS s entään esitti ratkaisujakin, mutta ”nykypersut” tyytyy pelkkään räksyttämiseen. Vaikka en koskaan ole ollut kokoomuslainen, enkä edes kyseisen puolueen kannattaja, niin olen aina olettanut puolueen pyrkivän vastuulliseen politiikkaan. Onkohan niin, että puolue on huomannut räksyttämisen tehoavan paremmin kuin realististen vaihtoehtojen esittäminen?  Suurimman pettymyksen minulle on kuitenkin tuonut kristillisten puolue, joka näyttää sortuneen samaan kuoroon. Kristillisyydestä ei näy jälkeäkään, ja olen joutunut viivaamaan senkin puolueen yli vaihtoehtolistaltani.

Kansallinen tapahan meillä näyttää olevan, että soutajia vaihdetaan vuorovuosin, eikä mitään kehitystä tapahdu. Soutajien paikalle tulevat vain ne, jotka eivät koskaan ole saaneet mitään näkyvää aikaan. Vilpittömästi ihmettelen, että tässä maassa on kuitenkin näinkin hyvä asua, vaikka toki olemme askeleen jäljessä muista pohjoismaista.

Pettymys pettymyksen jälkeen olen koettanut etsiä poliittista kotiani, sillä toki minua yhteiset asiat kiinnostavat. Atteen olen kyllä löytänyt, mutta puolueet näyttävät liukuvan kerta toisensa jälkeen alta pois.

Sininen tulevaisuus näytti lupavalta, sillä sen ohjelma on lähes täydellinen. Se ei näytä kansaa kuitenkaan kiinnostavan, sillä puolue jätettiin ilman ainoatakaan eduskuntapaikkaa.

Näinhän se näyttää menevän, että monille sinisillekin oma nahka näyttää olevan tärkeämpi kuin aate ja poliittinen näkemys on ostettavissa paremman henkilökohtaisen menestyksen toivolla.

On meitä kuitenkin muutamia aatteelle uskollisia, ja täytyy vain toivoa, että kansakin herää huomaamaan, ketkä oikeasti ajavat tämän maan etua.  Niinhän se kuitenkin on, että eduskunnan ulkopuolella ei kannata edes räksyttää.