torstai 22. lokakuuta 2020

Amerikkalainen unelma

 Kyllä se siltä vaikuttaa, että amerikkalainen unelma on jotain paljon suurempaa kuin moni olisi voinut edes uskoa.  Maailman mahtavimman maan presidentiksikin voi päästä kuka tahansa, jopa täydellinen idiootti.  En tietenkään väitä, että Trump olisi idiootti. Minun mielestä ei, mutta monen muun mielestä kyllä.  Hulluna ja ajattelemattomana minä toki häntä pidän, mutta sehän on vain minun mielipiteeni.

Seuraavassa tulee kuitenkin faktoja, jotka saattavat antaa aiheen olettaa, että minun mielipiteeni sattuu melkein nappiin.

Trumpin ensimmäinen toimenpide oli rikkoa välit Meksikon kanssa ja rakentaa miljardeja maksava muuri Meksikon vastaiselle rajalle.  No joo..  saahan USA rakentaa ihan mitä tykkää, mutta paitsi että tuo muuri on kallis, se on myöskin hyödytön… jopa vielä hyödyttömämpi kuin Berliinin muuri aikoinaan.  Toki Trump yritti pakottaa Meksikon maksamaan tuon muurin, mutta eipä onnistunut. Meksikohan ei tuota muuria halunnut, joten aika vaikea on kuvitella, miten Trump kiristää naapuriaan saadakseen edes osan kuluista sieltä päin.  Selvää on kuitenkin, että tuo muuri olisi maksanut välillisesti USA:lle tosi ison rahan.  Jos USA:n ja Meksikon välinen kauppa loppuisi, olisi se ilman muuta USA:n tappio, sillä kyllä USA:n vienti on ollut monin verroin suurempi kuin tuonti Meksikosta.

Tuo kappasuhde ei liene ainut asia joka presidentiltä sattui unohtumaan.  Se koskee nimittäin maahantulon rajoittamista, tai kokonaan kieltämistä. No tottahan vaikuttaa olevan, että ei Trump ihan eturivissä istunut, kun ruutia keksittiin, mutta olisi luullut jonkin hänelle kertoneen, että pitkällä tähtäyksellä tästä on pelkkää haittaa.  Amerikassakin on suuri työttömyys nyt, mutta vielä suurempi olisi, jos ei tuota maahanmuuttoa olisi sallittu.  Sata USA:n suurinta yritystä on maahanmuuttajien tai heidän jälkeläistensä perustamia.  Pelkästään nämä yritykset voisivat kaataa Yhdysvaltojen talouden.


Täytyy nyt tässä yhteydessä muistuttaa Suomen maahanmuuttovastaisia, että ei tilanne Suomessakaan kovin paljon USA:n tilanteesta eroa.  Jos Karjalan pakolaiset ja heidän tuomansa yritykset lasketaan lukuun, niin aika komealta näyttää tuo ”mamujen” yritysluettelo.  Ihan tässä nyt vaan muutamia: Fazer, Paulig, Sinebrychoff, Schauman, Enso, Wärtsilä, Serlachius ja niin edelleen.  Monet yritykset ovat toki jo suomaalistunet niin, että niiden alkuperä on muuttunut tuntemattomaksi, mutta ei se muuta sitä tosiasiaa, että maahanmuuttajien suhteellinen osuus suomalaisessa yritystoiminnassa on monin verroin suurempi kuin vastaava suomalaisten osuus.  Näin oli ennen ja näin on nyt.  Jos ette usko, niin kävelkää vaikkapa Jyväskylän Kauppakatu päästä päähän ja laskekaa yritykset.  Sitten vain laskette maahanmuuttaneiden suhteellisen osuuden kantaväestöön verrattuna ja voitte ruveta ihmettelemään. 

 

 

Oikeinko se meni niin, että nämä ”mamut” eivät vieneetkään meidän työpaikkoja, vaan toivat niitä lisää.  Aivan totta tietysti on, että tämän viimeisimmän ”siirtolaisaallon” perustamat yritykset ovat pieniä   – 10 hengen yrityksiä, niin kun ylivoimaisesti suurin osa Suomessa toimivista yrityksistä.  Ekonomistien toteama tosiasia kuitenkin on, että Nokian kaatumisen Suomi kestää, mutta se ei kestäisi suomalaisten pienyritysten kuolemaa.

Pieniä firmojahan nuo fatserit ja sinebrykoffitkin aikoinaan olivat.


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti