sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Yhden asian liikkeet



Yhden asian liikkeet ja politiikka ei koskaan ole Suomessa ollut kovin suosittu yhdistelmä, mutta vahingon aiheuttaminen pienellä porukalla on toki mahdollista. Maailmalla tämä on hyvinkin yleistä, mutta tuntematon tuo ilmiö ei ole meilläkään.  Ajatelkaapa asia tällaisen perussuomalaisen näkökulmasta. Ei esimerkkejä kauhean kaukaa tarvitse etsiä, sillä kyllä tämä ilmiö on ollut olemassa jo historian ammoisista ajoista alkaen.

Mitä mieltä olet esimerkiksi puolueesta, joka kantaa nimeä RKP?  Ai jaa, vai olet tuota mieltä. No minäpä kerron oman näkemykseni.  RKP:llä ei ole mitään poliittista agendaa, vaan sen ainoa tarkoitus on ollut ruotsin kielen säilyttäminen tässä maassa.  Kyse on siis selvästi yhden asian liikkeestä, jonka ei pitäisi antaa lainkaan häiriköidä politiikassa. Kuitenkin on niin, että ilman RKP:tä on aika vaikea muodostaa hallitusta, jos hallituksen ainoa tavoite on pysyä pystyssä. Tämänhetkinen sateenkaarihallitus on hyvä esimerkki siitä. Ei ole lainkaan merkitystä sillä, onko kyseessä aidosti poliittinen puolue vai yhden asian liike, kunhan on saatu aikaan ns. enemmistöhallitus, jonka turvin yksikielisessä Suomessa saa terrorisoida ruotsinkielinen vähemmistö.

Ministerin salkkuja on jaettu perin anteliaasti, ilman sen suurempaa kritiikkiä. Muistan hyvin vihreän koijärviliikkeen.  Hyvä yritys, mutta tuli valtiolle maksamaan aivan liikaa lähes tyhjästä lopputuloksesta.  Onhan moni ”vihreä” asia niin hyvä, että minäkin niitä kannatan, mutta en ihan mihin hintaan tahansa. Vastustaa saa, mutta täytyy tietää, mitä vastustaa ja miksi. Perusteluksi tuskin riittää se, että jossakin on nähty pari jäniksen papanaa, olkoonkin että kyseessä on tavallista harvinaisempi jänis. Ydinvoimaa vastustetaan vain siksi, että se on ydinvoimaa ja siten myös kaukaista sukua ydinpommille. 

Se, että saadaan saasteetonta energiaa, ei paljon tässä vihreässä vaakakupissa paina. Usein täydellisen tietämättömyyden antamalla varmuudella aletaan riehua jonkin asian puolesta tai sitä vastaan.  Mitä sitten vihreyteen kuuluu ihmisten väliset epänormaalit suhteet! Rikoksena nämä suhteet poistettiin laista, lukuun ottamatta pedofiliaa, mutta mitä tekemistä geenivirheellä on politiikan kanssa. Se nyt vaan on niin, että vaikka olemme oppineet hyväksymään homouden olemassa olevana tosiasiana, ei meidän tule sitä enempää myöskään hehkutella.  Avioliitto on säädetty miehen ja naisen väliseksi liitoksi ja on ihan tasa-arvoinen kaikille. Myös homot ja lesbot saavat mennä naimisiin Suomen lain puitteissa. 


Ja sitten ihan lopuksi tämä kristillinen liitto, vai miksi Kristillisdemokraateiksi tämä aate on nykyisin naamioitu. Eurooppalaisen kristillisdemokratian kanssa tällä nimellä ei ole mitään tekemistä.  Kristitty olen minäkin ja varmasti paljon velkaa tälle yhteiskunnalle, mutta ei sitä velkaa hyvitetä terrorisoimalla eduskunnassa. Luulen, että en olisi sinne päässytkään, mutta takaan, että en olisi ollut yhtä vahingollinen kuin esimerkiksi muuan Päivi Räsänen ministerinä. Kristillisyys kuuluu kyllä puoluepolitiikkaankin, mutta se on kaikkien puolueiden asia, eikä yhdelläkään puolueella ole oikeutta pitää sitä omanaan, eikä ratsastaa Jumalan nimellä. 

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Angela Merkel.

Tähän nojatkoon myös Maalaisliitto, joka nykyisin kantaa nimeä Keskusta, ja jonka takavuosien mainoslause tuo on.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti