perjantai 5. heinäkuuta 2013

Vammainen eläin



YK on kautta historiansa antanut julistuksia milloin mistäkin asiasta, ja Suomi on johdonmukaisesti ratifioinut melkein kaikki ne, oltiinpa asiasta sitten tosiasiassa mitä mieltä tahansa.  Suorastaan liikuttavaa oli kuulla, kuinka kun yli kahdeksankymppinen näkövammainen nousi puhujakorokkeelle ja kertoi, mitä Suomi on tehnyt ehkä eräälle maailman merkittävämmistä julistuksista. YK on antanut vammaisten oikeuksien julistuksen vuonna 2007 ja yli 150 maata on sen ratifioinut. Näiden joukossa on suurin osa EU-maistakin, yksi oli joukosta poissa…. Suomi.  Suomen hallituksella on kai ollut muutakin puuhaa. Ensinnäkin on pitänyt huolehtia holtittomista Etelä-Euroopan maista ja sitten vielä keskittyä Kataisen kannalta merkittävimpään asiaan… hallituksen koossa pysymiseen.

Itse asiassa Suomen hallitus on pyrkinyt saattamaan vammaiset ja muut suomalaiset tasa-arvoiseen asemaan keskenään, eli tasaiseen kurjuuteen. Tietysti voisi olla myös toisin, mutta se vaatisi sellaisen hallituskoalition, jota aidosti kiinnostaa myös hallituksen ulkopuolisten ihmisten hyvinvointi. Se on tietysti vähän vaikeampaa, sillä kansalaisia on hieman enemmän kuin ministereitä.

En tiedä, mitä muiden puolueiden puoluekokouksissa tapahtuu, sillä koskaan en ole ollut niissä mukana, SMP-vainajaa lukuun ottamatta, mutta rohkenen epäillä, että tämän tapaiset asiat tuskin vievät ihmisiä puhujapönttöön.  Taitaa Perussuomalaisten puoluekokous olla myös niitä harvoja kokouksia, jotka aloitetaan hartaustilaisuudella. Jos olen väärässä, niin hyvä niin. Kyllä ”persuista” saisi muutakin oppia ottaa. Saa muun muassa olla väärässä ihan riitelemättäkin, eikä massasta poikkeavia ihmisiä heti aleta kivittämään.  Isommassa mittakaavassa ollaan myös äänestystuloksiin tyytyväisiä, vaikka itse olisi ns. tappio kärsitty joko ehdokkaana tai äänestäjänä. ”Seinä ovat laveat ja katto korkealla”, sanoi aikanaan joku merkittävä puoluejohtajamme, joten joukkoon mahtuu kaikenlaista porukkaa, jopa sellaisiakin, joita muut puolueet karsastavat ja ovat jopa erottaneet joukostaan. Sitä sanotaan kansanvallaksi, jota jopa puoluejohdon on siedettävä ainakin tiettyyn rajaan asti.

Minua ikä alkaa suojella kaikelta pahalta, mutta olkoon opiksi muulle puolueväelle. ”Kuka teistä on syytön, heittäköön ensimmäisen kiven”.  Tuon ajatuksen muistaminen varjelisi varmasti suurimmalta kivisateelta.  Poliittinen kilpailijani ei suinkaan ole vastustajani, sillä oikeastihan hän pyrkii vain palvelijan paikalle.

Yleensä olen pyrkinyt lopettamaan johonkin viisaaseen ajatukseen, mutta nyt tuntuvat viisaat ajatukset olevan lopussa.  Tyydynkin vain hieman selittelemään.  Provosoiva otsake ei suinkaan ole minusta lähtöisin, vaan sen sanoi näkövammainen Rainer Kyyrönen, aloittaessaan puheensa Perussuomalaisten puoluekokouksessa sanoilla ”en ole ihminen, olen eläin”.  Näillä sanoilla pohjustettiin siis tuo esitelmä YK:n vammaisten oikeuksien julistuksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti