keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Pelastakaa Alavieska

Kyllä se valtiovalta nyt hehkuttaa kovasti kuntauudistuksen puolesta. Täytyy vain toivoa, että ei synny sellaista käsitystä, että siinä olisi jotain järkeä.  En minä toki sellaista väitä, että meidän hallitus olisi ihan tolleroista koottu, mutta joskus on kyllä tullut mieleeni. Ihan mukavia ja fiksuja ihmisiähän he, mutta eivät vain sovi ministereiksi, vaikka ovatkin ehkä omalla alallaan ihan päteviä. 

Se nyt vaan on niin, että esimerkiksi kansakoulunopettajan koulutus ei ole sama kuin taloustieteen professorilla.  En minä mielelläni myöskään päästäisi hallintotieteen maisteria leikkaamaan umpisuoltani. Sellaistahan se on, että vain ministerit ovat kovilla valtiollisilla vakansseilla ilman pienintäkään alan asiantuntemusta, kaikilta muilta se vaaditaan.  Minusta on ihan kamalaa, että esimerkiksi puolustusministeriksi saattaa päästä henkilö, joka ei ole käynyt edes armeijaa. Kauheeta, ihan kauheeta se on. Miettikääpä aluksi vaikka sitä, niin on pikkuisen helpompi ymmärtää, ettei liikenneministerikään välttämättä ajokorttia omista. Tai siis… aina ei ole ollut näin. Sitä vaan järjestellään liikennettä niin että pellit kolisevat.

Niin, siitä kuntauudistuksestahan minun piti puhua. Jos Kalajoen valtuusto valitsee tuon jokiseudun linjan, jolloin mukaan tulee kaupunkeja, jotka vievät sekä rahat että vallan, minusta oikeasti tulee Kallan kuvernööri.  Muutan Kallaan ja julistan sodan Suomelle. Siinä nyt vaan ei ole yhtään järkeä.  Siis sellaisessa kuntaliitoksessa, eikä siinnä Kallaan muuttamisessa ja sodan julistuksessa.

Onko kukaan muuten kuullut Ylivieskan hiekkasärkistä ? Kyllä minä tavallaan ymmärrän, että kuntia pitää vahvistaa, varsinkin noita kriisikuntia, mutta ei Kalajoki jaksa kaikkia kannattaa.  Otsikkoni on aika raflaava, mutta onhan se totta, että Alavieska on niitä kuntia, joka ei ehkä yksin selviä. Sellainen on luultavasti myös Merijärvi, muutamasta tuulivoimalasta huolimatta. Ehkä Kalajoki kestäisi näiden tukemisen, mutta ei juurikaan enempää.  Se hatusta vedetty 20 000 asukkaan raja tulisi helposti ylitettyä, jos saisimme tehdä sen yhdessä Pyhäjoen kanssa. Järkevin alueliitos Kalajoen kannalta olisi kai Kalajoen, Pyhäjoen, Alavieskan ja Merijärven kanssa.  Ainahan kaveria pitää auttaa, vaikka niin Pyhäjoki kuin Kalajokikin selviäisivät ihan yksin, vaikka tuo 20 000 henkilön rajapyykki jäisikin ylittämättä.
Kuvan lähde: http://www.alavieska.fi/

Näin se valtiovalta meitä kohtelee.  Poliisit ja posti on jo viety. Työvoimatoimisto on myöskin lakkautettu, ja pian katoavat loputkin valtion palvelut.  Säästö se on pienikin säästö, vaikka se ei aina kukkarossa näy.  Olen jopa kuullut huhuja, että olisi käymässä niin päin, että kaikki tulisikin todellisuudessa vähän entistä kalliimmaksi.   Onkohan se euro niin kuin viisi leipää ja kasi kalaa. Kohta ei nimittäin muuhun ole varaa, vaan niillä eväillä on ravittava suuri ihmislauma.

Ihan lopuksi vetoan tosissani kuntapäättäjiin. Älkää nyt menkö vipuun, vaan tutkikaa asia oikeasti ja rehdisti.  Jos joku ei kannata, niin se ei vaan kannata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti