sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Ja Keronen piti kokouksen



Olen kyllä ajatellut, että oman puolueen asioita en rupea blogissani riepottelemaan, mutta jos vielä tämän kerran, kun Erkki asian esille otti. Ainahan sitä voi mielensä muuttaa. Olen minä luopunut politiikastakin jo kolme kertaa ja taas olin puoluekokouksessa itseni ja paikallisjärjestön edustajana.  Siteeraan tässä nyt erään vanhan kalajokisen lausetta. ”Kyllähän me vanhat kalajokiset Erkin tunnemme ja tiedämme miten asiat oikeasti ovat, älä sinä siitä välitä”. Enhän minä siitä paljoa välitäkään, mutta kerron kuitenkin vähän kokouksen kulusta.

Minun kohdaltani kokouksen pito jäi vain kokouksen avaukseksi, sillä kokouksen puheenjohtajaksi valittiin piirihallituksen jäsen Aimo Remes. Jotenkin se vaan tuntuukin oudolta, että yksin voisin kokouksen pitää, siksi se piti ihan laillisesti koolle kutsua. Laillisesti siksi, että ei taas olisi sorruttu lain tai sääntöjen rikkomuksiin. On oikeasti paha moka. jos ei jäsenistön sääntöjen mukaiseen kokousvaatimukseen suostuta, vaikka ei siitä rikosilmoitusta tai tutkintapyyntöä tehtäisikään.  Suomessa on kokoontumisvapaus ja jokainen rekisteröity, tai jopa rekisteröimätönkin yhdistys vastaa itse omista kokoontumisistaan. Ei siis ole olemassa mitään lupa- tai siunausvelvoitetta enempää piiriltä kuin maatalouslautakunnaltakaan.  Jäsenistön vaatima kokous on vaan yksinkertaisesti järjestettävä. Jos ei järjestetä, se on sanktioitu rikkomus. Myös puoluetoimisto oli kokousta vaatinut, joten hyvä niin. Jos puheenjohtaja jostain syystä eroaa yhdistyksestä, niin tehtävä lankeaa varapuheenjohtajalle. Se vaan on näin, joten Keronen on todellakin kutsunut kokouksen koolle ja siinä kokouksessa käsiteltiin vain kokouskutsussa mainitut asiat. 

Perussuomalaisten puoluesihteerinä on ihan mukava nainen, mutta hänen kesälomansa ei tähän kokoukseen vaikuta mitenkään.  Ei häntä kutsuttu, ei kutsuttu myöskään Ossi Sandvikia, joka oli puoluesihteerinä silloin, kun tämä kokous olisi pitänyt pitää. Vähän vissiin on mennyt puurot ja jauhot sekaisin, kun väki on puntaroinut, mistä kokouksesta oikein on kysymys. Tuskinpa kumpikaan olisi edes tullut, jos kokoukseen olisi kutsuttu. Sen sijaan piiri oli kyllä kohtuullisen hyvin edustettu, sillä sekä kokouksen puheenjohtaja että koollekutsuja ovat molemmat piirihallituksen jäseniä.  Nyt Kalajoen Perussuomalaiset on taas rivinsä koonnut paikallisjärjestö, joka voi uudistettuna ja uudistetulla johtokunnalla jatkaa kohden syyskokousta.

Niin se vaan on Erkki. Totta kai jokaisella on bloginpito-oikeus, mutta totuudessapysymisvelvollisuus pitäisi myös muistaa, tai jättää ainakin kirjoittamatta asiat, joita ei tiedä, tai jotka on pakko lainata toisten kirjoituksista… ilman sitaatteja.

En minä halua ketään mollata; kuitenkin on pakko oikaista kokonaan väärät väitteet. Kyllä minä myönnän, että se on joskus kovin vaikeaa ja ainakin  työlästä. Mistä se Erkki noita juttuja aina keksiikin! Vain harvoin niillä on mitenkään tunnistettava yhteys totuuden kanssa.

Niin, sitten se kokous.

Totisesti en tiedä, miksi Erkki yritti tätäkin kokousta sabotoida, mutta kaipa hän itselleen sen tekee selväksi. Se piirin siunaus, jota Erkki perään kuulutti, oli täysin tarpeeton, mutta kyllä tässä oli tarjolla ns. sovinnon käsi. Jokainen normaali ihminen tajuaa, että näin oli vain meneteltävä. Ainoana juridisesti oikeana yhdistyksenä Kalajoen Perussuomalaiset ry on avainasemassa, ja aidosti halusimme yhdistykseen mukaan myös ns. opposition edustajia. Laajentaminen tulee kyseeseen vasta sitten kun perusta on kunnossa.

Kun selvisi, että edellisen kokouksen jäsenistöstä oli enemmistö ihmisiä, jotka eivät olleet koskaan maksaneet puolueen jäsenmaksua ja eivät olleet edes hakeneet yhdistyksen jäsenyyttä ja kuitenkin heitä oli valittu jopa johtokuntaan, vaadimme me yhdistyksen jäsenet ylimääräisen kokouksen järjestämistä. Puheenjohtaja ei suostunut järjestämään tätä kokousta, vaan ryhtyi puuhaamaan omaa ”kilpailevaa” yhdistystä. Sen jäsenistöstä en tiedä, enkä ole kiinnostunutkaan, mutta selvää on, että heidän osallistumisensa tähän kokoukseen ei ollut tarpeellista. Kokouksessa oli kolme jäsentä, jotka olivat maksaneet sekä puolueen että yhdistyksen jäsenmaksun. Lisäksi kokouksessa oli muita henkilöitä, jotka täyttivät jäsenanomuksen ja saivat kokouksessa puheoikeuden. Kokouksen puheenjohtajana toimi piirihallituksen jäsen Aimo Remes ja johtokuntaan valittiin Reijo Karjalainen, Ari Keronen ja Pirjo Keronen. Sovittiin, että Reijo Karjalainen toimii tämän ja tulevan syyskokouksen välisen ajan puheenjohtajana ja Pirjo Keronen jatkaa rahastonhoitajan ja toimii myös sihteerinä. Keskusteltiin myös tilintarkastuksesta, jonka suhteen ei enää ollut huomauttamista. Vastaisuudessa käytetään uuden yhdistyslain suomaa mahdollisuutta toiminnan tarkastuksesta.

Ei siinä sitten paljon muuta tapahtunut. Todettiin vain, että kokouskutsu oli lähetetty tiedoksi piirille ja puolueen toimistoon. Pirjo Keronen toi terveisiä puolueen naisilta ja kertoi mahdollisuudesta perustaa naisjaosto Kalajoelle. Ari Keronen kertoili kuulumisia puoluekokouksesta. Kävin ennen tätä kokousta pitkän keskustelun piirin puheenjohtajan kanssa, enkä todellakaan pyytänyt ”siunausta” häneltä.  Kyllä meidän pappi varmaan siunaa, jos erillistä siunausta tarvitaan. Piirille kerrottiin kyllä millaisesta kokouksesta oli kyse, ja lupasinpa heikkona hetkenäni lähettää pöytäkirjankin. Nyt tuskin puheenjohtaja tai sihteeri hävittävät kokouksen papereita, joten ne voidaan lähettää ihan kaikille jotka niitä pyytävät.  Puolue ja piiri saavat ne veloituksetta ja pyytämättä. Myös yhdistyksen jäsenille ne tullaan lähettämään, mutta muut joutuvat lunastamaan ne lähetyskuluja vastaan.

Kyllä se nyt niin on, että aina saa riidellä, jos riidellä haluaa, mutta kyllä minun suositukseni on, että asioista keskustellaan, jos keskusteltavaa on. Puolueen linja on selvä, ja puolueen ja yhdistyksen säännöt ovat selkeät. Paras tapa välttää riitaa on noudattaa näitä sääntöjä silloinkin kun muista asioista ollaan erimieltä. Jos järisyttäviä linjaerimielisyyksiä syntyy, on syytä tarkastaa kuka mihinkin puolueeseen kuuluu. On myös muistettava, että sekä puolueen että yhdistyksen jäsenmaksu on maksettava muulloinkin kuin vaalivuonna, jos aikoo tulla valituksi johonkin puolueen elimeen, tai käyttää ääntään tärkeissä puolueen valeissa. Tämä kokous päätti myös, että uusilta jäseniltä ei ainakaan tänä vuonna enää kanneta jäsenmaksua.

Kyllä perussuomalainen puolue on tosi hyvä puolue, vaikka täällä Kalajoella näyttää yhä edelleen olevan kasvukipuja. Puoluetta kannattaa äänestää, ja sen toiminnassa on ihan hyvä olla mukana, eikä ketään paikkakunnan häirikköä kannata pelätä.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti