perjantai 26. heinäkuuta 2013

Kansantalous ja maahanmuuttajat



Saa tätäkin kirjoitusta arvostella ihan vapaasti, niin kuin minun blogiani yleensä arvostellaankin. Se on  poliittisen blogin kohtalo, mutta liekö se sitten paljonkaan haittaa. Minun mielipiteeni on luettavissa jokaisesta sanasta jonka tänne olen kirjoittanut, vaikka joskus olen minäkin joutunut lähteitä käyttämään. Yleensä kerron lainauksen alkuperän, mikäli satun sen tietämään. Jos en tiedä, kerron vain, että kyse on tuntemattomasta lainauksesta. Jos olen eri mieltä, en edes kirjoita aiheesta blogia, ellei aiheena ole juuri erimielisyys.  Hyvä esimerkki tästä on kirjoitukseni energiatodistuksesta.

Minä olen kaksinkertainen maahanmuuttaja, joten ei kai sitten ihme ole, että kirjoitan nyt maahanmuuttopolitiikan vaikutuksista.  Meillä on tosi vaikea ja erikoinen maahanmuuttopolitiikka, jossa virkamiesten mielivallalle on annettu tavallista suurempi temmellyskenttä. Ehkä joskus tulen kirjoittamaan myös tästä aiheesta enemmän kuin olen jo kirjoittanut. Vaikeaksi koetusta byrokratiasta huolimatta maahanmuuttajia jonkin verran tulee tähän arktiseen maahamme. Ei tämä varmaan paras valinta heille ole, mutta sattuma kuljettaa.

Maahanmuuton vaikutuksista ollaan monta mieltä. Osa kansasta hihkuu sen puolesta, että maahanmuuttajat pelastavat kansantaloutemme. Toinen puoli vaikertaa taas sitä, että moinen politiikka nakertaa hyvinvointimme perustuksia. Perussuomalaisena minun oletetaan nyt uskovan jälkimmäisten lauluja - vaan kun en usko. OECD:n tutkimus nimittäin kertoo, että molemmat osapuolet ovat aivan väärässä. Maahanmuuton vaikutus kansantalouteemme on puolen prosentin luokkaa. Nimenomaan Suomen kohdalla se on sen verran plussalla, mutta saattaa heilahtaa myös toiseen suuntaan, jos emme onnistu kunnolla kotouttamisessa. Kokonaisuutena se vaikuttaa kansantalouteen suurin piirtein sen verran kun kissan kakan vaikutus perunapeltoomme.

Siis perussuomalaisenakaan en voi muuta kuin todeta, että näin on, ja hyvä niin. Tuskinpa Luojammekaan on noita rajoja piirrellyt ja kertonut, että tämä alue kuuluu suomalaisille ja tuolla lahden toisella puolen on asuttava ruotsalaisten. Sivilisaatiomme ja kielemme olemme rakentaneet tänne itse ja sen suojelemiseksi säätäneet lakeja, joiden noudattamista on vaadittava kaikilta täällä asuvilta, olipa kyseessä  mistä tahansa tullut muukalainen. 


Maahanmuuttajat eivät siis olekaan niitä varsinaisia elintason syöpäläisiä, vaikka ulkolaisten piikkiinkin jotain voisimme syytää. Oikeastaan tämä ei ole ulkolaisten itsensä aiheuttama asia, vaan pelkästään suomalaisten viranomaisten typeryyttä. Olemme nimittäin niin sokaistuneita erinomaisesta koulujärjestelmästämme, että olemme vallan perustaneet englanninkielisiä koulutuksia ulkomaalaisia varten ja tarjoamme heille ilmaispalveluja ilman minkään laista sitoutumista tähän maahan.  Siinä ei todella ole mitään järkeä. Se ei käy edes kehitysavusta, sillä hyvin suuri joukko ulkolaisista opiskelijoista tulee maista, joiden elintaso on jo nyt Suomea korkeammalla.  Suomalaisten ei tarvitse mennä Tarton yliopistoa pidemmälle, kun pamahtaa 10 000 € lukukausimaksu.  Miksi samaa ei voida tehdä Suomessa!

Olen sitä mieltä, että Suomi suomalaisille, mutta suomalaiseksi kelpaa myös ulkomaalainen, kunhan hän sitoutuu oppimaan kielen ja noudattamaan maan lakeja. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti