Rikos ja rangaistus

Aika mahtipontinen nimi tällä kirjoituksella, mutta voin vakuuttaa, että en ole varastanut sitä miltään venäläiseltä kirjailijalta, niin kuin en yleensäkään varasta keltään mitään. Minulla siis ei ole rikosrekisteriä ollenkaan, mutta olen sentään melkein oikeusnotaari, vaikka jätinkin opintoni sillä sektorilla ja keskityin pelkkiin tekniikan opiskeluihin. Tämmöisiä päähänpistoja saattoi joskus nuorempana saada. Enkä minä näitä päätöksiä ole milloinkaan katunut, vaikka talouttahan se joskus on koetellut, mutta toisaalta: eivätköhän nämä kokemuksetkin ole jonkin arvoisia olleet!

Tällä kertaa aion ihan yksiselitteisesti puhua laista, säädöksistä, säännöistä ja niiden noudattamisesta yhdistyselämässä. Suomi on yhdistysten luvattu maa, ja suunnilleen jokainen tämän maan asukas kuuluu johonkin yhdistykseen, melkein kuin pakon sanelemana. Olosuhteet huomioiden tuntuu melkein paradoksilta, että erittäin harvat ovat selvillä yhdistysten pelisäännöistä ja yhdistyslaista. Kuvitellaan, että on itsestään selvä, että menetellään niin kun menetellään, koska kyse on meidän omasta yhdistyksestä.  

Saattaa ihan hyvin olla, että esimerkiksi sääntömääräisiä kokouksia jää pitämättä tai jotakin sääntöjen määräämää kohtaa ei noudateta. Olenhan minä hieman tiukkapipoinen, kun niistä aina niuhotan, mutta niuhottamiseni on pelastanut jo monet ihmiset pahemmilta rangaistuksilta.

Yhdistysten toimintaa säädellään yhdistyslailla, ja monet, itse asiassa melkein kaikki sääntöjen rikkomukset ovat rangaistavia tekoja.

Rangaistava teko on myös yhdistyksen virallisten asiakirjojen hävittäminen tai toimittamatta jättäminen yhdistysrekisteriin.

Yhdistyksen talous on erittäin tarkoin valvonnan alla. On tarkoin tiedettävä mitä voi tehdä ja mitä olisi paras olla tekemättä. Kauhulla ajattelen aikaa, että vapaaehtoistyö saatetaan verolliseksi. Silloin en kyllä haluaisi olla monenkaan yhdistyksen rahastonhoitaja. Oman vaikeutensa tuo jo nykyinen kirjanpitolaki ja asetus tilintarkastustoiminnasta. Onneksi lainsäätäjä on jotain ymmärtänytkin. Se on ymmärtänyt, että erittäin pienet yhdistykset välttyvät tilintarkastukselta valitsemalla toiminnantarkastajat. Myös muita helpotuksia on, mutta niistä joskus myöhemmin, kun en itsekään tiedä mitä laki tuo tullessaan. Puhun siis sillä ymmärryksellä, joka minulla on. 

Onneksi on useimmissa yhdistyksissä ymmärretty, että sihteerin ja rahastonhoitajan ei tarvitse olla yhdistyksen eikä sen johtokunnan jäseniä. Tämä antaa mahdollisuuden ulkoistaa nämä tehtävät ammattilaisille. Esimerkiksi kirjanpito voidaan jättää tilitoimiston huoleksi. Itse asiassa sama koskee myös sihteeriä.  Harvoin näillä virkailijoilla onkaan mitään päätäntävaltaa yhdistyksen asioihin, vaan he ovat oman alansa asiantuntijoita. Yhdistyksen puheenjohtajalle on yleensä valittava myös varamies, joka on valittava samassa kokouksessa samalla tavoin kun puheenjohtajakin. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan on nautittava samaa ja samojen ihmisten luottamusta.  Näin siksi, että varapuheenjohtaja voi milloin tahansa joutua puheenjohtajan asemaan.

Hyvin vaikeaksi muuttuu toiminta silloin kun kyseessä on yhdistys, joka on jonkin poliittisen puolueen osa tai jos yhdistys harjoittaa liiketoimintaa. Silloin on ihan hyvin mahdollista, että toimintaa joudutaan ohjaamaan jonkun kunnallislain pykälän mukaan. Liiketoiminnassa on huomioitava yrityksen omistajan asema sekä yritystoimintaa säätelevä lainsäädäntö.

Niin, ei tässä nyt tämän enempää tällä kertaa, mutta lisää myöhemmin. Oma koulutusyhtiö minulla vielä on, joten tarvittaessa voin tulla kertomaan näistä asioista.

Yhdistystoiminta voi olla antoisa harrastus, mutta pitkälle vietynä se saattaa olla myös kovaa työtä. Minä tiedän sen, sillä olen ollut toiminnanjohtajana monissa yhdistyksissä, puheenjohtajana vielä useammassa yhdistyksessä, ja muutama hallituspaikkakin on ollut. Mukana oli pari valtakunnallistakin järjestöä, mutta ettei tämä menisi aivan itseni ylistykseksi, lopetan tällä kertaa tähän.