tiistai 9. heinäkuuta 2013

Kuntauudistus


Hallitus  ajaa sote- ja kuntauudistusta jääräpäisesti kuin käärmettä pyssyyn. Voihan se niin ollakin, että se on ainut asia, josta hallitus on oikeasti kiinnostunut, mutta ei näistä kylistä Pariiseja saada vaikka kuinka yritettäisiin. Perustuslain mukaan ei yleiset kuntien pakkoliitokset ole edes mahdollisia, joten se asia ei lainkaan ole hallituksen käsissä, vaan asia kuuluu kunnille itselleen.  Kaiken lisäksi nuo esitykset vain huonontavat nyt toimivaa järjestelmää, josta syystä lähes kaikki asiantuntijat tyrmäävät hankkeen.

Keskustan ja Perussuomalaisten eduskuntaryhmät olisivat halunneet asiaa käsiteltävän parlamentaarisesti ja avoimesti kaikkien eduskuntaryhmien kesken. Tämä ei ole hallitukselle sopinut, joten puolueille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin vedota kuntiin. Tämä ei ole rikokseen yllyttämistä, niin kuin esim. Jyrki Katainen on koettanut välttää, vaan tämä on kunnallislain suoma mahdollisuus ”konsultoida” kuntapäättäjiä asiassa. Eduskuntaryhmät kyllä vetoavat kuntapäättäjiin, että kuntalaiset muistaisivat oman päätöksenteon. 

Suomen hallitus on pelännyt, että kunnat tekevät hallituksen esityksistä poikkeavia päätöksiä vain siksi, että hallitusrintama on repeillyt kunnissa ja todennäköisesti repeää myös eduskunnassa.  Jos sote-uudistus lopullisesti hajottaa hallituksen, on se ihan aidosti hallituksen oma moka. 
Perussuomalaisten puoluekokouksessa sain tilaisuuden kertoa EU-direktiiveistä ja kerroin, että niillä ei ole säädöksen sitovuutta. Eurodirektiivien kaltaisia direktiivejä hallitus pyrkii nyt antamaan kunnille saadakseen kunnat pysymään kurissa ja nuhteessa. Nyt olisi myös kuntien syytä muistaa, että nämäkään ”direktiivit” eivät ole normeja, joilla olisi lain voima.
En halua kuntien valtuustojen rikkovan lakia, mutta en halua myöskään hallituksen pettävän kansalaisia enempää, mitä on jo petetty.  Perussuomalaisten  puolueohjelma nojaa ”raamattuun” vähän niin kuin vanha maalaisliitto vanhoina aikoina. Ei siis epärehellisyyteen, vaikka on sanottava että onhan niitä ketkuilijoita kaikissa puolueissa, eikä me täällä Kalajoellakaan ole siitä vältytty.





Kunnanjohtajat eivät usko ministeriön kuntamalliin. Lähde: Kaleva 13.1.2012



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti