Terveisiä "persujen" puoluekokouksesta

Olin jo luopunut politiikasta, ties kuinka monennen kerran.  Tuo ikä pyrkii väkisinkin hiljentämään vauhtia. Ei kai se politikoiminen mitään kaikkein terveellisintä puuhaa muutenkaan ole.  Sen sain jo aikaisemmin kokea, kun minun kanssani epätoivoisesti yritettiin riidellä, enkä millään voinut olla kertomatta totuuksia.  Sellaistahan se on, joten olin hieman ihmeissäni, kun huomasin taas seisovani keskellä Joensuun arenaa,  moikkailemassa eri puolilta Suomea tulleita puolueaktiiveja.  Sellaista sattuu ja tottuuhan siihen kun usein sattuu. En ole laskenut niitä kertoja jotka olen mukana ollut, mutta kun 40 vuotta on asioita seurannut, niin eiköhän niitä kertojakin ole kertynyt. Suutakin olen aukonut ja jonkin verran äännellyt.

Mihinkäs sitä vanha koira karvoistaan pääsee, joten sama peli jatkui edelleen. Tällä kertaa käytiin kiivaita keskusteluja EU:n antamista määräyksistä, joten minäkin katsoin asialliseksi kertoa direktiivien ohjeellisuudesta ja ihmettelin ihan oikeasti suomalaisten kumartelua milloin mihinkin suuntaan. Kaipa minä jotenkin oikeaan osuin kun abloodejakin tuli. 

On se sitten todella ihmeellistä tietojenkäsittelyä, kun uutisista sain kuulla, että vastavalittu puoluesihteeri ja puheenjohtaja olisivat kovasti erimieltä puolueen euro-linjasta.  ”Jotakin ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin”, sanon taas vänrikki Stoolia mukaillen.  Timo Soini ei linjaansa kertonut, ja puoluesihteeri sanoi vain kysyttäessä henkilökohtaisen mielipiteensä.   Molemmat kertoivat kuin yhdestä suusta, että puolue ratkaisee puolueen linjan joskus myöhemmin.

Tukisäätiön asioista olisi kokousväki halunnut keskustella hieman enemmänkin, ja taisi tulla puheenjohtajalle pieni lapsus, kun ei äänestyttänyt asiasta, josta lain mukaan olisi pitänyt äänestää. Niinhän se kuitenkin meni, että kun ei asiassa selkeää vastaedotusta tullut, pääsi säätiön hallitus kuin koira veräjästä antamalla asian tiedoksi puoluehallitukselle. Mahtaako olla edes puoluehallituksen asia muuttaa säätiön sääntöjä.

Aina sattuu ja tapahtuu. Tosiasiassa kokous sujui mallikkaasti ja puolueen tarjoama ateria oli ylenpalttinen. En vieläkään ole kunnolla syönyt, vaikka nyt on jo maanantai ja ateria tarjottiin lauantaina. Kunnon vararavintokerros pitää perusmiehen peruskunnon siltä osin hyvänä. Suosittelen lämpimästi liittymistä puolueeseen jos syödä haluatte… mutta vain joka toinen vuosi.

Kyllä se niin on, että elämys se perussuomalaisten kokous aina on.  Tällä kertaa erikoisen mukavaa oli, että yötä oltiin Perussuomalaisten sitoutumattoman valtuutetun Jari Kerosen ylläpitämässä kristillisessä majoitusliikkeessä. Tiesinhän minä, että sukulaisia oltiin, ja isännän kanssa yhdessä pohdittiin kuinka monta ”persua” suvusta löytyikään. Oli monta… ja kaikki toisistaan tietämättä.  Ikään ja sukupuoleen katsomatta ovat puolueen hyväksi havainneet.

Miksipä ei puolue hyvä olisi, ja kokoukset tosi hyviä ja hyvin vedettyjä. Tällä kertaa suurin osa kiitoksesta lankeaa kansanedustaja Pirkko Mattilalle, joka totisesti tiesi, milloin nuijaa on syytä kopauttaa.