Miettikääpä tätä

Osmo Soininvaara on vihreiden kaupunginvaltuutettu Helsingissä. Hänen tietämystä ja osaamista arvostan siitäkin huolimatta, että mies on nimellisesti vihreä. Voin toki olla väärässä, mutta henkilökohtaisesti en uskokaan Soininvaaran jakavan moniakaan vihreiden poliittisia ajatuksia. Tästä kansalaisliikkeestä tuli puolue sen jälkeen, kun osa liikkeeseen kuuluvista älyköistä halusi ruveta kiipeämään vallan tikapuita. Joskus suojeltiin liito-oravia joskus taas soita. Eräänlaista osaamattomuutta kuitenkin kuvaa se, että liike, jonka nimenomaisesti pitäisi kannattaa esimerkiksi saasteettominta ja ympäristöystävällisintä energiavaihtoehtoa ydinvoimaa, onkin profiloitunut sen vastustajaksi. Erikoista on, että samanaikaisesti he kannattavat kaikkein kalleinta ja vaarallisinta vaihtoehtoa tuulivoimaa. Onhan selvää, että ei Ville Niinistökään ole niin tyhmä, mitä tökeröstä käytöksestä voisi päätellä. Ei ehkä ole penaalin terävin kynä, mutta menestyy siinä porukassa erinomaisesti, eikä sukulaisuus tasavallan presidenttiin varmaankaan pahaa tee näille pyrkimyksille. Mitenkäs siinä laulussa sanotaankaan: ”Olen lentäjän poika, melkein siis sankari itsekin”.

Seuraavana kuitenkin nyt Soininvaaran ajatuksia, jotka ovat pahassa ristiriidassa esimerkiksi Kokoomuksen ajatusten kanssa.

 

Suomi kärsii valtavasti siitä, että sen kaupungit ovat Ruotsiin tai Saksaan verrattuna hyvin hajanaisia ja pieniä. Jos niiden koko kaksinkertaistuisi, niin niiden tuottavuus kasvaisi, jopa yli 8%. Kaupunkien kokoa ei kuitenkaan kannata pyrkiä suurentamaan pelkillä alueliitoksilla, sillä kokoakin suurempi merkitys on asukastiheydellä. Soininvaara on arvioinut, että jos väestöntiheys kaksinkertaistuisi, niin tuottavuus kasvaisi noin 5%. Soinninvaaran arvioiden mukaan voidaan siis pelkällä asuttamispolitiikalla lisätä tuottavuutta peräti 13%. Kun heitän tähän jo aikaisemminkin julkaisemiani omia ajatuksia siitä, että paitsi että järkevä asutuspolitiikka paitsi lisää tuottavuutta, se myös laskee kustannuksia. Poliittisesti hyvin hoidetussa kunnassa olisi siis mahdollisuus varmaan ainakin 20% nettotuoton parannukseen, joka automaattisesti näkyisi samansuuruisena elintason nousuna.

Kunnallislain muutoksen myötä monet maalaiskunnat julistautuivat jokin aika sitten kaupungeiksi pyrkien siten jonkinasteiseen statuksen nostoon. Totuus on kuitenkin, että kuntamuodolla ei ole läheskään samaa merkitystä kuin kunnan rakenteella. Kuntaliitoksilla on siis hyvin kaksipiippuinen vaikutus. Se kyllä lisää kunnan asukaslukua, mutta samalla myös sen hajanaisuutta.

Mitään viisastenkiveä on vaikea löytää, kun kansaakaan ei voida vaihtaa. Todellisuudessa me olemme se ”juntti” suomalainen kansa, joka saattaa kyllä kaikissa juhlapuheissa muistaa, että ”vastakkainasettelua ei ole”, mutta jo seuraavana päivänä kadehditaan jotain pääkaupunkiseudulle nousevaa rakennusta, aivan kuin se olisi henkisesti muilta pois. Tosiasia nyt vain on, että Suomessa on vain yksi suurkaupunki ja muutamia kaupungin nimen ansaitsevaa taajamaa, jotka voisivat kiivaasti ryhtyä toteuttamaan näitä periaatteita ja ajatuksia kaikissa toimissaan. Alueliitokset eivät ole mikään ratkaisu, mutta ne voivat kyllä joissakin olosuhteissa toimia hyvänä alkuna. Alueliitosten toteuttamisessa ei kuitenkaan saisi luvata liikoja näille liitettäville kunnille, sillä näillä lupauksilla on taipumus johtaa vain entistä suurempaan hajaannukseen, vaikka alkuperäinen tarkoitus olisi ollut juuri päinvastainen.

Taloudellisesti onnistunein alueliitos on täysin perisuomalaisen ajatustavan vastainen. Se olisi sitä, että ”emäkuntaan” liitettävistä kunnista siirretään sekä asukkaat että palvelut sinne keskustaajamaan. Kunta tiivistyy ja saadaan niitä ”vahvoja hartioita”, joita usein peräänkuulutetaan, mutta joita ei pelkillä alueliitoksilla saada. Tätä utopiaa tuskin koskaan suomalaisessa yhteiskunnassa voidaan toteuttaa, mutta kaavoituksella ja rakentamisella tätä voitaisiin hieman edesauttaa.