lauantai 2. tammikuuta 2016

Maahanmuuttovirasto


Olen viimeaikaisia blogin aiheitani poiminut Ylioppilaslehden sivuilta, ja täytyy myöntää, että hauskasti lehti kirjoittaakin, vaikka joskus irvailee ihan vakavilla asioilla. Tai ainakin asioilla, jotka joku on joskus tarkoittanut vakavasti otettavaksi. No, kuinka vakavia ne asiat lopulta ovat, jääköön jokaisen arvioitavaksi. Varmaa kuitenkin on, että maahanmuuttoviraston päätöksistä saattaa olla tosi vakavat seuraukset joillekin turvapaikkaa hakeville pakolaisille. Seuraavassa lyhyt lainaus Ylioppilaslehden eräästä epilogista.

”Maahanmuuttovirasto on syksyn aikana onnistunut ratkaisemaan Irakin ja Somalian pitkittyneet konfliktit ja parantamaan maiden tilannetta niin paljon, ettei Eurooppaan paenneilla pakolaisilla ole enää vainon ja väkivallan vaaraa ja he voivat palata koteihinsa. Seuraavaksi virasto aikoo korjata myös Afganistanin tilanteen.”

 
Näin tehokas on siis Suomen hallintokoneisto, jonka kykyä arvioida alueiden olosuhteet pakolaisten kannalta on ylitsevuotavan ylimaallinen. Ovatkohan noiden maiden asukkaat aivan tyhmiä, kun yhä vielä päivittäin näiltä alueilta pakenee ihmisiä, jotka kokevat tulleensa vainotuiksi. Säästäisivät kymmenien tuhansien matkakulut soittamalla Migrille, jossa heti voitaisiin sanoa, että ihan oikeasti sinulla ei ole mitään hätää, sen ovat todenneet Suomen pätevät virkamiehet.  Jos Suomessa päätetään, että joku alue on turvallinen, niin kyllä se varmaan on turvallinen.  Se, että Suomessa ei ole omia asioita pystytty järjestämään, on aivan eri asia.  Sanottaisiinko, että omat asiat ovat omia asioita, eikä niitä pidä ulkopuolisten ronkkia. Suomen viranomaiset ovatkin päteviä päättämään vain muiden maiden asioista.
 
Jos sattuu niin, että Migrin päätösten seurauksena muutama irakilainen päänsä menettääkin, ei se todellisuudessa ole niin kamalan vakava asia. Irakilaisiahan on muutenkin melko paljon ja luultavaa on, että ainakin joitakin sukulaisia jää henkiin.  Tämä tosin johtuu vain siitä, että suvut tuollapäin maailmaa ovat vieläkin isompia kuin Suomen lestdadiolaisalueilla.  Totta tietenkin on, että suvun jatkaminen ilman päätä ei ainakaan helppoa ole, mutta eihän Suomen viranomaisten tehtävä olekaan huolehtia irakilaisten perheenlisäyksestä. Kun kerran Suomessa on päätetty, että joku alue on turvallinen, niin onhan se tottavie turvallinen. Kyllä se on kumma, että nuo lukutaidottomat ”rättipäät” eivät sitä ymmärrä.

Edelleen siteeraan samaa lehteä.

”Edelleen palkintokomitea odottaa Migriltä toimenpiteitä kolmen kriisimaan tilanteen parantamiseksi myös länsimaiden näkökulmasta. Ulkoministeriö ei suosittele suomalaisille edelleenkään matkustamista mihinkään näistä kolmesta maasta, sillä turvallisuustilanne on vaarallinen, samalla tavoin kuin Suomen turvallisuustilanne on vaarallinen tänne saapuville pakolaisille.”


Tuolla palkintokomitealla tarkoitetaan tässä nyt Ylioppilaslehden omaa Nobel-komiteaa, joka myönsi kuvitteellisen Nobel-palkinnon Migrille. Maahanmuuttoviraston erityiseksi ansioksi katsottiin sen kyky ”kaukoarvioida” maiden tilanne paremmin kuin mihin nämä kansat ja paikalliset asukkaat itse pystyvät.

Olenkohan minä ainut suomalainen, joka uskoo, että nuo paikalliset pakolaiset pystyvät arvioimaan tilanteen paremmin kuin yksikään kirjoituspöytänsä takana tukevasti istuva Suomen viranomainen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti