sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Maastamuuton hinta

Lasketaan ihan miten tahansa, niin kyllä maasta muutto on monin verroin kalliimpaa kuin "maahanmuutokriittisten" kritisoima maahanmuutto. Jopa pelkkä syntyminen tähän maahan tulee valtiolle kalliimmaksi kuin "mamujen" tulo. Meidän populaatiomme on yksinkertaisesti liian pieni, että voisimme tasapäisesti kilpailla millään alalla sellaisten itseämme suurempien maiden kuin esimerkiksi Saksa, Ranska tai Englanti kanssa. Supervalloista puhumattakaan. Aina ei tietenkään väestön määrä ole takuu kansakunnan vauraudesta, sillä toki maailmassa on monia Suomea suurempia maita, jotka ovat kuitenkin köyhempiä, ja on myös päinvastoin. Jonkinlaisen suunnan se kuitenkin antaa.

Ehdotin edellisessä blogissani, että nämä maahanmuuton kustannuksia peräänkuuluttavat herrat tai narrit laskisivat myös maastamuuton kustannukset. Sitten rupesin arvelemaan, että ainakaan "somen" kommentit eivät anna kovin vakuuttavaa kuvaa porukan laskutaidosta, joten päätin laskea sen itse.

En tiedä, olenko keskitasoa kalliimpi ihminen, näin valtion silmin katsottuna, mutta pidän nyt itseäni esimerkkitapauksena vain siksi, että itseäni koskevat tiedot ovat jotenkin löydettävissä tai jokseenkin tarkasti arvioitavissa.

Kustannukset on poimittu valistuneen arvion lisäksi sekä tilastokeskuksen että opetushallituksen tiedostoista. Maasta muuttajat, samoin kun maahanmuuttajat ovat tietysti keskenään hyvinkin eriarvoisessa asemassa, mutta näinhän aina on. Myöskään mahdollisia tuloja en ole laskenut, koska "maahanmuuttokriitisetkään" eivät ole laskeneet minkäänlaista oletusarvoa esimerkiksi yliopiston professorille. Hyvän kirjanpitotavan vastaisesti lasken siis vain menopuolen, jonka senkin olen muuttanut euroiksi, vaikka suurimman osan elämästäni olen elänyt Markka-Suomessa.

Tietysti olen syntynyt, ja yksi näistä "maailman parhaista kätilöistä" auttoi minut maailmaan. Sitä ennen oli äitini varmaan käynyt jo äitiysneuvolassa. Olisikohan tuhon ruljanssiin mennyt äitiyspakkauksineen vähintään 2000 €. 


 Vuoden 1944 ohjekirjanen tuleville äideille.


 1950-luvun äitiyspakkauksen sisältöä.
Kuva: Työväenmuseo Werstaan kuvakokoelmat. Laki äitiysavustuksesta säädettiin 24.9.1937. Avustuksen suurus oli tuolloin 450 mk, joka vastasi kolmasosaa teollisuustyöntekijän kuukausipalkasta.




Kun oli sota ja Neuvostoliiton suurhyökkäys käynnissä, sain äitini kanssa kyydin valtion kustannuksella tänne Kanta-Suomeen. Osa matkasta oli sentään yksityisluonteista kuljetusta sotilasajoneuvolla, joten enköhän vain uskalla arvioida siihenkin menneen valtion varoja liki 1000 €. Oletettavaa myös on, että lapsilisäni alkoivat heti juosta ja virtasivat solkenaan seuraavat 16 vuotta. Lapsilisien arvo vaihteli hyvinkin paljon tuon 16 vuoden aikana, mutta pannaan nyt sille könttäsummana koko ajalle joku 40.000 €, joka lienee hyvin lähellä totuutta.

Peruskoulutukseni kesti noin 12 vuotta, ja opetushallitus väittää sen maksaneen tuona aikana peräti 84.000 €. Varsinainen ammattillinen koulutukseni oli sitten sekä opistotasoita että AMK- ja yliopistotasoista, ja vaikka menin pitkän kaavan kautta, lasken tässä vain halvemman radan kustannukset. Siis vähimmässäkin tapauksessa tuon edellä mainitun lähteen mukaan kaikkiaan 242.300 €. Oikein pelottaa tähän lisätä, että puolustusvoimat elätti minua lähes vuoden ja siinäkin on kuluiksi arvioitu 24.200 €.

Kun lopulta siirryin "täysin oppineena" työelämään, olin tullut yhteiskunnalle maksamaan lapsilisineen, opintotukineen ja muine sivukuluineen lähes 400.000 €.

Tuo summa vaikuttaa suurelta, mutta luulen, että se on sittenkin vain keskiarvo, sillä tiedän lukuisia korkeasti koulutettuja, jotka ovat vieneet isompiakin summia ulkomaille.

Lienee hyvin lähellä oikeaa jo joskus aiemmin mainitsemani puoli miljoonaa/nenä.

Olisikohan syytä määrätä jonkinasteinen korvausvelvollisuus niille, jotka vievät tuollaisia määriä pääomaa ulkomaille? Eikö sen pitänyt olla Suomen valtion sijoitus suomalaisuuteen? Turhaan me Wahlroosia kivitetään, ei hän ainakaan ainut ole.

Kiitos teille "mamut", että ainakin vähän tuotte tuota menetystä takaisin, vaikka kaikki tollerot eivät sitä edes ymmärrä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti