perjantai 29. tammikuuta 2016

Lisätietoa tuulivoimasta

Ihankohan oikeasti pitäisi muuttaa paikkakunnalta, kun todellisia uhkakuviakin alkaa näkyä?

TUULIVOIMATARIFFITYÖRYHMÄLLE

Tähän dokumenttiin on koottu tietoa tuulivoiman terveysvaikutuksista sekä ehdotus siitä, miten vielä osin tutkimattomatkin asiat tulisi ennakoivasti huomioida tuulivoimaloiden rakentamisluvissa ja tukipäätöksissä. Tiedon koonneiden näkemys on, että tuulivoiman yhteiskunnallinen tukeminen ei ole Suomessa mielekästä, koska meillä on mahdollisuus tukea kestävää energiantuotantoa kansallisesti tehokkaammalla tavalla käyttämällä panosta enemmän mm. puusta saatavaan energiaan.

Lähelle ihmisasutusta rakennetut tuulivoimalat aiheuttavat terveyshaittoja ja vakavia sairauksia
Tuulivoimatariffeja määriteltäessä ja muokattaessa on kiinnitettävä selvästi aiempaa enemmän huomiota minne ja mille etäisyydelle voimaloita voidaan sijoittaa valtion myöntämin tariffien turvin. Tuulivoimalla on paljon enemmän ihmisiin ja eläimiin vaikuttavia negatiivisia piirteitä kuin ympäristöministeriö meluasetuksessaan määrittelee, myöskään sosiaali- ja terveysministeriön lausunto ei ota riittävästi kantaa vähimmäisetäisyyksillään tuulivoiman jo tutkittuihin vaikutuksiin. Terveysvaikutuksista on olemassa Suomessa tehtyä tutkimusta varsin vähän, vaikka moni ilmiö ja oire on kansainvälisessä tutkimuksessa tutkittu ja tunnettu. 

Tuulivoimatariffia määriteltäessä on huomioitava melun lisäksi tuulivoiman infraäänet ja maavärinä.   Infraäänet ja maavärinä aiheuttavat useiden vertaisarvioitujen kansainvälisten tutkimusten sekä jo nyt suomalaisilta tuulivoimalle altistuneilta kerätyn aineiston  mukaan (TV-KY 2015) haitallisia fyysisiä oireita ja jopa pysyviä muutoksia:

- verenpaineen nousua
- tasapainohäiriötä

- kollageenin (sidekudoksen) ja elastiinin epänormaalia kasvua
- tinnitusta
- pahoinvointia

- tajunnan menetyksen
- unihäiriöitä
- stressihormonitasojen nousua, lapsillakin
- pulssin syketason nousua
- sikiön epämuodostumia
 
- keskenmenoja
- jopa sisäelimen repeytymisiä
-epilepsiaa
- mahdollista elinikäistä hippokampuksen surkastumista
 - toisinaan infraäänelle altistumisesta on seurauksena koko organismin, elinten, kudosten ja solujen kuolema

Tuulivoimaa väitetään saasteettomaksi energiantuotantomuodoksi. Voimalaitoksilla on muitakin saastuttamismuotoja kuin hiilidioksidi. Tuulivoimaloilla yksi saastuttavimmista ja voimakkaimmin ihmisen terveyteen vaikuttavista haitoista on melun lisäksi infraääni. Infraääni on matalapaineaalto, jolla on niillä etäisyyksillä, joille Suomessa on jo rakennettu voimaloita, vakavia terveydellisiä vaikutuksia (DI Ilkka Alasaarela 2015). Infraääni etenee nykyisen kokoluokan voimalasta hyvin 2-5 km etäisyydelle (DI Dennis Siponen, tutkija, VTT, akustiikka).

Suomessa on jo vakavimpia tapauksia, joissa lähellä tuulivoimalaa asuvalta henkilöltä on tärykalvo revennyt sisäänpäin, mikä on ilman tulehdusta epätavallinen ilmiö, ja tärykalvon hajoamissuunta, perheen äiti menettänyt tajunnan useampaan kertaan, verenpaine noussut yliopistotason sairaalahoitoa vaativaksi. Suomessa on myös eläimilllä todettu epämuodostuma juuri tuulivoimalan lähellä. Keskeistä on, että oireet poistuvat, kun tuulivoimalan läheltä muutetaan pois. Osa voimaloiden aiheuttamista vaikutuksista on kuitenkin pysyviä, kun niille altistutaan useita vuosia. Tällaisia ovat esim. sisäelinten tuhoutuminen, kun sisäelin kasvattaa sidekudosta vahvistuakseen jatkuvaa ja sykkivää matalapaineaaltoa eli infraääntä vastaan. Infraääni, matalapaineaalto 6-8  Hz-taajuudella, voimakkuudella 130 dB resonoi kehon 70 %:sen vesipitoisuuden kanssa ja näin aiheuttaa kuoleman (D. Siponen).

Suomessa tuulivoiman rakentamisen viranomaissuosituksia ei aina noudateta

Euroopan mittakaavassa näin massiivisia tuulivoimalaitoksia kuin nykytekniikalla valmistetaan ei ole sijoitettu näin lähelle ihmisasutusta. Kunnat ja maanomistajat toimivat hätiköiden: voimalaitoksia sijoitetaan esim.  ilman ELY-keskuksen myöntämää lupaa jokaiselle rakennusvaiheessa alueelle sijoittuvalla voimalalle, puutteellisilla melumallinnuksilla (ei ole käytetty ympäristöministeriön hyväksymää melumallintajaa), huomiomatta STM:n lausuntoa vähimmäisetäisyydestä tai KHO:n ennakkopäätöstä tuulivoiman sijoittamisesta jne. Infraäänistä on Suomessa kuitenkin toistaiseksi vähän tutkimusta. Meluasiantuntijat ovat keskittyneet toistaiseksi melun muihin vaikutuksiin. Suomessa on käytettävä asiantuntija-apua ulkomailta, jossa kokemusta ja tutkimusta infraäänistä tuulivoimaloiden ja muiden matalapaineaaltoja lähettävien teollisuuslaitosten läheltä. 


Mm. Siikajoen kunnassa on lähes jokaisen toteutuneen ja suunnitellun tuulivoimapuiston lähin asutus alle 2 kilometrin päässä tuulivoimaturbiineista. Kahden kilometrin vähimmäisetäisyyssuositus on annettu STM:stä. Lähes poikkeuksetta lähellä asuville ihmisille alkaa tulla oireita, jotka todennäköisesti ajan myötä pahenevat. Ensimmäinen oire on unettomuus ja pulssitason kohoaminen.



Tuulivoiman aiheuttamiin terveyshaittoihin ollaan heräämässä maailmalla

Australiassa tuhannet ihmiset alkoivat yhdistää oireensa, joista osa oli sietämättömiä, jopa hengenvaarallisia, läheisiin teollisen kokoluokan voimaloihin, ongelmien alkamisajankohdan sekä selvän syy-yhteyden vuoksi (oireet poistuvat jos menee kauemmas voimaloista +10 km). Terveysongelmista ovat kärsineet ”naapurien” lisäksi myös voimaloiden maanvuokraajat, tuulivoimaloiden rakentajat (positiivinen suhtautuminen) sekä eläimet. Ongelma ei ole psykosomaattinen seuraus negatiivisesta asenteesta tuulivoimaloita kohtaan. Lähes kaikki kärsijät suhtautuvat ympäristö-/ilmastoystävälliseen tuulituotantoon positiivisesti ennen oireilua. Australian senaatti sai kuulla v. 2015 kevään aikana yli 400 todistajaa, jotka olivat kärsineet tuulivoimaloiden aiheuttamasta terveysongelmista.
http://www.aph.gov.au/.../Wind_Turbines/Public_Hearings
13.7.2015 Australian pääministeri lopetti uusiutuvan energian 10 miljardin dollarin rahaston, tähän päättyi tuulituotannon tuki.


"Paul Schomer tutki Shirleyn (Wisconsin, USA) tuulivoimala-alueen lähiasukkaiden pyynnöstä, voisivatko voimalat aiheuttaa oireita. 50 tutkimukseen osallistuneilla oli kaikilla paineen- ja sykkivää tunnetta korvissa. 5 henkilöä (10%) oireilevista koki lisäksi merisairauden kaltaista pahoinvointia, joista 2 oli niin vakavaa, että olivat joutuneet jättämään kotinsa. Mittauksissa löydettiin jälleen BPF (Blade passing frequecy) ja sen 5-7 moninkertaa (harmoniaa). Tutkimuksessa havaittiin myös rakennusten toimivan ”kaikukoppana” paikoin voimistavan matalataajuista melua. Kukaan alueella ei ollut kokenut varsinaista meluhaittaa voimaloista." Tämä kuvaa hyvin tuulivoiman infraäänialtistusta.
 

Suomessa tuulivoimaloista terveysongelmia saaneiden aloitteesta on tehdyssä infraääniselvityksessä on aukottomasti todistettu, että tuulivoima vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin (TV-KY 2015).



Turvallinen rakentamisetäisyys on selvitettävä

Siitä huolimatta, että "Toiminnanharjoittajan on oltava riittävästi selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista” (YSL 5.1 §) Suomessa viranomaistaho ja toiminnanharjoittajat eivät ole selvillä hankkeidensa ympäristö- ja terveysvaikutuksista. Tästä syystä on valtiovallan otettava kantaa viimeistään tariffeja tuulivoimaloille pohdittaessa, mille etäisyydelle voimaloita voidaan edes lähes turvallisesti sijoittaa. Infraäänten pitkäaikaisaltistuksesta on otettava selvyys ulkomaisten tutkimusten perusteella ennen harkintaa uudesta tuulivoimatariffien myöntämistä. Energiaviraston on myös tehostettava valvontaa itse ennen mahdollista tariffin myöntämistä. Pitkällä aikavälillä tämä on korrektia niin tuulivoiman tuottajaa kuin seudulla asuvia ihmisiä kohtaan.
             

Muista ympäristövaikutuksista

TEM:n sivuilta käy ilmi, että "Pohjoismaiden energiayhteistyö on osa Pohjoismaiden ministerineuvoston toimintaa. Tavoitteena on edistää tehokasta ja ympäristövaikutuksiltaan hyväksyttävää energiataloutta Pohjoismaissa, Itämeren alueella ja muilla lähialueilla." "Lähialueiden ulkopuolella Kiina on vakiintunut kahdenkeskisen energia- ja ympäristöalan yhteistyön kumppaniksi."

Huolimatta Kiinan halukkuudesta osallistua ympäristöalan yhteistyöhön,  ympäristö siellä saastuu koko ajan tuulivoimageneraattoreille valmistusaineita tuotettaessa: M&S:n (yritysten rahoitus- ja taloustietoihin eettis- ja ekologisesti suuntautunut reittausagentuuri Saksassa) mukaan tuulivoimaloissa käytettävä Neodym (nykyisin apumoottoreissa, lisäksi lisäaineita monissa virtakeskuksissa ja tehoelektroniikassa sekä sähkövirran ohjauslaitteistoissa), harvinainen metalli, jota puhdistettaessa Kiinassa aiheuttaa massiivista ympäristön pilaantumista puhdistamisprosessillaan. Neodymiä puhdistaessa syntynyt jäte varastoidaan maavallin ympäröimiin altaisiin. [OEKO] Vallin vahingoittuessa esim. rankkasateista johtuen aiheutusi valtavia ympäristöongelmia. Altaista vapautuisi thoriumia, uraania, raskasmetalleja, happoja ja fluoridia.  [OEKO] Jo nyt seudulla pohjavesi on pilaantunut, pellot autioituneet, eläimet kuolleet, radioaktiivinen säteily lisääntyy koko ajan, minkä vuoksi mm Keltainen joki Kiinassa on saastumisvaarassa. (Pirjo Keronen 2015)

Neodymin käyttö tuulivoimaloissa on yritetty kiertää alumiinia käyttämällä: Esim. Enercon käyttää tuulivoimaloihinsa alumiinia. Tiedetään, millaisia ympäristöriskejä alumiinin valmistamiseen liittyy (esim. punalietepadon murtuminen Unkarissa 2010) [WIKI].


YHTEENVETO

Tuulivoiman ongelmat


Edellä olevasta seikkaperäisestäkin selostuksesta käy selvästi ilmi, että tuulivoima ei ole suomalaisiin olosuhteisiin sopiva energiantuotantomuoto.  Maassamme on harva mutta kattava asutus. Muun muassa Saksassa on asutus keskittyneempää ja Portugalissa on laajoja asumattomia vuoristoseutuja. Selvältä näyttää, että terveyshaitat ulottuvat kauemmas kuin nyt voimassa oleva 2 kilometrin lähinnä kuuluvaan ääneen perustuva etäisyyssuositus. Suomeen rakennetut voimalat ovat suurempia kuin Keski-Euroopassa. Voimaloiden lähistöllä oleville ihmisille on alkanut nopeasti kehittyä terveysongelmia.


Tuulivoimaloita ei voida rakentaa ekologisesti kestävästi. Tuulivoimalan rakentaminen kuluttaa paljon energiaa. Se kuluttaa 10 miljoonaa tonnia terästä, metalleja, sementtiä ja muovia. Se on 20 kertaa enemmän kuin mitä hiilivoimalan valmistamiseen tarvitaan. Tuulivoimaloiden tekniikka vaatii ympäristölle hyvin haitallisten aineiden käyttöä, kuten edellä kuvattiin.

Uusiutuvan energian strategiassa tarvitaan enemmän kansallista itsekkyyttä

Nykyinen hallitus on keskittynyt elinkeinoelämän kehittämiseen mm. kannustamalla uusia yrityksiä eri toimintatavoin. Uusiutuvana energiana tuulivoima on kansantalouden kannalta tehoton. Kansantalouden kannalta tulee voimavarat sijoittaa sellaiseen tuotantoon, jolla on kokonaisuutena positiiviset vaikutukset.  Mm. Suomen metsissä tulee jäämään suuri määrä sellaista hyödynnettävissä olevaa energiaa käyttämättä, jota ei voida hyödyntää metsäteollisuudessa. Puusta saatavan energian tukeminen tukee kansantaloutta ilman varjokustannuksia. Tuulivoima ei tue kansantaloutta, mutta siihen sisältyy toistaiseksi vaikeasti ennakoitavia varjokustannuksia.



Elinkeinoelämän tehostamiseen ei saa kuitenkaan liittyä merkittävää terveyden menetystä ja taloudellisia tappioita suurten teollisuuslaitosten, tuulivoimaloiden läheisyydessä tai seudulla asuville ihmisille. Ympäristön todellista pilaantumista muuallakaan maailmassa ei ole syytä edistää suomalaisilla energiantuotantovalinnoilla. Yleinen terveys ja turvallisuus ovat voimakkaampia toiminnan määrittäjiä kuin yksittäisten maanomistajien, kunnan tai toiminnanharjoittajan talous. Tuulivoiman varjokustannuksina ovat melulle ja paineelle altistuneen henkilön terveyden ja elinkeinon menettäminen sekä kulttuuriympäristön pilaantuminen.

Tuulivoiman tuen ehdoksi haitaton tuotanto ja tuen painottaminen tehokkaammin kansantaloutta tukevaksi


Toivomme että tähän koottu tieto auttaa tariffityöryhmää tekemään mahdollisesta tuulivoimatariffiehdotuksesta sellaisen, jolla tuulivoimasta saadaan mahdollisimman kestävä energiatuotantomuoto. Tämä edellyttää että

·         Käynnistetään puolueeton tutkimus terveyshaitoista

·         Tariffin piirissä oleva tuulivoima on rakennettava riittävän kauas ihmisasutuksesta.

·         Tuulivoimaan käytettävä yhteiskunnan tuki minimoidaan ja tuki suunnataan kansantalouttamme paremmin tukevaan energiantuotantoon



Siikajoen ”tuulivoimakunnassa” 14.1.2016



Elina Mehtätalo                                       Markku Mehtätalo
MMM, metsänhoitaja                              MMM, Metsänhoitaja
yrittäjä                                                      Metsävarapalvelut (Suomen metsäkeskus/ OTSO)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti