"Kolmannen luokan mustalaiset"

Petsamosta evakuoitiin jatkosodan jälkeen viitisen tuhatta evakkoa. Määrä oli tosi pieni verrattuna Karjalan pakolaisiin ja evakkoihin. Se oli pieni jopa nykyiseen ns. ”pakolaistulvaan” verrattuna, joka sekin on todellisuudessa aika pieni. Oikeastihan nykyinen ”pakolaistulva” ei edes ole mikään tulva. Ehkäpä oikeaan mittasuhteeseen se asettuu, kun sanotaan, että se vastaa jonkin vähänkin merkittävämmän urheilutapahtuman katsojamäärää.

Karjalan evakoista, jopa Sallan evakoistakin, olemme puhuneet kurkkumme käheäksi, mutta Petsamon evakot ovat jääneet jotenkin paitsioon. Suomalaiset ”käsienpesijät” ovat kieltäneet puhumasta Karjalan pakolaisista ja pyrkineet survomaan pakolaiset ja muut siirtolaiset samaan muottiin, johon nämä eivät luonnollisesti sovi. Tämä tapahtui kaikenlaisten määritelmien avulla, joissa pakolaisen statuksen sai vasta, kun joku valtakunnan raja oli ylitetty. Pakolaisuuden edellytyshän se ei kuitenkaan todellisuudessa ole, sen me Karjalan pakolaiset varsin hyvin tiedämme.

Petsamon evakot eivät ole pakolaisia, sillä he eivät todellisuudessa paenneet mitään, vaan joutuivat luovuttamaan kotiseutunsa rauhan ehtojen seurauksena. Siitä huolimatta osa heistä täyttäisi ”kielenvääristäjien” määritelmän pakolaisuudesta, koska he päätyvät peräti länsirajamme toiselle puolelle. Muutamat peräti Norjaan.

Suomalaiset eivät ole koskaan olleet erikoisen siirtolaisystävällisiä, olipa kyseessä kotimaiset tai ulkomaalaiset pakolaiset. Tämä on taas nousut pintaan suomalaisten terroristien heitellessä polttopulloja turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksiin. Aivan samantapaista terroria ei jatkosodan evakkoihin ja pakolaisiin kohdistettu, mutta kyllä siirtolaiset saivat kokea monenlaista kohtelua matkansa varrella.

Emme me kalajokisetkaan ihan puhtaita papereita saa, sillä tutkija Tuula Koskinen muistaa, kuinka juuri Kalajoella siirtolaisia kutsuttiin ”kolmannen luokan mustalaisiksi”.

 

Niin, vaikka minä nyt asun Kalajoella, niin en ole lainkaan varma, voinko kutsua itseäni kalajokiseksi. Minäkin kuin olen tällainen ”ryssän lapsi” Karjalasta ja tulin tänne viettämään eläkepäiviäni. Eräs ystäväni sanoikin: ”Kalajokiseksi pääsee vain syntymällä - miten sinä tänne erehdyit tulemaan?”

Tervolan Varejoella taas ei alun alkaen ollut yhtään mitään. Ei teitä, ei puhelinta eikä sähköä. Evakot rakensivat tuon kaiken, mutta siitä huolimatta heihin suhtauduttiin varsin epäilevästi. Kemijokivarressa asui vanhoja maanviljelijä- ja kalastajasukuja, joiden oli vaikea hyväksyä sitä, että laulava ja soittava kansa tuli sinne metsänliepeille asumaan.

 Varejoen ortodoksien tsasouna

Evakkotiet, siirtolaisuus ja pakolaisuus olivat siis suomalaisille omakohtaisesti tuttuja jo vuosikymmeniä sitten, joten nykyinen rasismi tuntuu jotenkin oudolta. Luultavaa onkin, että se johtuu suomalaisesta luonteesta yleensä, sillä nykyisenkaltaista vastustusta, jopa rasismia, koettiin myös omina massamuuttojen vuosina. Olisiko niin, että näistä kansamme kohtalon hetkistä on kulunut jo liian kauan, niin että olemme onnistuneet unohtamaan kansallisen hätätilamme ja sen, että emme olisi lainkaan selviytyneet ilman ulkomaalaisten apua.

Kansa, joka ylpeilee sillä, että sotakorvaukset on maksettu, ei sitten halua maksaa kansainvälistä kiitollisuudenvelkaansa. Ehkäpä nämä vain ovat asioita, joista sotienjälkeinen sukupolvi ei tiedä tai ei halua tietää mitään.

Olen halunnut uskoa, että tuo niin näkyvä rasistinen käyttäytyminen on sittenkin vain pienen mutta kovaäänisen porukan mellastusta.