maanantai 14. joulukuuta 2015

Kalajoen pakolaiskeskus

Jotenkin tämän pakolaisaiheen olen luullut loppuun kalutuksi, mutta näyttäähän siitä asiaa riittävän. Kun seuraa suomalaisten suhtautumista pakolaisuuteen ja ihmisten auttamiseen, niin kyllä minun täytyy sanoa: hävettää. Läheskään aina en ole Erkki Ahon kanssa asioista samaa mieltä, mutta Kalajoen pakolaiskeskuksessa olen täsmälleen samalla kannalla. Pyyhkiköön Alavieska ihan vapaasti häpeän kasvoilleen tekemällä itsekkään päätöksen. SOS-lapsikylässä oli kysymys todella lapsista, joita ei kuitenkaan pitäisi liekkeihin heittää. Ei myöskään ole aihetta olettaa, että he olisivat niitä pelättyjä Isis:in sissejä. Kansallisuuteen katsomatta meidän tulisi muistaa, että lapset ovat lapsia kaikkialla.

Kuva: Yle.fi
  
Kalajoki olisi todellakin oikein sopiva paikka jollekin keskukselle. Sen verran olen itsekin "mamu-asioihin” joutunut paneutumaan, että olen antanut kertoa itselleni, ettei maahanmuuttajista ole juurikaan ollut vaikeuksia siellä, missä kanta-asukkaat ovat suhtautuneet myönteisesti maahanmuuttajiin. Toki jotain on joskus sattunut, mutta kyse on jokseenkin samanlaisesta ilmiöstä kuin ihmisten kesken yleensä. Varsinaisten vastaanottokeskusten ympärillä sattuneet häiriöt ovat pääasiallisesti suomalaisten rasistien provosoimia kahinoita. Tuhopoltoista, joita eripuolilla Suomea on tapahtunut, ei varmaankaan voida syyttää pakolaisia. Onni on, että niistä ei ole vielä tullut murhapolttoja, mutta läheltä on jo hipaissut.

 Kuva: worldvision.fi

Kalajoen pakolaiskeskus olisi todella tarpeen sekä Kalajoelle että pakolaisille. Kaipa täällä sitä osaamistakin on, kun täältä kutsutaan ihmisiä töihin aina Helsinkiä myöten. Kyllähän siellä Helsingissäkin sitä väkeä on, mutta olisiko niin, ettei pätevyys ja kielitaito riitä. Jokseenkin varma olen, että jos tänne tuollainen keskus syntyisi, niin nämä pari nimeltä mainitsematonta ammattilaistakin palaisivat Kalajoelle. Taitaapa olla niin, että molemmilla on vuosikymmenien kokemus alalta.

 Kuva: kesalukioseura.fi

Monessahan minäkin mukana olen ollut, mutta varmaa on, että en enää rupea itse pakolaiskeskusta perustamaan. Se ei ole minun alaani, ja vaikka vakaumus ajoikin minut "kirkon rakennuttajaksi" ja pakolaisten auttaminenkin on myös vahvana vakaumuksena, niin jossakin raja kulkee. En minä tiedä, millaisia lupia ja sopimuksia tuollaiseen keskukseen tarvitaan, mutta sen verran uhoa minusta vieläkin löytyy, että jos vähän nuorempi olisin ja rahaa löytyisi, niin kyllä tänne pakolaiskeskus syntyisi, olipa kaupunki asiasta mitä mieltä tahansa.

Vähän kerrassaan ole koettanut opetella pitämään näppini erossa asioista, jotka eivät minulle kuulu, mutta kun kokemusta ja näkemystä on siunaantunut, niin joskus näitä mielipiteitäni lauon. Olen kai useampaankin kertaan verrannut Suomen tilannetta muihin maihin. Meidän maahanmuuttotilannehan on kokonaisuutenaan negatiivinen, sillä ulkomailla asuu noin miljoona suomalaista. Ei siis mikään ihme, että meillä on myös läntisen Euroopan hitaimmin kasvava kansantalous. Kaikki ne maat, joissa ulkomaalaisten osuus on suhteellisen suuri verrattuna maan asukaslukuun, ovat taloudellisesti menestyneimpiä. Kannattaisi edes miettiä, mikä yhteys näillä mahtaa olla.

Suomessa ei mietitä. Kurkku suorana vain huudetaan, että "rajat kiinni". Suomalaiset rasistit riemuitsevat, että Saksakin aikoo rajoittaa pakolaisten tulvaa. En yhtään ihmettele. Saksa on vain vähän Suomea laajempi maa, ja sinne on tullut jo noin miljoona pakolaista. Jos meillekin tulisi miljoona pakolaista, niin silloin ulkomaalaisten osuus prosentteina olisi jokseenkin samaa luokkaa kuin rikkaimmissa Keski-Euroopan maissa. Kun näihin maihin verrataan, ei Suomessa edes ole ulkomaalaisia.

Onkohan niin, että Suomi on taas nukkunut onnensa ohi? Jos kaikki Ruotsissa asuvat suomalaiset jonakin päivän päättäisivät palata Suomeen, pelkään pahoin, että emme selviäisi siitä. Emme siksi, että olemme näin itsekkäitä ja avuttomia. Voi Juha Sipilä... suokoon korkein sinulle voimia. Olet todella joutunut "junttien" kuninkaaksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti