Kotouttamiskoulutus

Joskus olen näitä tämän blogin kommentteja seuratessani tullut siihen tulokseen, että luetun tekstin ymmärtämiseen pitäisi saada hieman lisäkoulutusta monen muunkin kuin ”mamujen”. Jos kirjoitan vaikkapa ratsastuksesta ja hevosista, ei juurikaan kannata kommentoida kissan karvanlähtöä, vaikka kiistatta molemmat asiat hieman sivuavat eläimiä. Kaikessa kommentoinnissa pitäisi ensimmäiseksi tehdä itselleen selväksi, mistä kulloinkin on kysymys. Kyllä minä pidän siitä, että teksteihini otetaan kantaa, mutta täysin asiattomat tai kokonaan jotain toista asiaa käsittelevät kommentit jätän julkaisematta.

Kun nyt vielä kerran puhun kommentoijista, ja esimerkiksi kysymyksestä ”miksi maahan otetaan niin paljon pakolaisia,” on joskus melko suuri kiusaus vastata ”jotta kansan keskimääräinen älykkyystaso nousisi.” No tietenkään se ei ole totta, joten en niin ole myöskään näin vastannut. Totuus kuitenkin näyttää olevan, että paljon on tässä maassa tietämättömyyttä, joka poistaminen oman koulutuksensa vaatisi. Pääasiallisesti porukka taitaa kuitenkin olla yhden sortin uskovaisia, joiden uskoa ei tosiasioilla paljonkaan horjuteta.

Palatakseni nyt varsinaiseen aiheeseen, menenpä taas kotouttamiskoulutukseen.  ELY- keskuksen maahanmuuttopäällikkö Jaana Suokonautio vastaili YLE:n haastattelussa muutamiin aiheeseen liittyviin kysymyksiin. Hetihän minun korvaani pisti se, että useimmat julkisuudessa ja somessa liikkuvat huhut eivät juurikaan pidä paikkaansa.  Suurimpina vaikeuksina kotouttamiskoulutuksessa ovat tietysti kielitaito ja jossakin määrin myös pätevien kouluttajien ja rahan puute. Esimerkiksi suomen kielen opettaminen kielitaidottomille ulkomaalaisille ei ole sama asia kuin suomen kielen opettaminen suomalaisille. Eräs kokenut opettaja kertoili, että jokainen oppilas on oma erikoistapauksensa, johon vaikuttavat sekä ”mamun” oma äidinkieli, hänen kielellinen pohjansa ja aikaisempi koulutus että eri maiden kulttuurierot.  Kotouttamisen tarkoituksena on yksinkertaisesti saada tulija mahdollisimman nopeasti oppimaan suomen kieli, sopeutumaan suomalaiseen kulttuuriin ja päätymään osaksi suomalaista yhteiskuntaa.

 Kuva: Yle; haastattelu: http://yle.fi/uutiset/osa_6_kotoutumiskoulutus_16122015/8533274

Tämän lyhyen tutustumismatkani aikana sain todeta, että kotouttaminen on todellista ammattityötä. Entisenä kouluttajana muistan, että eräs koulutuksen suurimmista vaikeuttajista olivat ne, jotka kuvittelivat osaavansa jonkin asian jo entuudestaan tai pitivät asioita niin simppeleinä, että tuohon pystyy kuka tahansa.  Kun aikoinani koulutin laatuasioita, tuntui jokainen tietävän millaista hyvä laatu on, eikä siihen muka tarvita koulutusta. Uskon, ja kuulinkin, että samaan asiaan törmäävät nyt kotouttamiskoulutusta antavat kouluttajat.  Kotouttaminen epäonnistuu varmasti, jos vallalle pääsee käsitys, että kuka tahansahan tuohon pystyy. Tosiasiassa siihen pystyy vain tosi harva, ja siinä onkin eräs suurimmista haasteistamme.

Meillä Kalajoella on paljon ”mamuja”. Toiset kotoutuneita, toiset eivät. Maassaoloajalla ei näytä olevan tämän asian kanssa paljonkaan tekemistä, vaan kaikki riippuu ihmisten omista asenteista sekä siitä ympäristöstä, jossa ihminen on elänyt täällä.  Työllistyminen on tärkeää, minulle sanottiin.  Se ei kuitenkaan saa tapahtua kielen oppimisen kustannuksella. Yksilön ja yhteiskunnan kannalta edullisinta on asettaa kielen oppiminen ensisijalle. Elämä on tässä ja nyt, mutta pieni kurkistus tulevaisuuteen on joskus paikallaan.  Maahanmuuttajien kohdalla tämä on erityisen tärkeää, olipa hän pakolainen tai muuten vain maahanmuuttaja.

Jos Kalajoelle joskus tulee pakolaiskeskus, jota kyllä kannatan, niin sen perustaminen ja pystyttäminen olisi varmasti syytä jättää ammattilaisten asiaksi. Sama pätee myös kotouttamiseen ja kotouttamiskoulutukseen. Mahdollisille kommentoijille voin jo nyt sanoa, että minä en sellainen ole, vaikka toki olenkin joutunut olemaan myös mamu. 

Se on nimittäin niin, että suomalaisestakin tulee ulkomaalainen heti, kun hän ylittää Suomen rajan.  Olemmeko ulkomaalaisia vai emme, ei siis riipukaan syntyperästämme, vaan ympäristöstä.