Kuka purkaa tuulimyllyt

En tiedä, kuinka vankka omistajapohja tuulivoimayhtiöillä on, mutta siitä olen varma, että jonkin kauniina päivänä Suomen talous ajautuu siihen pisteeseen, että tuulivoimatuesta on luovuttava. Kun tämä tapahtuu, on selvää, että nuo yritykset eivät pysy montaa päivää pystyssä.

Ihan varmasti minä olen laskutaitoinen enkä epäile lainkaan, etteikö myös muutama tuulivoimayhtiöiden mies sitä olisi.  Motiivit ja lähtökohta on meillä vain hieman toisenlainen. Minua ei ole palkattu puhumaan myllyjen puolesta eikä vastaan. Teen nämä kirjoitukset ihan omaan lukuuni.  Eri puolilta maailmaa saatujen tietojen mukaan kaikkialla ovat myllyt tuottaneet tappiota. Eihän se matemaattisesti niin vaikea yhtälö olekaan.  

Jos rakennetaan laite, joka teoriassa tuottaa miljoona yksikköä jotakin ja kannattavuudeksi on laskettu 800.000 yksikköä, näyttää melkein hyvältä. Jos kuitenkin sattuu käymään niin, että laite tuottaakin syystä tai toisesta vain 30% arvioidusta, on tappio valtava.  Tappion minimoimiseksi kone olisi pysäytettävä heti ja harkittava tilanne uudelleen.

Tällainen kone on tuulivoimala, mutta sen asian ymmärtäminen päättäjiemme taholta on erittäin tiukassa.  En sano, että se olisi vaikeaa, mutta merkitseehän se sitä, että on syyllistytty virhearviointeihin ja sellaisen, sinänsä inhimillisen, asian myöntäminen ei ole varsin yleistä suomalaisten poliitikkojen keskuudessa. Sen verran kovapäisestä porukasta on kyse, että ennemmin päätä taotaan seinään kuin myönnetään, että sattuu se. 

 

Koska kuitenkin olen varma, että jossakin vaiheessa Suomen taloustilanne vaipuu tasolle, jolloin veronmaksajilla ei ole varaa tukea enää kannattamattomia yksityisyrityksiä, ovat tuulivoimayhtiöt tulleet tiensä päähän. Yksikään näistä yhtiöistä ei pysy pystyssä oman liiketoimintansa turvin.  Se on yksinkertaisesti matemaattinen mahdottomuus.  Silloin on ajankohtainen tuo kysymys ”kuka purkaa tuulimyllyt”.

Tuulivoimayhtiöthän eivät ole halukkaita ostamaan maita, vaan maksavat niistä mieluimmin suhteellisen korkeitakin vuokria, joka tietysti on mahdollista veronmaksajien tuella. Kun tuo loppu sitten tulee, jää purkuvelvollisuus maanomistajille, joilla ei useinkaan ole realistista mahdollisuutta sellaiseen projektiin.  Ettei vain kävisi niin, että jätämme jälkipolville rumentavia torneja törröttävän metsikön?

Näistä häkkyröistä olen kirjoittanut paljonkin. Tällä kertaa vain niiden taloudellisesta typeryydestä. Olen toki valmis perumaan sanani, jos vaikkapa vain yksi tuulivoimayhtiö toimittaisi tuloslaskelman, jossa osoitettaisiin toiminnan kannattavuus ilman valtion tukea.

Tuulivoima oli äkillinen älynväläys, jonka todellista arvoa ei koskaan tutkittu. Olihan sitä käytetty ajat ja iät jopa merenkulussa. Epäilemättä se siihen sopiikin, kuin myös pyykin kuivatukseen, mutta mitään muuta merkitystä sillä ei ole.

En yrittänytkään ympätä tähän kirjoitukseeni matalataajuisen värähtelyn terveydellisiä vaikutuksia. Uskon kuitenkin tohtori Peresin tutkimuksiin, joiden mukaan myllyjen lähettämä värähtely saattaa aiheuttaa jopa kuolemaan johtavia sairauksia. Myös monet rinnakkaiset tutkimukset eri puolilla maailmaa tukevat Peresin havaintoja. Tämä olkoon kuitenkin jonkin seuraavan kirjoitukseni aihe.