tiistai 28. kesäkuuta 2016

Erotaanko EU:sta?


En koskaan ole ollut oikein EU:n ystävä, en ollut edes kannattaja ennen tuohon järjestöön liittymistä.  Tuskinpa meitä sen sortin ennustajia montaa on, jotka osaisimme ennustaa mitä tapahtuu, jos Suomen kaltainen pieni maa jättää tuon kolmannen maailmanmahdin.  Sen verran solmuihin nuo asiat ovat jo menneet, että minun henkilökohtainen uskoni on, että kaikki olisi suhteellisen hyvin, jos olisimme alun alkaen pysyneet erossa unionista.  Eroaminen ei ehkä kuitenkaan enää olisi mielekästä, sillä se edellyttäisi myös uudenlaista rahapolitiikkaa.  Suomalaisten pankkien kunto tuskin sietäisi näin matalia korkoja, jotka EU on nyt mahdollistanut. Ilman muuta myös ulkomaankauppa kärsisi, joten pysytään vaan unionissa.

  
Mitä sitten tapahtuisi, jos järjestettäisiin kansanäänestys ?  Lopputulosta ei tietenkään aivan varmuudella voi tietää, mutta sen verran paljon meillä on asuntovelallisia, jotka hyötyvät matalista koroista, että olettaisin tuloksen olevan jotenkin EU-myönteinen.  Lopputulokseksi jäisi vain lasku, joita hallitus on muutenkin osannut jo järjestää ihan riittävästi. 

Ainoa selkeä hyöty EU:sta on ollut se, että saatiin Halla-aho pois kansallisesta politiikastamme, mutta tuskinpa silläkään enää on merkitystä, sillä ”persujen” kannatus on muutoinkin tippunut jo pienpuolueiden tasolle.  Tuskin EU-vastaisuudella enää kannattaa ratsastaa, sillä se on melkein kuin vastustaisi itseään.  Tuttua se toki on sekä hallituksellemme että muutamille muillekin poliitikoille.

Tynkkysen aloite kansanäänestyksen järjestämisestä sai kuulemma ”juhannuksesta huolimatta” yli 10 000 allekirjoittajaa. Minä kyllä sanoisin, että juhannuksesta johtuen, sillä kyllä kännipäinen suomalainen nimensä panee vaikka vekseliin, jos asia osataan esittää.

EU:sta eroaminen on sinänsä aika komplikoitu juttu. Periaatteessa voisi ajatella, että kyseessä on sen mittaluokan hanke, että se todellakin vaatisi kansanäänestyksen.  Toisaalta operaation seuraukset olisivat niin vaikeasti ennakoitavissa, että edes ammattiekonomistit tuskin ovat niistä yhtä mieltä.  Kansa tuskin pystyisi arvioimaan seurauksia mitenkään.  Missään tapauksessa minä en äänestäisi, sillä en uskaltaisi ottaa seurauksista vastuuta.  Ihan hyvin eduskunta voisi päättää asiasta. Hehän eivät muutenkaan kanna vastuuta juuri mistään, mikä menee huonosti.  Se on aina joko edellisen eduskunnan, edellisen hallituksen tai kansainvälisen tilanteen vika, riippuen ihan kulloisestakin poliittisesta tilanteesta.

Toinen vaihtoehto olisi, että äänestetään siitä, heitetäänkö arpaa. Siihen äänestykseen saattaisin ihan huvikseni osallistuakin.   



     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti