perjantai 24. kesäkuuta 2016

Suojapaperit


Muistan, kuinka lapsuudenkodissani laitettiin kaappeihin uudet hyllypaperit aika ajoin.  Äitini sanoi niitä suojapapereiksi, joilla suojattiin jotakin.  En minä oikein tiedä mitä, mutta kyllä ne oli pakko uusia ja kaupasta niitä ostettiin. Voi hyvinkin olla, että näitä hyllypaperin nimellä kulkevia paperirullia yhä edelleen on saatavilla. Uskon kuitenkin, että nykyaikainen rakennus- ja pinnoitustekniikka on sen verran parantunut että noita papereita ei niin paljon tarvita.

Vuosikausia kestänyt tuppelointi valelääkärien oikeudenkäynnissä on nyt päättymässä, ellei peräti päättynyt, kun Laiho sai tuomionsa.  Pidän kyllä Laihon saamaa tuomiota oikeudenmukaisena, sillä eihän ihmisiä saa tappaa ilman suojapapereita.  Syyttäjä luki rankkoja syytteitä pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta, ja tuomio oli sen mukainen.  Lieventäviä asianhaaroja ei jutussa juurikaan löytynyt, joten tempaisen tässä nyt muutaman.

En toki tarkoita, että kenelläkään olisi oikeus tappaa ketään, eikä sitä varmasti tietoisesti tehdäkään.  En tunne Laihon tapausta, mutta näillä näkymillä minä olisin syyttänyt ainoastaan laittomasta lääkärintoimen harjoittamisesta ja väärennyksestä.  Nämähän olivat ne kaksi kiistatonta tosiasiaa, joista tuomio voitiin antaa.  Pahoinpitelyt ja kuolemantuottamukset tuskin tulivat toteennäytetyiksi, mutta kukaan ei kyseenalaistanut näitä tuomioita, koska menettelyä kokonaisuudessaan pidettiin paheksuttavana.  Olen kuullut sellaisiakin väitteitä, että tätä ”valelääkäriä”, joka oli työskennellyt alalla kymmenen vuotta, pidettiin hyvänä lääkärinä. 

Vuosittain kuolee satoja ihmisiä lääkäreiden käsiin joko huolimattomuuden tai jonkin hoitovirheen seurauksena.  Nämä vain kuolevat, ja omaisille esitetään surunvalittelut.  Kenellekään ei tule mieleenkään epäillä hoitohenkilökunnan pätevyyttä, saati sitten syyttää jostakin törkeästä rikoksesta.  Tämä ei tarkoita sitä, että hyväksyisin Laihon menettelyn, mutta haluan näyttää yleisölle mitalin toisenkin puolen.  Vahinkoja sattuu suutareille, rakennusmestareille ja lääkäreille.  Muistan hyvin tätini miehen kuoleman.  Vaivoja hoidettiin iskiaksena, mutta yllätys yllätys, Onni-setäni kuolikin syöpään, josta nuo vaivat olivat peräisin.  Sen verran lääketiede on kehittynyt, että tuollaiset tapaukset ovat erittäin harvinaisia, mutta vastaavia sattuu yhä edelleen.

 
Mitä tässä yritän todistella?  Jos sinulla on laillisesti hankitut lääkärin paperit, ne toimivat ikään kuin suojapapereina.  Saat surutta tappaa ihmisiä, eikä siitä seuraa muuta kuin surunvalitteluja.  Jos sinulla ei ole lääkärin papereita, on turha odottaa hengenpelastusmitalia, vaikka olisit auttanut kuinka monta ihmistä haudan partaalta elävien kirjoihin.

On ehdottomasti väärin, että meidän lääkäreitä valvova viranomainen erehtyy niin pahasti, että Laihon kaltaisia ihmisiä pääsee ujuttautumaan sekaan. Vähintään myötävaikutuksesta pitäisi syyttää.

 Väärin on kuitenkin myös se, että kun tällainen henkilö syystä tai toisesta paljastuu, pannaan kaikki vainajat hänen ”piikkiinsä”,  jos nämä vähänkin ovat olleet hänen kanssaan tekimissä.   Yksikään oikea lääkäri ei nouse todistamaan, että se ja se henkilö olisi kuollut joka tapauksessa, täysin riippumatta hoitavista lääkäreistä.   Nämä välinpitämättömät, entiset työkaverit, ovat osittain syyllisiä Laihon nyt saamiin koviin tuomioihin.  Varmasti ”oikeita lääkäreitä” nyt nolottaa, kun tuli kysyttyä neuvoa Laiholta, koska tämä oli kokeneempi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti