Rasistien armoilla

Seuraavan tarinan kertoi minulle eräs luterilainen pappi. Poika ihmetteli maailman menoa ja kysyi sitten isältään: ”Isä, missä taivas on?” Pojan kysymys yllätti isän, ja vaikka hän oli pappi, joutui hän itsekin pohtimaan asiaa, sillä vastaus ei ollut ilman muuta selvä. Lopulta hän vastasi: ”Taivas on siellä missä Jeesuskin on.” Varmasti vastaus oli oikea, sillä tuskinpa vain me navigaattorin avulla taivaaseen löydämme.

  

Syvässä uskossa olevia ihmisiä on tässä maailmassa tosi vähän, joka johtunee siitä, että emme tiedä, missä taivas on. Näin siitäkin huolimatta, että maailman tuhannet uskonyhteisöt kertovat ihmisen kaipuusta uskoon. Kaikkeen konkreettiseen meidän on helppo uskoa, koska oletamme ymmärtävämme sen, mutta asiat, jotka ovat meille vieraita, pelottavat meitä.

Voin vain kuvitella sitä pelkoa ja tuskaa, jota kokevat ne kotimaansa jättämään joutuneet ihmiset, jotka sodan, vainon tai nälänhädän takia ovat hakeneet turvapaikkaa ulkomailta. Toki joukkoon mahtuu monenlaista väkeä, niin kuin maailmaan yleensäkin. Seassa on korkeasti koulutettuja ja rakkauden takia maahan muuttaneita. Kaikilla heillä on oikeus tulla rakentamaan uutta elämäänsä uudessa kotimaassaan. Jeesus on sanonut:”Kaatakaa ihmisten rakentamat aidat” ja ”Tulee ihmisiä idästä ja lännestä ja he istuvat isäni pöydässä yhdessä Iisakin ja Abrahamin kanssa, ja ne, jotka luulivat pääsevänsä tähän pöytään, heitetään kadotukseen.”

Toki tiedän, ettei tuo edellä oleva pure uskostaan luopuneisiin ihmisiin, mutta kristityille pitäisi olla itsestään selvä, että Jeesus ei tukenut minkäänasteista rasismia.

Ihmiset, jotka puhuvat kritisoivansa maahanmuuttopolitiikkaa, tosiasiassa vastustavat sitä, eivätkä mitenkään halua auttaa maahanmuuttajia. Minäkin olen maahanmuuttokriittinen. Kritisoin niitä monia byrokraattisia esteitä, joita näiden ulkomaalaisten on ylitettävä saadakseen jonkinasteisen oleskeluluvan täällä. Minun mielestäni riittäisi suopon suorittama ”taustan tarkastus” sekä rekisteröityminen. Ehkä moni suomalainen kokee sen hieman pahana, kun väitän, että Suomi on yksi vähiten halutuista maahanmuuttomaista, joten tuskinpa tänne mitään ryntäystä syntyy.

Minä arvostelenkin maahanmuuttopolitiikkaamme siksi, että mielestäni maahanmuutto on tehty vaikeaksi ihmisille, joiden elämä ei muutoinkaan ole helppoa.

Kielen oppimiseen pitäisi panostaa todella paljon. Monin verroin enemmän kuin siihen nyt on panostettu, sillä se on uuden elämän aloittamisen ehdoton edellytys, olkoonpa maahanmuuton peruste mikä tahansa. Kaikkein heikoimmassa asemassa ovat monet avioliiton kautta maahan muuttaneet, sillä heidän kielellinen kehityksensä on täysin laiminlyöty. On kauheaa tavata ihmisiä, jotka kymmenienkään vuosien jälkeen eivät hallitse kieltä edes auttavasti.

Korkeaakaan ulkomailla suoritettua ammattitutkintoa me emme arvosta lainkaan. Olemmeko todella niin tämän keskinkertaisen koulutuksemme lumoissa, että luulemme vain täällä valmistuvan ammattilaisia.

Kun yliopiston professori lakaisee katuja ja eläinlääkäri nylkee minkkejä, pitäisi jonkinlaisten kellojen soida.

Tärkeintä on, että me otamme vastaan maahanmuuttajat ihmisinä emmekä kuvittele heidän tulevan tänne valloittajina. Me ihmiset olemme aina erilaisia, joten ei ole olemassa mitään yhtenäistä hyväksikäyttäjien ryhmää. Auttamalla aluksi näitä ihmisiä saamme nähdä, että he korvaavat vaivannäkömme moninkertaisesti.

Älkäämme jättäkö ”mamuja” rasistien armoille.