Poliitikkojen pätevyys

Jos joku kansallinen tai kansainvälinen yhtiö hakisi jäseniä johtoryhmäänsä, se asettaisi varmasti jonkinasteisen pätevyysvaatimuksen pyrkijöille. Suomalaiset pitävät kuitenkin tätä omaa kansallisvaltiotaan niin vähäpätöisenä organisaationa, että johdossa voi olla kuka tahansa, tai ketä tahansa. Menneinä aikoina vaadittiin kansanedustajalta, että hänen oli oltava ”hyvämaineinen” Suomen kansalainen, mutta viime kerralla selailtuani näitä vaatimuksia en kyseistä kohtaa enää löytänyt. Liekö käynyt niin, että hyvämaineisia on jo sen verran vähän, ettei kansanedustajalle mokomaa vaatimusta voida asettaa?

Meidän suurin ongelma onkin se, että poliittisen järjestelmämme tarkoitus ei ole ajaa kansallista etua vaan pääsääntöisesti puolueiden ja poliitikkojen etua. Jonkinasteisen poliittisen etuoikeuden saat aina, jos olet ollut puolueen kirjoilla vuosikausia, vaikka et koskaan olisi tehnyt mitään ”oikeaa” työtä. Oletetaan, että tämä poliittinen kokemus ohittaa sekä yleisen työelämän kokemuksen samoin kuin jonkinasteisen koulutuksenkin. Yleinen hokema, jonka mukaan eduskunnan pitäisi olla läpileikkaus Suomen kansasta, on saanut aikaan vain sen, että porukkaan on onnistunut soluttautumaan ihmisiä, joilla ei ole edes minkäänasteisia käytöstapoja. Eiköhän tämä todettu jo viime vaalien jälkeisestä humusta toivuttaessa!

Kokemus kertoo, että mitä paremmin osaat lukea ja laskea, sitä paremmin pystyt myös arvioimaan kansallisen edun. Onhan meidän eduskunnassa toki maistereita ja tohtoreita koko joukko, mutta on myös täydellisiä tolleroita. Ei edes mikään tohtorin tutkinto anna pätevyyttä, jos todellisen elämän kokemus puuttuu kokonaan. Ihan minun henkilökohtainen mielipiteeni on, että sopiva annos työelämän kokemusta yhdistettynä kohtuulliseen koulutukseen antaa parhaan pätevyyden kansanedustajaksi. Eduskunta ei saa olla läpileikkaus Suomen kansasta, vaan sen tulee olla hyvinkin valikoitunut joukko kykeneviä yksilöitä. Kykenevyydellä en suinkaan tarkoita, että pitää olla hyvä laulaja, hiintäjä tai näyttelijä.

Voi olla, että pahasti petyn, mutta kyllä minä nyt uskon, että Juha Sipilä onnistuu kääntämään tämän valtion laivan hieman parempaan kurssiin. Vaikka en ”kepun” kannattaja ole ollutkaan, uskon syvästi, että Sipilä ajattelee enemmän valtion etua kuin omaa puoluettaan tai omaa itseään. Miehellä on sekä kokemusta että näkemystä enemmän kuin poliittisilla broilereilla yhteensä. Aivan oikea ajatus on, että hallituksen pystyssä pysyminen ei saa olla hallituksen yksinomainen tavoite. Se nähtiin jo edellisen vaalikauden hallituksista, kuinka tehokkaasti sellainen hallitus pystyy työskentelemään. Ehkä ne virnuilevat hymypojat ovat olleet luokkansa parhaimmistoa ala-asteella. Suomen hallitus ei kuitenkaan ole mikään alakoulu, eikä siellä riitä samat eväät kuin ehkä oman puolueen sisällä.

Perussuomalaiset saivat hyvän vaalituloksen, mutta pahaa minä pelkään, että puolueen rasistinen siipi onnistuu tuhoamaan hallituspolitiikan. Toivottavasti Sipilä pystyy pitämään asiat ”hanskassa” ja Soinikin tajuaa, ettei maahanmuuttopolitiikalla ja kielikysymyksillä ole mitään merkitystä tässä taloudellisessa tilanteessa. Tuskin Suomesta yksikielistä maata saadaan, vaikka se olisi ainut ”persujen” ajama asia, jolla olisi todellista merkitystä tässä mielessä.

Toinen todella merkittävä asia on Sipilän havittelema yhteiskuntasopimus, joka on kuitenkin yksikielisyyteen verrattaessa lähes yhtä vaikea toteuttaa. Kyllä kansa sen voisi ymmärtääkin, mutta ay-johtajat eivät sitä halua toteuttaa. Oma suu on lähempänä kuin yhteisen säkin suu.

Ettei nyt vaan ay-liike toimisi niin kuin se tarinan pikkupoika, joka pakkasella pissi housuihinsa. Aluksi se lämmitti, mutta sitten tuli kahta kylmempi.