lauantai 9. toukokuuta 2015

Some


Olen lukemattomia kertoja muistuttanut, että tämä blogi on kirjoitelma, jonka ei ole edes tarkoitus olla mikään tietolähde, vaan kyse on mielipidekirjoituksesta. Minun blogieni nimet ovat Kallan kuvernööri ja Pitkärannan paroni. Eivät kovin omaperäisiä eivätkä suurella mielikuvituksella keksittyjä, mutta nimiä kuitenkin. Blogin yhteydestä löytyy sekä nimi että sähköpostiosoite, joten missään tapauksessa en sorki mitään asioita nimettömänä tai nimimerkin taakse kätkeytyneenä. 

 
SOME eli sosialinen media on tämän netti-ajan ilmiö, joka minun mielestäni ei ole media eikä oikeastaan edes sosiaalinen. Mielestäni se tarjoaa vain sensuurivapaan mellastuspaikan ihmisille, joiden sosiaalisuus on vähintäänkin kyseenalainen. Vanhan hyvän ajan yleisöosastokirjoituksia sentään oikea media sensuroi eikä julkaissut mitään selkeästi totuudenvastaisia tai herjaavia kirjoituksia ja nimettömät jutut lensivät roskakoriin ilman muuta. Tämä ns. some on sitten rikkonut tuon ohuen sivistyksen pintakalvon. Facebookissa ja Twitterissä kaikki saavat kirjoituksensa julki ja voivat syytää milloin mitäkin törkeyksiä ihmisille, joiden ”pärstä” ei miellytä. Ei nimittäin ole kovin vaikeaa keksiä nimeä ja nimimerkkiä, jonka jäljille ei koskaan päästä. Jos teet tämä vaikkapa kirjaston koneella, olet täysin koskematon.

Tuskinpa tämä nykytekniikan tarkoitus on ollut, mutta meitä on niin moneksi. Kyllä itsekin olen jonkin verran kommentteja ja päivityksiä julkaissut Facebookissa, mutta luultavasti melko laimeita ja neutraalejahan ne ovat olleet. Ennen kaikkea se on ollut minulle sellainen hauska ja halpa yhteydenpitoväline omiin lapsiini ja muihin ystäviini. Joskus harvoin olen heittänyt kommentteja asioihin, joissa uskon oman asiantuntemukseni ylittävän kommentoimani henkilön asiantuntemuksen, mutta pääsääntöisesti en edes näihin asioihin ole puuttunut. Tunnettu tosiasiahan on, että sekä politiikka, rasismi ja uskonto ovat aiheita, joissa et koskaan voi olla voittaja, olitpa kuinka oikeassa tahansa. Siksi en enää halua tuhlata energiaani näistä asioista väittelyyn.

Blogien kommentoijat ovat ihan oma lukunsa. Jotkut kommentoivat asiaa ja yleensä oikealla nimellään, mutta on niitäkin, jotka kommentoivat henkilöä ja pääsääntöisesti silloin nimettömänä. Ihan yksinkertaisin keinoin ei kommentoijan henkilöllisyyttä päästä näkemään, vaikka ip-osoite voidaankin jäljittää. Olettaisin, että juuri tästä syystä monet bloggerit ovatkin jättäneen kommentointimahdollisuuden pois. Minä toki olen halunnut saada kommenteja, mutta vain asiallisia ja kirjoituksiini kohdistuvia. Tästä yksinkertaisesta syystä olen pitänyt itselläni oikeuden julkaista tai julkaisematta jättää nuo kommentoijien kommentit. Olen kuitenkin luvannut julkaista ne silloin, kun joku rohkenee kirjoittaa ne nimellään.

Henkilöön kohdistuvat kommenteista on pääsääntöisesti kuitenkin aika helppo tunnistaa myös kommentoija, joten jos nimi on selvästi väärä, menee kommentti surutta roskapostin joukkoon. Muuton toki jokainen saa itsensä munata.

En minä usko, että Suomen alkuperäinen tarkoitus on ollut ruveta taistelutantereeksi tai ihmisten solvauspaikaksi, mutta ihmisluonto vain on sellainen. Aina on joukossa joitakin koulukiusaajia ja tai muuten sairaita yksilöitä, jotka eivät yksinkertaisesti pysty käsittelemään kiihkottomasti omaa asemaansa tässä yhteiskunnassa ja tuntevat perusteetonta vihaa kaikkia paremmin menestyneitä kohtaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti