lauantai 23. toukokuuta 2015

Kallan kuvernöörin persoona

Olen muutamia kertoja törmännyt kysymyksiin, joista olen voinut päätellä, että blogin nimi ja kirjoittajan persoona on mennyt hieman sekaisin. Joskus on joku jopa ihmetellyt, mikä mies on tämä kyseinen kuvernööri. Totta kai jokaisen kirjoituksen takana on joku ihminen ja näiden kirjoitusten takana tietenkin minä, Ari Keronen, eläkkeellä oleva politiikkaa ja kulttuuria harrastava diplomi-insinööri. Tämä blogi on eräs näistä harrastuksistani. Paitsi että saan toteuttaa kirjoitusviettiäni, voin samalla ilmaista omia mielipiteitäni politiikasta, uskonnosta ja joskus muistakin maailman asioista. Ne ovat minun mielipiteitä, jotka koetan tuoda esille ketään loukkaamatta.

  
Poliittinen kantani on kai lähinnä oikeistoliberaalinen, jos nyt ylipäätään niin voi sanoa. Minulle tuo termi tarkoittaa edesmenneen Veikko Vennamon lanseeraamaa lausetta ”asialinjalla”. Vasemmistoa en ole koskaan äänestänyt, mutta melkein kaikkia oikeistopuolueita kyllä. Perussuomalaisten jäsen olen ollut vuosia, mutta en ole sitäkään enää, enkä läheskään kaikissa asioissa edes tuon puolueen kannattaja.

Uskontoni on ortodoksinen uskonto, jonka suhteen olen aika aktiivinen. En kuitenkaan pidä itseäni erityisen hyvänä uskovaisena, sillä ajoittain saan itseni kiinni kovasti kerettiläisistä ajatuksista. Kunnioitan Suomen uskonnonvapauslakia ja kaikkien ihmisten uskoa. Jokainen vastatkoon omasta uskostaan omalle korkeammalle voimalleen. Henkilökohtaista uskoani riittänee kristillinen uskontunnustuksemme kuvaamaan, ja sen olen saanut lausua piispaa silmiin katsoen.

Urheilupolitiikka on se politiikan muoto, jonka olemassaolosta on koko suomalainen urheilu saanut kärsiä. Entisenä urheilijana arvostan kyllä urheilua ja olen ollut monissakin urheilujärjestöissä mukana. Aina olen kuitenkin hieman nihkeästi suhtautunut eri lajien ympärillä parveileviin ”siipeilijöihin”, jotka uskovat hyötyvänsä tavalla tai toisella pelkästä mukana olosta.

Maahanmuutto on asia johon en voi olla - entisenä ”persuna” - ottamatta kantaa. Ehkä ”persujen” rasistinen siipi, omalta osaltaan, saikin minut luopumaan puolueen jäsenyydestä. Huhut erottamisestani eivät siis pidä paikkaansa, vaikka ehkä joskus olen arvostellut myös puolueen johtoa. Maahanmuutto ja pakolaisuus ovat kaksi eri asiaa, ja kaikissa toimissani haluan pitää nämä asiat myös vastaisuudessakin erillään toisistaan. Koska itsekin olen Karjalan pakolainen, luulen tietäväni mistä puhun, vaikka omakohtaisia muistikuvia ei tuolta ajalta ole.

Sellainen on siis Kallan kuvernöörin persoona. Kallan kuvernööri on blogin nimi ja kirjoitusten takana siis ihminen nimeltä Ari Keronen. Toinen blogini on nimeltään Pitkärannan paroni, joten on siinä titteleitä eläkeläismiehelle, jos joku ne sellaisena haluaa nähdä. Oikeasti minulle kyllä riittävät ne tittelit, joista löytyy myös papereita, eikä minun ole tarvinnut keksiä yhtään mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti