torstai 28. toukokuuta 2015

Maahanmuuton kustannukset

Väestön kehitys



 Lainaan tähän heti alkuun päätoimittaja Juha Keräsen kirjoitusta, jossa hän käsittelee paljon puhuttua huoltotasettamme, joka kiistatta alkaa jo nyt olla ongelmamme.

”Maahanmuutto ei ratkaise ongelmaamme, mutta ei se ainakaan pahenna sitä. Maahanmuuttajat rikastuttavat yhteiskuntaa ja tuovat uusia innovaatioita niin työ- kuin kulttuurielämään.”

En lainannut noita lauseita siksi, että en minä olisi tuota tiennyt. Totta kai tiesin, sillä olen itsekin ollut ”mamuna” maailmalla ja nähnyt sekä kokenut kaikenlaista maahanmuuttoon liittyvää. Jotenkin vain tuntuu ilahduttavalta, kun joku muukin valistunut ihminen näkee asioiden oikean laidan. Tuo sana ”valistunut” saattaa tuntua hieman provosoivalta, ja sehän se taitaa sen tarkoitus ollakin. Suurin osa maahanmuuton vastustajista on hyvin vähän maailmaa nähnyttä ja huonosti koulutettua porukkaa, joka pelkää jotakin näkymätöntä. Kyllä minä sanon rasismiksi tätä ilmiötä, puhukoon kuka tahansa ”maahanmuuttokriittisyydestä”.

Tosiasiassa maahanmuuttokriittisyys on sitä, että arvostelemme sitä järjestelmää, jonka ”mamu” joutuu kohtaaman tähän maahan muuttaessaan. Tässä meillä olisi todella paljon oppimista ja parantamisen varaa.

Ei todellakaan ole niin, että suomalainen olisi ilman muuta paremmin tätä yhteiskuntaa hyödyttävä ihminen kuin joku maahanmuuttaja. On totta, että tämän hetkisessä tilanteessa on työttömyyttä sekä koulutettujen että kouluttamattomien keskuudessa, mutta kyllä minä ainakin toivon, että tämänhetkinen tilanne on ohimenevä. Eihän se voi olla totta, että meidän hyvin koulutetut fiksut kantasuomalaiset ovat saattaneet meidät sellaiseen nesteeseen, josta emme pääse ylös lainkaan! Suomen hallituksessa ei ollut yhtään ”mamua” … valitettavasti.

Tosiasia on, että monet maahanmuuttajat ovat huomattavasti paremmin koulutettuja kuin keskimääräinen suomalainen. Meidän ensimmäinen tehtävä olisikin kartoittaa ne maat ja ammatit, joissa ulkomainen tutkinto sellaisenaan kelpaisi myös Suomessa.

Minulla on kaksi erittäin korkeasti koulutettua ystävää. Toinen englantilainen ja toinen amerikkalainen. Kumpikin alalla, jossa meillä vallitsee huutava työvoimapula. Totta kai on selvää, että esimerkiksi lääkäri ei voi harjoittaa ammattiaan osaamatta maan kieltä, ja tässä onkin se surin ongelmamme. Maahanmuuttajien kotoutus on hoidettu huonosti, varsinkin siihen olennaisesti liittyvä kielikoulutus. Kyllä se vähän maksaa, mutta se maksaa myös itsensä takaisin ajan kuluessa.

Kun Perussuomalaiset halusivat laskettavaksi maahanmuuton kustannuksia, he eivät edes halunneet niitä verrattavan mihinkään. Kyllä kyse oli pelkästä populismista, jota minkään en tässä puolueessa hyväksy. Maahanmuuton kustannukset on laskettu moneen kertaan erilaisten toimijoiden toimesta, joten minä ainakin pidin sitä esimerkkinä siitä tarpeettomasta työstä, jonka karsimista olen aina suositellut. Päästiinpähän tulokseen, jolla puolueen rasistisen siiven toiminta saatiin näyttämään hieman hyväksyttävämmältä.

Tilastokeskus on laskenut, että jokaisen suomalaisen naisen pitäisi synnyttää keskimäärin 2,5 lasta, jotta yhteiskunnan pyörät pyörisivät tulevaisuudessakin. Kun totuus on se, että perheissä on vain 1,5 lasta keskimäärin, niin mistä luulette niitä meidän elättäjiä tulevaisuudessa siunaantuvan?

Kyllä tosiasia on, että maahanmuuttoa pitää lisätä, niin kauan kuin se on mahdollista. Suomi ei ole niitä kaikkein houkuttelevimpia kohteita ”mamun” silmin katseltuna.

Lopuksi sitten pari vertailulukua, kun olen niitä niin perään kuuluttanut. Kun vastasyntynyt suomalainen kasvatetaan aikuiseksi ja koulutetaan, se maksaa yhteiskunnalle lähes 500 000 € . Kun ”mamu” muuttaa tähän maahan ja hänet kotoutetaan, kuluu siihen korkeintaan 50 000€. Perustukoot nuo luvut kuinka hatariin laskelmiin tahansa, antavat ne kuitenkin selvän kuvan suuruusluokasta.

Sama yhtälö toimii myös päinvastoin. Kun tuo puolen miljoonan euron suomalainen muuttaa ulkomaille, hän vie mennessään kaiken sen, minkä on tullut maksamaan yhteiskunnalle. ”Mamu” tuo oman osaamisensa ja palan kulttuuriaan.

Suomalaisen yhteiskunnan ongelma ei ole maahanmuutto, vaan maastamuutto, mutta sen avulla on vaikea ratsastaa.

 Työllistyminen. Lähde: Tilastokeskus



Työttömyys: Lähde: Tilastokeskus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti