Yrittäjän veri on halpaa

Ihan näin se ei tainnut kuulua tuo vasemmistoliittolaisen tytön Anna Kontulan ”inhopopulistinen” huudahdus eräänä iltana pressiklubissa, kun hän keskusteli samassa tilaisuudessa Kokoomuksen Ben Zyskowiczin kanssa. Voin vai kuvitella jotain samankaltaista huudellun punaisten vankileirillä Tammisaaressa sisällissodan aikoihin, mutta kyllä se nyt melko kornilta kuulosti. Onneksi muut läsnäolijat suhtautuivat tuohon huudahdukseen lähinnä huvittuneena.

Jotenkin näinhän se todellisuudessa kuului: ”Kyllä työläisen veri on halpaa.” Veren hinnasta en nykyisin tiedä, mutta kun olin ”mamuna” Ruotsissa, siitä sain 30 kruunua pussillisesta, joten ihan käypä hinta se siihen verrattuna oli, että samasta verimäärästä Suomessa sai vai kupillisen kahvia.

Jos joku on väittänyt, että Perussuomalaiset on populistinen puolue, niin sopiihan se, sillä populismista ei hyvinkään monella ole edes käsitystä. Tuollaiset veren hintaa käsittelevät lausahdukset ovat kuitenkin paitsi mauttomia niin todellista inhopopulismia, kuten jo sanoin.

Sen verran minullakin on yrittämisestä kokemusta, että voin vakuuttaa tälle pikkutytölle, että huonojen aikojen kohdatessa ensimmäinen vyönkiristäjä on aina yrittäjä itse. Hänen palkkansa on myös ensimmäinen, joka jää maksamatta jos yritykselle tulee maksuvaikeuksia. Kaikesta tästä huolimatta hän on yleensä se, joka tulee työpaikalle jo tunteja ennen muiden työajan alkamista ja jatkaa päivää usein iltamyöhään, edes kyselemättä ylityökorvauksia. 

Isäni kuoli viisikymppisenä, eikä hän koskaan ollut enää kertomassa kuoliko hän yrittämisen vaiko sodan seurauksena, sillä meidänkin sementtivalimomme osallistui tähän sodanjälkeisen Suomen jaloilleen nostamiseen, mutta olihan hän myös sodassa parikin kertaa haavoittunut, että ihan ilman jälkiä ei sekään savotta mennyt. Totta kai yrittämisen tarkoitus on myös tuoda hyvinvointia yrittäjälle itselleenkin ja muutamille se onnistuukin, mutta surullisen suuri määrä on niiden yrittäjien joukko, joka koko ikänsä maksaa yrittämisen seurauksia.

Kyllä minä ihan onnellisessa asemassa olen, että selvisin ehjänä pois sodan jaloista ja suurimman osan elämääni olen saanut olla ihan tavallinen palkannauttija kaikkine ”pekkaspäivineni” ja kesälomarahoineni. Muistan kuitenkin jo nuorena ihmetelleeni sitä ihmettä, että yrittäjä, joka tekee selvän sopimuksen työntekijän kanssa ja toimii sen sopimuksen mukaisesti, onkin jonkun mielestä riistäjä. Tämä ilman muuta on paha asia. Jos yritys ei sitten menekään ihan laskelmien mukaan ja yrittäjä joutuu lopettamaan ”riistämisen”, on sekin paha asia.

Mikä tässä yhteiskunnassa oikein on hyvä asia?

Ehdottomasti olen sitä mieltä, että jos Vasemmistoliitto saisi toteuttaa omaa talouspolitiikkaansa, olisi kaikkien veri pian melko halpaa. Pahinta kaikessa, että tuskin sille halvalle verellekään ostajia löytyisi.

En näissä blogeissani ihan näinkään pahasti sivaltele tällä sanan säilällä, mutta kyllä tässä elämässä joku järki pitää olla. Ehkäpä huomaattekin, että en kovin vasemmistolainen ole, en ehkä ”kepulainenkaan”, mutta kyllä minun mielestäni Sipilä on nyt ainut ihminen, joka löytää pelastuksen Suomelle, jos se yleensä on löydettävissä.

Vasemmistoliitto lupasi jo painaa jarrua, joten siitä suunnasta tuskin on apua odotettavissa, mutta ehkäpä muut puolueet haluavat osallistua näihin talkoisiin. ”Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista.” Eiväthän nuo hallituksesta pudonneiden puolueiden lausunnot, heti vaalien jälkeen, oikein lupaavilta vaikuta, mutta menkööt ne nyt ihan aluksi vaikka pettymyksen piikkiin.