torstai 14. toukokuuta 2015

Paikallispolitiikka

Kyllä se nyt siltä näyttää, että Suomikin hallituksen saapi, vaikka ihan nappiin ei hallituspohja minun mielestäni vieläkään mennyt. Ehkäpä siellä kuitenkin tarvitaan joitakin harjoittelijoita, joista jo ehkä seuraavaan hallitukseen saadaan ihan kypsiä ministereitä.

Neljä ministeriä per puolue ei kuitenkaan tunnu ihan oikealta, vaan jos valta olisi minulla, niin puolueiden koon mukaisesti esittäisin salkkujaon ja pääministerinä velvoittaisin puolueita nimeämään kuhunkin tehtävään ammattimiehen. Koko kansa toki tietää, että hallituksen nimeämiseen vaikuttaa nimenomaan puolueiden menestys vaaleissa.

 
Ihmisten äänestyskäyttäytyminen ei merkittävästi muutu, kun siirrytään paikallispolitiikkaan ja kunnallisvaaleihin. Tosiasiassa kyse on kokonaan erilaisista vaaleista, eikä puolueiden puolueohjelmilla ole juurikaan merkitystä valittaessa valtuustoja.

Kun martta matilainen äänestää, ei hän ajattele äänestävänsä ihmisiä mihinkään lautakuntaan, vaan hänen ainoa tavoitteensa on tehdä valtuustosta mahdollisimman vasemmistolainen, tai oikeistolainen. Näin hän on päättänyt tehdä, koska isä taisteli sodassa ja valtiollisissa vaaleissakin hän menetteli näin. Kumpikin on asioita, joilla ei ole mitään tekemistä juuri kyseisen jurvan kunnan kanssa, jonka ongelmat ovat kananhoito ja karjan kasvatus. Lisäksi pitäisi rakentaa urheilukenttä ja linja-auto asema. Ongelmat ovat siis todella paikallisia, eikä niihin löydy apua minkään puolueen puoluepoliittisesta ohjelmasta. On aihetta olettaa, että minkään puolueen ohjelmassa ei ole urheilukenttien rakentaminen.

Tosiasiassa kyse on siis pääasiassa henkilövaalit, jossa pitäisi pyrkiä etsimään kunnan kannalta parhaita ehdokkaita, silloinkin kun puolue ei aivan tuntuisi natsaavankaan. Kunnallisvaaleissa ehdokkaan henkilökohtainen osaaminen painaa yleensä enemmän kuin minkään puolueen ohjelma. Koska äänestäjät eivät todellakaan äänestä ketään valiokuntiin, sälyttää se puolueille raskaan vastuun siitä, miten valiokuntiin ihmiset nimetään. Esimerkiksi puolueen ääniharava saattaa olla pappi. Varmasti viisas ja mukava ihminen, mutta täysin tarpeeton henkilö esimerkiksi teknisessä lautakunnassa. Sosiaalilautakunnassa hyvinkin mies paikallaan.

Kun nyt olen kaikesta puoluesidonnaisuudesta vapaa, voin aivan vapaasti myös esittää omia mielipiteitäni. Kyllä minä voin ihan sitten varmasti äänestää yli puoluerajojen, jos vaikuttaa siltä, että jonkin puolueen kunnallisvaaliohjelma on täysin utopistinen tai henkilökohtaisen vakaumukseni vastainen. Nuo p- ja v-kirjainta kielessään käyttävät karsiutuvat ensimmäisenä, sillä yleensä he edustavat ryhmittymiä, joihin ainakaan minä en luota. Toisten saavutusten ”omijat” ovat sitten se toinen ryhmä, johon en luota tulitikun palamisen vertaa.

Useimpien puolueiden ohjelmaan on otettu vanha lauselma hyvämaineisesta kansalaisesta. Silloin, kun vielä olin aktiivisesti politiikassa mukana, esitin oman paikallisjärjestön hallituksessa, että noudatetaan tätä sääntöpykälää hyväksyttäessä jäseniä paikallisjärjestöön.  Kyllä minä edelleen olen sitä mieltä, että kaikissa yhteisössä ainoa riitojen välttämismenetelmä on tinkimätön sääntöjen noudattaminen.

Enää ei kai tätä järjestöä ole, enkä minä ole minkään poliittisen puolueen jäsen, joten se sitten siitä. Henkilökohtaisesti koetan pitää huolen, että minun tuleva ehdokkaani on hyvämaineinen henkilö, jolla ei ole rikosrekisteriä. Ihan hyvä olisi, jos ansiotkin olisivat hieman varmemmin osoitettu kuin vain omissa puheissa.

1 kommentti:

  1. On kyllä viisasta kirjoitusta. Oon huomannut ajattelevani hyvin pitkälle samalla tavalla kallan kuvernöörin kanssa melkein aina

    VastaaPoista