"Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät"

Toivoisin todella, että tämä kirjoitus olisi viimeinen rasismin vastainen kirjoitus, jonka joudun laatimaan, sillä aihe ei ole niitä kaikkein hauskimpia. En kuitenkaan ole pystynyt ihan tyhjin käsin katsomaan ”uusnatsismin” merkkejä, joita Suomenkin ilmastossa on nykypäivinä leijaillut. Nämä manipuloinnit uhrit näyttävät todella uskovan kaiken, mitä heille syötetään, ja työntävät sen sitten ulos suustaan kuvitellen sitä suureksi totuudeksi.

En tietenkään mennyt ”persujen” puoluekokoukseen, jossa yleensä olen ollut. Enhän enää ole edes puolueen jäsen, ja tuskinpa minusta sellaista tulee, vaikka itse Soini tulisi kädestä pitäen rukoilemaan. Se aika nyt vaan meni ohi monien huru-ukkojen ansiosta. Puolueen äänestäjä minä kyllä voisin olla, jos Olli Immonen erotetaan, mutta muussa tapauksessa sekin aika lienee takana.

Useimmat näistä ”isänmaan puolustajista” ovat jo niitä, joiden isätkään eivät olleet vielä syntyneet silloin, kun tätä maata todella piti puolustaa, joten sopisikohan tuo otsikko juuri heille.

Kun olen sattunut syntymään - ilman omaa ansiotani - sodan aikana sotatoimialueella ja kuulin jälkeenpäin kertomuksia tuosta seikkailusta, syntyi mielessäni selkeä käsitys siitä, mitä pakolaisuus ja isänmaanpuolustus oikeasti on. Ei oikein synnyttänyt riemunkiljahduksia ne keskitys- ja tuhoamisleiritkään, joihin olen tutustunut Saksassa, Belgiassa ja Puolassa. Sitäkö me todella haluamme tyhjänpäiväisillä höpinöillämme isämaan varjelusta? En tiedä onko totta, että Immonen ei ole käynyt edes armeijaa, mutta sen tiedän, että monilta näistä ”isänmaan puolustajilta” tämäkin kokemus puuttuu, puhumattakaan muista kokemuksista.

 Polttouuneja Buchenwaldin keskitysleirillä, Weimarissa.

Ja sitten nämä huhut ja raiskaukset. Varmasti on totta, että myös ”mamuilla” tuo sukuvietti jyllää, mutta tuskinpa he kantaväestöä aktiivisempia ovat siinäkään asiassa. Totta kai on mahdollista, että näitä raiskauksia tapahtuu. Tapahtuuhan niitä suomalaistenkin keskuudessa, mutta jokseenkin varma olen että kyseisiä tapauksia on suuresti liioiteltu ja osittain ne ovat pelkkiä huhuja.

Kerronpa teille erään totena pitämäni tarinan, joka jääköön myös huhujen joukkoon, sillä en halua leimata kumpaakaan osapuolta. Muuan tuttavan tuttavani, 16-kesäinen tyttö oli tavannut mukavan muslimipojan, joka oli opiskelemassa Suomessa. Kuinka olikaan, pari oli päätynyt pyllyleikkeihin, niin kuin joskus nuorille käy. Tyttö oli ”kärynnyt” kotonaan tekosistaan ja hätäpäissään tunnustanut, että ”oltiinhan sitä, kun tuo Hussein oli pakottanut.” Siltä seisomalta isä kiikutti tytön lääkäriin, joka totesi, että onhan sitä oltu, mutta varsinaisesti hän ei voi sanoa onko tyttöä pakotettu. Isä teki asiasta kuitenkin rikosilmoituksen ja Hussein joutui leivättömän pöydän ääreen raiskauksesta syytettynä”. Toki raiskaus jäi toteen näyttämättä ja Hussein tuomitsematta, mutta paikallinen mielipide hänet kuitenkin tuomitsi ja tyttö menetti ehkä mukavan poikakaverin.

Toki minäkin olen samaa mieltä, että ei sänkyleikkejä noin nuorena pitäisi aloittaa, mutta sellaisiahan suomalaiset nuoret tuppaavat olemaan.

Tuo tarina voi todellakin olla vain tarina, mutta minä uskon siihen. Uskon myös siihen, että vastaavia tarinoita tässä maassa on monia, eivätkä kaikki pääty niin onnellisesti, että syytöntä ei tuomita. Rasistisen painostuksen uhreja saattavat olla myös tuomioistuimet, jotka eivät uskalla jättää tuomitsematta, vaikka asiaa kovasti epäilisivätkin.

Miettikääpä miltä itsestänne tuntuisi, jos teidät leimattaisi raiskaajiksi, vaikka itse tiedättekin, että ette pienessä mielessännekään olisi sellaista ajatelleet. Varokaa vaan! Jälkikatuminen ei aina ole pelkästään pillereillä hoidettu, vaikka se ei suomaisia yleensä oikeuteen johdakaan.