tiistai 6. tammikuuta 2015

Sotapäiväkirja


Olen kirjoittanut blogeja niin uskonnosta, rasismista, urheilusta kuin politiikastakin. Olen myös muistellut Karjalaa ihan omassa blogissa nimeltä ”Pitkärannan paroni”. Sekä kuvernööri että paroni ovat tietysti blogin nimiä, enkä ole yrittänyt niitä titteleikseni omia.

Menköön nyt tämänkertainen kirjoitus sitten vaikka urheilun piikkiin; olen kirjoittanut sen jo yli 20 v sitten toimiessani Suomen Nyrkkeilyliiton valmennusvaliokunnan puheenjohtajan ja hallituksen jäsenenä. Löysin nimittäin vanhan leiripäiväkirjan varastoistani ja ajattelin ikuistaa sen tänne nettiin blogieni joukkoon. Ei kai se kaikkia kiinnosta, mutta onhan siinä varmasti lukemista niille, joita asia on aikanaan koskettanut. Leikkisästi olen antanut sille nimeksi ”sotapäiväkirja”, vaikka se nyt ei mitenkään sotainen ole ollutkaan.

Suomen Nyrkkeilyliiton MM-93 projektiryhmien leiri 09 – 15.08.91 LEIRIPÄIVÄKIRJA

Lähtölaukaus Tampereella -93 pidettäviä omia MM-kisojamme varten ammuttiin oikeastaan jo Oulun luvunlaskutilaisuudessa, jossa lopullisesti päätettiin muodostaa MM-kisoihin kyseeseen tulevista liittomme nyrkkeilijöistä A ja B ryhmät, jotka nyt ovat sitten yhteisellä leirillä täällä Narva-joensuussa Eestissä.

Eestiläis-suomalainen hotelli- ja matkailualan yritys, firma Viktarin suomalainen osapuoli sponsoroi A-ryhmän kokonaisuudessaan ja myös B-ryhmän osittain tälle leirille, joten liittomme talous ei joutunut kovinkaan tiukoille tämän leirin suhteen.

To: Juri Kudrjasov, Viktor Radionov, Tomas Putsep, Ari Keronen ja hotellin johtaja Viktor Rustalov pitivät aikataulukokouksen, jossa päätettiin mm. leirin ruokailuajoista, harjoitusajoista sekä leirin oheisohjelmasta. Muutamat leirille osallistuvat neuvostoliittolaisnyrkkeilijät saapuivat Narva-Joensuuhun.
Pe: Satoi vettä. Ulkolämpötila oli +15° ja merivesi 22°. Ilmat eivät ainakaan aamupäivällä näyttäneet suosivan meitä. Suomalaiset saapuivat LUIK-kantosiipialuksella Tallinnaan klo 17.15 suunnilleen 45 min. aikataulusta jäljessä. Kovasti merisairasta porukkaa, sillä eestiläinen säätiedotus oli ilmoittanut tuulen nopeudeksi 25 m/sek ja tällä kertaa osunut aivan oikeaan.

Mukana olivat huoltoryhmän lisäksi seuraavat nyrkkeilijät: Jukka Heikkinen, Harri Hosio, Jyri Kjäll, Kai Kauramäki, Tommi Kärkkäinen, Janne Leino, Marko Nieminen, Juha Temonen, Juha Turkka, Mika Tossavainen, Reijo Vuorinen, Sami Elovaara, Henry Heiskanen, Jari Johansson, Jarmo Malinen, Jani Nousiainen, Anssi Peräjoki, Juha Saurama, Ville Teriö, Pekka Toikka  ja Tommi Tapio. Hotelli Mererannassa oltiin perillä n. klo 21.00.

La 10.08.91: Porukka oli jokseenkin toipunutta. Reijo Vuorinen ja Leinosen Janne olivat lievästi sairaita. Aamulenkki oli klo 8.00. Aamupäivän paritekniikkatreenit klo 12.00, jolloin kaikki olivat jotenkin mukana. Iltapäivä treenit klo 17.00, jolloin Temosen Juhan huulesta tuli hammas läpi. Varmaan parin päivän ottelutauko.

Fiilis vaikutti hyvältä, vaikka vettä tuli edelleen taivaan täydeltä. Juomavedestä oli kuitenkin pientä pulaa. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Suurin osa porukasta vietti iltaa hotellin tanssisalissa, mutta ehkä joku oli myös jossain muussa salissa.

Su 11.08.91: Herätys oli normaaliin tapaan. Huoltoryhmään kuulunut Pave Martenson oli niin kova naama, että kävi meressä uimassa. Treenit Ripan (Risto Meronen) vetäminä rannalla klo 12.00. Viktor Radionov kävi leirillä klo 12.30 ja Juri Kudrjasov n. klo 14.00. Iltapäivällä klo 17.00 jälleen paritekiikkaa salissa. Koko porukalla oli kohtuullisen hyvä fiilis, vaikka ilma oli vaihteleva. Illalla käväistiin alueella sijaitsevassa Ankkuri-baarissa.

Ma 12.08.91: Ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa aamulla. Meressä käytiin uimassa koko porukka. Klo 16.30 sparrausta venäläisten nyrkkeilijöiden kanssa Narvassa. Illalla vietettiin sitten saunailta ydinpolttoainetta valmistavan tehtaan omistamassa rantasaunassa. Ilma oli edelleen puolipilvinen.

Ti 13.08 .91: Heti aamusta satoi. Ainakin päävalmentaja oli kadottanut Tommi Kärkkäisen, ja minulla oli lievää kuumetta. Aamupäivällä käytiin ostoksilla Sillamäellä ja Johvissa ja iltapäivällä sparrattiin ”neukkujen” kanssa. Myöskin Tommi oli löytynyt jostakin minulle tuntemattomasta paikasta.

Ke 14.08.91: Viimeistä edellinen leiripäivä, joten normaalien aamutoimien ja aamulenkin jälkeen käytiin ostoksilla Narvassa. Päivä oli aurinkoinen mutta tuulinen. Illalla jälleen yhteistreenit ”neukkujen” kanssa.

To 15.08.91: Ilmat olivat pysyneet treenauksen kannalta kohtuullisina, vaikka sade oli joskus häirinnyt. Silloin voitiin kuitenkin toteuttaa vaihtoehtoisohjelmaa, eli harjoiteltiin ja uitiin sisällä. Hotellissa oli täysimittainen uima-allas ja saunakin. Jari Johansson kärsi vatsaoireista, mutta muuten porukka oli suhteellisen hyvin säilynyt kunnossa kovastakin ohjelmasta huolimatta. Ehkä seuraavan päivän merimatkaa hieman jännitettiin, sillä tulomatkan kokemukset olivat vielä hyvin mielessä.

Pe 16.08.91: Suomalaiset lähtivät kohti Tallinnaa klo 6.15. Minä ja Viktor lähdettiin kolhoosin autolla perässä noin klo 8.00. Satamassa tavoitettiin vielä kerran leiriläiset, jotka saatettiin sitten kantosiipialukseen. Palautteesta päätellen leiri oli onnistunut.

Olen hyvin tietoinen, että tämä päiväkirja poikkeaa kovasti normaalista blogitekstistäni, mutta sijoitin sen silti tähän, sillä oletan sen kiinnostavan ainakin nyrkkeilijöitä, jotka olivat ”pelissä mukana” 90-luvulla. Uskon, että täällä tätä tulee muutenkin luettua ennen kuin se hautautuu kokonaan menneisyyden sumuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti