keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Kaikki asiat huonosti?

Kun näitä blogeja lukee, ei voi välttyä ajatukselta, että ovatko tosiaan kaikki asiat huonosti. No eihän se tietenkään niin ole, sillä suurimmassa osassa sivistysmaita suurin osa asioista on ihan kunnossa. Näin on asia myös useimpien kuntien kohdalla, kun asiaa ihan puolueettomasti tutkitaan. Se nyt vaan on niin, että meillä bloggereilla näyttää olevan sellainen puolikristillinen päähänpinttymä, jonka mukaan ”eivät terveet tarvitse parannusta vaan sairaat.” Kyllä minäkin siis etsin niitä asioita, jotka minun mielestä ovat kommentoimisen arvoisia. Joillekin joku arvo on ”pyhempi” kuin jollekin toiselle, ja pian ollaan tukkanuottasilla. Täällä Kalajoella sellaisen asian näyttävät muodostavan vanhat Museoviraston suojelemat rakennukset. Näistä toki olen samoilla linjoilla viraston kanssa, enkä aina hyväksy kaupungin välinpitämättömyyttä rakennusten suhteen. Koulujen lakkauttamista vastustan aivan samaan tapaan kun suurin osa paikallisten lasten vanhemmista. Ehkä motiivissa voi olla pieni ero.

Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että Kalajoen kaupungin johto on hoitanut asiat aivan hyvin, vaikka me asukkaat voidaan olla myös toista mieltä päätöksistä. Tosiasiahan on se, että me ihmiset olemme erilaisia, ja kun lisäksi suuri yleisö on aika tietämätöntä asioiden oikeasta laidasta, ei ole ihme jos joillekin agitaattoreille ja populisteille jää paljon tilaa purnauksille. On myös asioita, joissa tunteet ovat syöpyneet niin syvälle, että mikään totuus ja järki ei voi mielipiteitä horjuttaa.

Kokonaan oman ryhmänsä muodostavat ne bloggeri, jotka eivät edes yritä löytää mitään hyvää sanottavaa juuri mistään. Naama yrmeänä kuljetaan ja koetetaan keksiä jotain negatiivista sanottavaa niin ympäristöstä kuin toisista ihmisistä. Joskus jopa totuutta melko väljästi käsitellen. 

En minä tässä yhteydessä toisia boggaajia enemmälti aio käsitellä, sillä meitähän on moneksi ja jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Ehkä kaikki mielipiteet eivät kuitenkaan ole ihan sama asia kuin totuus. Kai tuo vanha sanonta pitää paikkansa näissäkin asioissa: ”Mitä enemmän tietää, sitä paremmin tietää, kuinka vähän tietää”.

Niin, kyllä meillä Kalajoella asiat siis hyvin ovat. Pääsääntöisesti ne ovat kohtalaisesti myös Suomessa, joskin olen kyllä sitä mieltä, että viimeaikaiset hallitukset olisivat hieman remontin tarpeessa. Ehkä saisi olla hieman enemmän kokemusta, osaamista ja realismin ymmärrystä.

Tulevaisuudessakaan en ajatellut tehdä tästä blogistani mitään ihannevaltion ylistystä, sillä valitettavasti minulla on pitkä lista asioista, joita minun halutaan käsittelevän. Tiedon kerääminen ja totuuspohjan tarkastaminen vie kuitenkin aikansa, mutta odottakaa ihan rauhassa. Ehkä minä joka päivä jotain kirjoitan, mutta jos joskus sattuu käymään niin, että ette mitään järkevää löydä, niin on todennäköistä, että olen ollut matkoilla ilman tietokonetta, tai siten olen vain potkaissut kenkäni naulakkoon. Jonain päivänä kai sekin tapahtuu, mutta ainakin toistaiseksi jatkan tätä maallista vaellustani syvästi iloiten siitä, että Pyhäjoki saa kauan toivomansa voimalaitoksen ja kaupunki on päättänyt kunnostaa Ventelän talot. Kyllä minulla on oikeus iloita näistä asioista, sillä molemmilla on yhteiskunnallista merkitystä.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti