Sota hävittiin sodan jälkeen

Monessa olen ollut mukana, ja ehkä rohkeimmat muistoni liittyvätkin tosi suojeltuihin paikkoihin viime vuosisadalla. Eräs näistä oli Tasavallan presidentin arkistosäätiön Orimattilaan arkistoimat presidentti Kekkosen salaiset muistiinpanot. Työni puolesta minulla oli silloin mahdollisuus päästä tiloihin, joihin juuri niihin aikoihin tuotiin materiaalia Helsingistä. Tämä tapahtui kai joskus 70-luvun alkupuoliskolla. En minä niitä vanhoja arkistoja penkonut, enkä kai olisi uskaltanutkaan rikkoa turvallisuusmääräyksiä, mutta kieltämättä ne herättivät uteliaisuuteni. Kun olin yksi niistä sadoista tuhansista, jotka olivat menettäneet kotinsa Karjalassa, ei liene ihme että kiinnostuin asioista, joista vanhempani olivat kertoneet ja joista uskoin tietoa olevan myös noissa asiakirjoissa. Kyllä se tieto jäi noihin asiakirjoihin silläkin kertaa, mutta kaiken julkisen tiedon ammensin. Yhdistin sen isäni kertomuksiin ja ”viralliseen” historiaan, enkä voi välttyä ajatukselta, että paljon on kansalta salattu.

Vuonna.1944 oli kai jo ryssällekin tullut selväksi, ettei Suomea voi asein valloittaa, mutta sota piti saada loppumaan ”kasvoja menettämättä”. Suomi oli paras jättää rauhaan, sillä nyt alkoi tekemistä olla jo ihan tarpeeksi muilla rintamilla. Suomi odotti Saksan lisäävän sotilaallista apua, eikä suinkaan ollut kirkossa kuulutettu, ettei sota vielä kerran kääntyisi toisin päin. Neuvostoliitossa riemuittiin Suomen ehdotuksesta rauhanneuvottelujen aloittamisesta, mutta kuin koettaakseen kepillä jäätä ryssät asettivat kovat ennakkoehdot neuvottelujen aloittamiselle. Kun Suomi lopulta, tosin hyvin vastenmielisesti, suostui noihin ehtoihin, iski Neuvostoliitolle ahneuden peikko. ”Miksi ei vaadittu enemmän, sillä luultavasti suomalaiset olisivat suostuneet kovempiinkin ehtoihin.” Niinpä sitten varsinaisissa rauhanneuvotteluissa noita ehtoja vielä kovennettiin ja rajaa siirrettiin lähemmäksi länttä niiltäkin linjoilta, joihin neuvostojoukot olivat joutuneet pysähtymään. Suurimmat maa-alueet menetettiinkin sodanjälkeisissä rajaneuvotteluissa, joissa nämä ”munattomat” neuvottelijat suostuivat lähes kaikkeen. Sotakorvaukset, maa-alueiden menetykset ja saksalaisjoukkojen väkivaltaiset karkotukset olivat kai näistä ehdoista kovimpia. Helsingissä hotelli Tornissa istui Neuvostoliiton asettama valvontakomissio, joka valvoi, että suomalaiset todella noudattivat noita ehtoja. Monet valvontakomission jäsenet saivat kännipäissään ajatuksia lisäehdoista, joita sitten vaadittiin ja suomalaiset tottelivat.

Kokonaan oma näytelmänsä oli ns. sotasyyllisyysoikeudenkäynnit, jossa täysin sattumanvaraisesti tuomittiin ihmisiä, jotka olivat tehneet vain velvollisuutensa. Jostakin, minulle tuntemattomasta syystä marsalkka Mannerheim jätettiin näiden syytteiden ulkopuolelle, vaikka ehkä juuri hän oli syyllinen Neuvostoliiton suuriin miestappioihin.

Mitä olisi tapahtunut, jos Suomi ei olisikaan suostunut noihin Neuvostoliiton asettamiin ehtoihin? Todennäköisesti ei mitään. Molemmat osapuolet olivat väsyneet sotimaan, ja Neuvostoliittokin olisi niellyt ylpeytensä. Raja noudattelisivat nyt suunnilleen niitä linjoja, joihin neuvostojoukot olivat edenneet, ja puheet Karjalan palauttamisesta kävisivät hieman pienemmällä liekillä. Kyse olisi todella sodassa menetetyistä alueista, eikä ”munattomien” rauhanneuvottelijoiden antamista lahjuksista.

Kyllä nämä kynällä menetetyt alueet jotenkin loukkaavat ja jopa häpäisevät niiden miesten muistoa, jotka henkensä uhallakin noudattivat Mannerheimin käskyä: ”Linjat on pidettävä, hintaan mihin hyvänsä.” Linjat kestivät, mutta rintaman takana pakoilleet ”munattomat” miehet eivät.

Näin joutui taas osa Karjalan kansasta jättämään kotiseutunsa saadakseen kokea vain syrjintää ja pilkkaa täällä Kanta-Suomessa niiden ihmisten taholta, joita sota kosketti mahdollisimman vähän.

Totta on, että sota hävittiin vasta sodan jälkeen. Vai hävittiinkö sittenkään? Voihan sen nähdä niinkin, että voittaja on se, joka pääsee tavoitteeseensa. Neuvostoliiton tavoite oli valloittaa koko Suomi. Se ei onnistunut. Suomen tavoite oli säilyttää itsenäisyys. Se onnistui.

Menetettiinkö itsenäisyys nyt samalla tavalla kuin sodan suurimmat tappiotkin saatiin syntymään? Jälleen kerran kynällä, kun ei ollenkaan osata neuvotella.