perjantai 6. marraskuuta 2020

Saa sitä ihmetellä

Tietysti pitäisi vain antaa amerikkalaisten pitää omat vaalinsa ja lakata päivittelemästä mokomaa järjettömyyttä.  Järjettömältähän se tuntuu siksi, että vaikka Trump näyttää toimivan täysin yhteiskunnan edun ja demokratian periaatteiden vastaisesti, hänellä on suhteellisen suuri kannatus. Tätä kirjoittaessani en vielä tiedä, mihin se riittää, mutta saa sitä ihmetellä.  

No eihän meidän suomalaisten pitäisi sitä päivitellä, sillä onhan meillä omakin ihmettelyn aihe. Ainakin minä olen ymmällä siitä, että joka viides suomalainen kannattaa puoluetta ja miestä, joka toimii lähes samoin kun Trump USA:ssa.  Ihan oikeuteen ei täällä vielä ole vaalien tulosta viety, mutta kovasti on jo murinaa äärioikeistolaisten riveistä kuulunut.  Äärioikeistolaiset on se sama porukka, joka USA:ssakin yhteiskuntajärjestystä vastaan rettelöi.

Puolueen kannattajat irvailevat netissä jopa ihmisten ulkonäöllä, eikä heitä näytä vähäkään säikäyttävän rasistisesta käyttäytymisestä tulleet tuomiot.

Perussuomalaisille näyttää olevan käsittämätön asia, että me tarvitsemme maahanmuuttajia enemmän kuin esimerkiksi Suomen omaa ”trumppia”. jonka toimet eivät ainakaan vielä ole olleet maamme etujen mukaisia.

Isänmaalliseksi ei kannata julistautua, jos ei edes yritä toimia isänmaan etujen mukaisesti. Vaikka olisi täysi tollero, voisi kuitenkin katsella kansainvälisiä esimerkkejä ja sitä, miten ne maat ovat pärjänneet, jotka ovat maahanmuuttajia vastaanottaneet. Kärkipäässä tietysti Sveitsi ja Saksa, mutta ei Ruotsillakaan kovin huonosti ole mennyt, vaikka siellä on seassa puoli miljoonaa suomalaistakin. 

Selvää on, että mitä huonommin maahanmuuttajia kohdellaan, sitä vaikeampi heidän on kotoutua, ja siitä saattaa syntyä ongelmia.  Pääsääntöisesti nämä ongelmat ovat siis meidän suomalaisten asenteista johtuvia.

Olen satoja kertoja yrittänyt vääntää rautalankamalleja näille laskutaidottomille suomalaisille siitä, mitä maahanmuuton kustannukset oikeasti ovat. Eihän se tietysti rahakysymys saisi olla, mutta kun jotkut osaamattomat koettavat siitä sellaisen tehdä, niin kerronpa vielä kerran, että yhden maahanmuuttajan ”kasvattaminen” hyödylliseksi veronmaksajaksi maksaa vain murto-osan siitä, mitä maksaa yhden suomalaissyntyisen kasvattaminen aikuiseksi.

Huonostihan tämä sopii Yhdysvaltain presidentin vaalikampanjaan miksikään esimerkiksi, mutta kun tällä Suomen ”trumpilla” tuntuu olevan hieman samanlaiset ajatukset kuin amerikkalaisella aateveljellään, jolle koko maailma nauraa. 

Alan tässä nyt odottelemaan, milloin Torniojoen rannoille aloitetaan muuria pystyttää.

En viitsi edes muistuttaa, että koko Yhdysvallat on ”mamujen” perustama valtio.

 Mitään perussuomalaista rotua ei myöskään ole olemassa, vaan me olemme tulleet eri puolilta maailmaa.  Minunkin DNA-testini kertoi, että olen eskimo, vaikka ei se minua haittaa. Kovasti ylpeä olin aikoinani niistä kerroista, jolloin sain pukea ”lippupaidan” päälleni, ja ihan kunnialla suoritin myös asevelvollisuuteni.  Voivatkohan kaikki ”persut” sanoa samaa?


 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti