keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Ryssän lapsi



Ei tuota nimitystä niin paljon käytetty, mutta kyllä minä sen sen verran kuulin, että äidiltä menin kysymään, mitä se tarkoitti. 



Äiti ei vaivautunut edes selittämään lasten huuteluja. Asian tekikin vakavaksi se, että minä olin tasan yhtä suomalainen kuin nämä huutelijatkin. Oma koti ja äidin ompelukoneliike olivat jääneet sotatoimialueelle, josta meille oli tullut tosi kiireinen lähtö, kun satuin syntymään tasan samana päivänä, kun Neuvostoliiton suurhyökkäys alkoi. Olin siis syntyperäinen suomalainen ja isäni oli haavoittunut kahdesti taistellessaan puna-armeijaa vastaan. Kuolikin suureksi osaksi sodan seurauksena jo varsin nuorena. Nuo huutelevat lapset olivat kuitenkin imeneet ajatuksensa omasta kodistaan. Varsinkin Pohjanmaalla siirtolaisiin suhtauduttiin erityisen nyrpeästi. Veivät kuulemma työpaikat paikallisilta- , aivan kuin ”mamut” nyt.
  

Kirjoitan tästä nyt 70 vuotta sodan jälkeen lähinnä siksi, että näyttää siltä, että rasismi on Suomessa korkeammassa kurssissa kuin koskaan ennen. Täällä Pohjanmaalla tuntuu tuo rasismi olevan tavallista sitkeämmässä, vaikka se on yritetty peitellä nimittämällä sitä maahanmuuttokriittisyydeksi. Kovin suuri asiantuntija ei tarvitse olla huomatakseen, että kyse on selkeästä rasismista.

Rasistien kärkinimeksi on nousut Jussi Halla-aho, joka tohtorin tittelinsä turvin on julistautunut alan asiantuntijaksi. En tosin usko, että Jussi itse on tuon väitteen takana, sillä toki hän ymmärtää, ettei maahanmuuttoasioille ole erityistä koulutusta täällä Suomessa. Ei ole Jussi maahanmuuttotohtori, niin kuin en ole minäkään maahanmuuttoalan DI. Tohtorin tutkintonikin jäi vaiheeseen, kun en keksinyt riittävän pätevää syytä näin vanhuksena sen loppuun saattamiseen.  



Olen ollut ”mamuna” siis omassa kotimaassani Suomessa. Oikeana ”mamuna” olen ollut sen lisäksi Ruotsissa ja Neuvostoliiton aikaisessa Virossa. En tiedä Jussi Halla-ahon kokemuksia, mutta sen verran nuori mies vielä on, että ei taida ihan ikä riittää samojen kokemusten hankkimiseen, vaikka kuulemma Ukrainassa onkin käynyt. Onneksi kaikki Suomen rasistit äänestivät Halla-ahoa, joten saadaan mies Brysseliin oppimaan hieman asioita. Ehkä sieltä palattuaan ei hänenkään tarvitse ladella täydellisen tietämättömyyden varmuudella täydellistä tilastojen vastaista puppua.

Olenhan minä lukuisia kertoja julistanut olevani perussuomalainen. Ainakin ajatusmaailmaltani, mutta myös sen verran insinööri olen, ja siinä määrin matematiikkaa tajuan, että uskon tilastoihin. Tajuan myös, että yksikin mätä omena pilaa koko säkillisen. Se pitää paikkansa niin suomalaisten kuin ulkomaalaisten suhteen. Hyvin kotoutetut maahanmuuttajat eivät lainkaan huononna tämän kansan tasoa, luultavasti päinvastoin.

Tilastot kertovat yksiselitteisesti, että ne maat, jotka ovat ottaneet eniten maahanmuutajia, ovat myös menestyneet kansainvälisessä vertailussa parhaiten. Ruotsin hyvinvointia me olemme olleet ihan itse rakentaneet, vaikka osa suomalaisista oli sielläkin vain juopottelemassa.

Toki Kalajoen maahanmuuttajissakin on se yksi mätä omena, mutta suurin osa täälläkin on tosi ahkeria ja hyvin koulutettuja ihmisiä, joista meille tulee ennemmin tai myöhemmin olemaan suurta iloa ja hyötyä.

Niin, että miksikö minä puolustan näitä ”mamuja”?

Ei sen pitäisi olla kenellekään enää epäselvää. Olen elänyt heidän elämäänsä. No, monen kaipaamat faktat löytyvät kyllä tilastoista, jos vain niitä osataan lukea; en epäile hetkeäkään etteikö Jussi Halla-aho osaisi, mutta hän luottaa vuorenvarmasti siihen, että suurin osa hänen kannattajistaan ei lue tai ei ymmärrä niitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti