Maailmantalous ja Katainen

Tuli aiemmassa blogissani pyöriteltyä tuota Halla-ahoa liiankin rankasti. Onhan herra sentään tohtori eikä vanhakantaisen käsityksen mukaan ansaitsisi siis tyhmän nimitystä lainkaan. En tosiasiassa miestä tyhmänä ole pitänytkään… typeränä ainoastaan. Vaikka ei tohtoruudella ja älykkyydellä ole paljonkaan tekemistä keskenään nykyisenä vaatimustason pohjakosketuksen aikana. Kokemuksesta tiedän, että ihan mille tasolle tahansa voidaan päästä, jos istumalihakset kestävät. Yläpään sijasta onkin siis tärkeää, että alapää on kunnossa.

Noh, Halla-aho on siis mies sinänsä. On onnistunut keräämään varsin suuren kannattajajoukon rasistisista mielipiteistään huolimatta, tai ehkä niiden takia. Rasistihenkisiä Suomessa on paljon, eivätkä ne kaikki suinkaan ole työttömiä tai alkoholisoituneita. Vaihdetaan nyt siten arvostelun kohdetta, sillä arvostelen aina kun siltä tuntuu. Sellainen se poliitikon ammatti on, arvostelulle asettautumista.

Mutta Kataisestahan minun nyt piti puhua. Kaikki, mitä seuraavassa kirjoitan, on faktaa, mutta päätelmäni siitä ovat omia mielipiteitäni, niin kuin blogissa yleensä.

Maailmantalous oli vielä 2000-luvun alussa melko kurjassa jamassa, mutta Suomella oli silloin kunnia olla eräs taloudellisesti maailman vahvimpia valtioita. Valtion velka oli vain 30% bruttokansantulosta. Ja ihmisten ostovoima aivan Sveitsin tasoa. Olimme selvästi muita pohjoismaita edellä. Tilanne, jota koko Eurooppa ihmetteli.

Mitä sitten tapahtui?

Kataisen ollessa valtiovarainministeri sallittiin ylisuuret palkankorotukset. Jouko Ahosen kaltaiset despootit röyhtäilivät teollisuuden luottamuspaikoilla ja villitsivät kansaa kakkimaan omiin housuihinsa. Kun Kokoomus nousi seuraavien vaalien voittajaksi, Kataisesta tuli pääministeri. Oppositiossa ollut SDP suostui Kataisen hallitukseen. Seurauksena tästä oli, että alamäki alkoi, ja missä nyt olemme? Suomen julkinen velka on kaksinkertaistunut ja työttömyysluvut nousseet huipputasolle. Valtiontalouden alijäämä on noin 4%, joka on maailman korkeimpia. Lähes kaikki Euroopan maat ovat ohittaneet Suomen kansantulon kasvussa. Vähän kerrassaan olemme vajonneet kriisimaiden tasolle, vaikka yhä edelleen on ihmisiä, jotka kuvittelevat Suomen olevan maailman veturi Saksan ohessa. SDP sai nyt maistaa hyväuskoisuuttaan, kun Jutta Urpilainen oli valtionvarainministeri ja puolueen kannatus raapii samaa pohjaa mitä valtion kassakin. Kokemushan on varmasti sama kuin pikkupojalla, jolla on tullut pisu housuihin talvipakkasella. Ensin se lämmittää, mutta sitten on kahta kylmempi.

On siis tosi suurta höpinää, että Suomen heikko talous olisi kokonaan yleismaailmallisen laman syytä. Eihän se tietenkään kokonaan poissuljettu asia ole, mutta vaikea on selittää piikkipaikalta lähteneen Suomen joutumista jälkijoukkoihin. Kyllä meidän todellakin olisi viimeistään nyt syytä katsoa peiliin. Suurin osa kurjasta tilastamme on hallituksemme syytä, ja ne syyt henkilöityvät Jyrki Kataiseen ja Jutta Urpilaiseen. Jos joku luulee, että Urpilaisen häviö puoluejohtajakilvassa ja Kataisen pako hallituksesta olisivat jotain muuta kuin oman epäonnistumisen seuraus, niin luulkoon sitten ihan vapaasti. Tosiasia on, että Antti Rinteellä on valtava työ SDP:n uskottavuuden palauttamisessa. Tuskin se onnistuu ainakaan nykyhallituksen mukaista linjaa seuraamalla.