perjantai 23. toukokuuta 2014

Tuulivoimaa tuulatellaan

Useampaankin kertaan on kirjoiteltu lehdistössä tuulivoiman vaarallisuudesta, tarpeellisuudesta ja puhtaudesta. Keskustelussa on ollut yksi ainoa vika: sitä käyvät ihmiset, jotka eivät omaa minkäänlaista tietoa niistä asioista. Kunhan heiluttavat huuliaan. Täydellisen tietämättömyyden antamalla varmuudella.

 
Vihreät puhuvat hiilijalanjäljistä, todella edes tietämättä miten niitä syntyy. Väittävät, ettei synny ollenkaan, ja täysin epärealistisesti kuvittelevat, että tuulivoimalla voitaisiin korvata esimerkiksi Pyhäjoen tuleva ydinvoimalaitos. Pääsääntöisesti Vihreät lukeutuvat siis tuulivoiman puolustajiin. Puolustavat vain väärillä argumenteilla, ja muutenkin ovat tietämättömiä. Kyllä tuulivoimalla puolensa on, mutta sillä ei ihan oikeasti korvata yhtään mitään. Nykyisin valmistettavat tuulivoimalat ovat maksimaalisilta tehoiltaan n. 3 – 5 MW, joten pienenkin ydinvoimalan korvaamiseen tarvittaisiin toista tuhatta tuulivoimalaa. Tosiasiassa niitä tarvittaisiin lähes kolme tuhatta, sillä tuulivoiman keskimääräinen hyötysuhde on alle 50%, sillä mylly ei synnytä energiaa vaan muuttaa tuulen antaman energian sähköksi. Tuo 3 – 5 MW on nimenomaan voimalan maksimiteho ideaalisissa olosuhteissa. Ideaalisia olosuhteita on vain kovin vähän.

Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että kohtuullisesti ja nimenomaan järkevästi sijoitettuna tuulivoimalle löytyy sopiva rako meidänkin yhteiskunnassa. Se ei kuitenkaan korvaa muita energiamuotoja. Tuulivoima on sekä kallein että epävarmin tapa hankkia energiaa.

Jokaisella mitalilla on myös se toinenkin puoli. On joukko tuulivoiman vastustajia, jotka vetoavat eläinten kuolemaan ja ihmisten terveydelle aiheutettuihin vaaroihin. Väitetään myös tuulivoimaloiden aiheuttavan ympäristöongelmia ja häiriöitä asutukselle. Nämäkään väitteet eivät pidä yhtä totuuden kanssa, joten nyt joudun asettumaan tuulivoiman kannattajien puolelle.

On aivan totta, että näistä asioista on tehty monenlaisia tutkimuksia, jotka ovat keskenään toistensa kanssa ristiriidassa. On väitelty matalataajuuksisen äänen vaikuttavan negatiivisesti ihmisten terveyteen. Tosiasia kuitenkin on, että tuulivoimalan vaikutusalueella vuosikausia asuneet ihmiset eivät pääsääntöisesti tienneet edes näistä vaivojen mahdollisuudesta, ennen kuin tutkijat kysyivät niitä heiltä. Tutkimuksen tulokset ovatkin yleensä sellaisia kun niiden halutaan olevan. Kyselytutkimuksessa kysymykset laaditaankin niin, että vastasit miten tahansa, niin aina vastaus tukee tarkoitusperiä. Ei siis ole todellista näyttöä siitä, että ihmiset sairastuisivat erityisen paljon juuri tuulivoimaloiden läheisyydessä. Vielä vähemmän on näyttöä siitä, että todetut sairastapaukset olisivat tuulivoimalan aiheuttamia. Suurin osa ei myöskään ole havainnut ympäristöhaittoja, eikä eläimiäkään ole kuollut läheskään samaa määrää kuin esimerkiksi liikenteen uhreina.

Tosiasia on, ja tosiasiana myös pysyy, että ydinvoima on sekä halvin että ympäristöystävällisin vaihtoehto kaikessa sähkön tuotannossa. Tämän saman keskustelun jouduin käymään jo 60-luvun loppuaikoina, kun tein erikoistyön Suomen vesivoimalaitoksista. Silloin ei tuulivoima näytellyt mitään roolia, olipahan vain samanlaisena ajatuksena ihmisten mielissä kuin vaijerihissi kuuhun. Loviisan ydinvoimala oli silloin valmistumassa. Silloinen Imatran Voima vakuutteli, että siitä ei ole mitään haittaa ympäristölle. Nyt on aika osoittanu, heidän olleen oikeassa. Mitään merkittävää ympäristövahinkoa ei Loviisassa ole tapahtunut, ellei sellaiseksi lasketa vihreiden häiriköintiä ja vaaran aiheuttamista aina, kun ydinjätelasti vietiin säilytyspaikkansa Venäjälle.

Jokaisella mitalilla on kaksi puolta, ja minä olen yrittänyt pyörittää niitä mitaleja niin, että näen molemmat puolet. En kuitenkaan rupea tässä yhteydessä kertomaan, mistä aiheutuvat esimerkiksi ympäristöpäästöt tuulivoimalassa, sillä se olisi luku sinänsä. Totean vain, että tiedän niiden syntytavan. En myöskään rupea selvittelemään lukuisien tutkimusten tekniikoita, kelvatkoon siihenkin sama vastaus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti