Me Karjalan pakolaiset

Paljon olen elämää pitänyt pakolaisten puolesta enkä koskaan ole unohtanut mainita tilannetta, joka oli Suomessa 70 vuotta sitten. Me Karjalan pakolaiset olimme pakolaisia omassa maassamme, vaikka jotkut meistä pääsivät peräti Ruotsiin ja rohkeimmat aina Amerikkaan asti.  Voimme sanoa, että hyvin monet meistä olivat täysin vieraan maan kansalaisten avun varassa.

Niin, siis sen verran olen tästä elämää pitänyt, että minua pyydettiin kertomaan ajatuksistani erään lähiseudun Karjalaisseuran tilaisuuteen.

Kolme sodan jälkeen syntyneiden luomaa käsitystä lyttäsin heti. Ensimmäinen oli se, että Karjalan pakolaisia ei voi muka verrata nykyisiin Syyrian pakolaisiin.  Ihmiset, joilla ei ole pätkääkään elämänkokemusta, vetoavat joihinkin määritelmiin.  Pakolainen on se, joka pakenee jostakin paikasta pelätessään jotakin.  Kansainvälisesti ottaen se on sota tai muu väkivalta, eikä siihen mitään määritelmiä tarvita. Pakolainen on pakoon lähtenyt henkilö, ja laiton pakolainen esimerkiksi vankikarkuri.  Laiton pakolainen on myös termi, joka minua ärsyttää.  Mitä laitonta siinä on,  jos ihminen pakenee henkensä hädässä!  Niin me Karjalan pakolaisetkin teimme, siitäkin huolimatta, että kaikki kantasuomalaisetkaan eivät meitä mielellään vastaanottaneet. 

  Pommitettu Karjala. Kuva: http://www.slideshare.net/karjalanliitto/karjalaisevakkojen-matkassa

 Pommitettu Syyria. 

Kuva: http://yle.fi/uutiset/syyrian_taistelualueelle_matkustaneet_ovat_alkaneet_palata_suomeen/7494984

Toinen tosi kiukuttava asia on väittämä, että tämä on ennen näkemätön tilanne Suomessa. Suksikaa nyt ainakin kuuseen!

Kun Karjalasta tuli pakolaisia ja muita evakkoja Kanta-Suomeen 70 vuotta sitten, meitä oli lähes puoli miljoonaa.  Siis noin 15-kertainen määrä nykyisiin pakolaisiin, ja kaikki piti asuttaa. Toki se oli tälle sodan jälkeiselle porukalle tilanne, jota ei ole nähty, mutta siitäkin selvittiin, kun halua oli. Eiväthän kaikki sitä silloinkaan halunneet, mutta kun pakotettiin, niin pakko oli.  Pakkohan se nykyisinkin on, ja parempihan se on tehdä suosiolla kuin itkeä ja tehdä. Pikku hommahan se on, kun sitä verrataan 40-lukuun.

Kolmas minua kiukuttanut asia on se, että yhä edelleen meillä on karjalaisvastaisuutta piilevänä, jopa niin paljon, että joku puolivirallinen kielenhuoltotoimisto on ilmoittanut, että karjalan murretta ei ole. Totta hitossa on!  Kyllä monet tuntemani karjalaiset sitä puhuvat edelleen, ja se elää ja voi hyvin tällä Suomen puolella rajaa. Totta tietysti on, että karjalan kieltä täällä ei enää kovin paljon puhuta, se on kyllä jäänyt Venäjän karjalaisten omaisuudeksi, mutta elää sillä puolella rajaa. Karjalan murre on kyllä karjalan murre, eikä sitä millään kielitoimiston päätöksellä kumota. Samaan hengenvetoon sanon vielä kerran, että pakolainen on pakolainen, eikä sitä millään määritelmällä miksikään muuteta.

Joku instanssi kuulemma laatii sanakirjaa, johon hyväksytään joitakin uusia suomen kielen sanoja - tai jätetään hyväksymättä.  Minä taas hyväksyn ne sanat, joita ymmärrän ja jos en ymmärrä, niin en minä siihen sanakirjaa ala etsiä.

Miettimistä siinäkin, mikä on laiton pakolainen ja mikä taas pakkolaki. Outoja sanoja, mutta, please, älkää panko niitä sanakirjaan. En tunne minkään sivistyksen aukon möllöttävän, vaikka en näitä sanoja ymmärtäisikään.