Koulutussäästöt

Meidän hyvä hallituksemme on nyt ryhtynyt saattamaan tämän maan asioita parempaan suuntaan, ja asiantuntijatkin ovat kautta maailman kiitelleet, että toimet ovat oikeansuuntaisia, mutta riittämättömiä. Näinhän se varmaan onkin, siviilirohkeus puuttuu meidän päättäjiltä sittenkin. Ei uskalleta tehdä riittävän rohkeita päätöksiä ammattiyhdistysliikkeen ja opposition pelossa. Oppositio räksyttää kuin rakkikoirat, vaikka ihan itse ovat sitä porukkaa, joka on saattanut maan tähän tilaan. Ammattiyhdistysliike itkee tapansa mukaan aina, vaikka rahapuuta ei ole olemassakaan. Kun hallitus nyt kerrankin on saanut sisäistettyä, että lait säätää eduskunta, hallituksen esityksestä, olisi varmasti ihan paikallaan, että tätä valtaa myös käytettäisiin.

Työlakien tulisi olla sellaisia, että ne turvaisivat Suomen kilpailukyvyn ja edesauttaisivat koko kansakunnan hyvinvointia. Ei mikään ammattiryhmä saa itsekkäästi ajaa vain omaa etuaan.

Kuten otsakkeessa kerrotaan, olen nyt ottanut silmääni koulutussäästöt, joista oppositio on ehkä tavallista enemmän rähinöinyt. Oppositiohan omalla hallitusvuorollaan teki jo leikkauksia, mutta kun ei mitään muutoksia syntynyt, jäivät leikkaukset vain leikkauksiksi ja nykyinen hallitus joutui puuttumaan asiaan uudelleen. Vaikea sanoa, mitä uudet leikkaukset vaikuttavat, mutta ainakin hallitus on miettinyt, miten tällä pienemmällä rahalla voidaan tulla toimeen. Olen jo sitä ikäluokkaa, että kaivan asioita omasta menneisyydestäni, enkä usko nykyisiä oppilaita ja opiskelijoita sen tyhmemmiksi kuin minunkaan aikanani. Ryhmäkoot on se keppihevonen, jonka suurentamista ei millään tahdottaisi sallia, vaikka kansainväliset kokemukset kertovat, ettei oppilasryhmien koko paljonkaan vaikuta oppimistuloksiin. Saman havainnon olen tehnyt myös omassa opetustyössäni.

Olen saanut opettaa lähes kaikilla kouluasteilla aina korkeakouluja myöten, joten ehkäpä jotain olen itsekin oppinut. Opettajan halu opettaa on ihan se kaikkein tärkein asia, ja se ratkaisee oppilaan suorituksen. Tuskinpa me kauan sitten syntyneet sen epäpätevimpiä omassa työssämme olemme kuin tämä myöhemmin syntynyt ikäluokka. Muiden puolesta en voi puhua, mutta aika vakio oppilasmäärä luokalla oli minun aikanani 30 oppilasta. Toiset oppivat toiset eivät… aivan kuin nykyisinkin.

Kun teknillisen koulutuksen olen saanut, on opetustyönikin painottunut pääosin sille alalle ja nimenomaan ammattiopistoihin ja aikuiskoulutuskeskuksiin. Onneksi en koskaan hankkinut pedagogista pätevyyttä. Siinä piilee vaara, että jos niin olisi käynyt, en olisi ennättänyt hankkimaan minkäänasteista ammattitaitoa, vaan opettaminen olisi jäänyt melkoiseksi pintahipaisuksi. Niinpä sain opettaa melko monessa oppilaitoksessa joskus viransijaisena ja joskus viran väliaikaisena hoitajana. Sattuipa tuohon sopimaan myös se oppilaitos, joka antoi tuon muodollisen pätevyyden opettajille. Koomiseksi asian teki se, että olin itse joutunut lähtemään edellisestä opettajan paikasta siksi, että minulla ei ollut sitä pätevyyttä, jota nyt sitten olin osaltani antamassa. Eihän siitä kellekään mitään haittaa ollut, ellei haitaksi sitten katsota sitä, että menetin lopullisesti uskoni tuon oppilaitoksen tarpeellisuuteen. 

 

Joskus on eletty aikoja, jolloin mestari otti oppipojan ja koulutti tästä uuden mestarin. Nykyinen oppisopimusjärjestelmä näyttötutkintoineen hipaisee hieman sitä. Olen vakaasti sitä mieltä, että ainakin ammattiopinnoissa säästämiseen olisi paljonkin varaa. Jos minä olisin Euroopan omistaja, panisin pienen peruskurssin jälkeen oppilaat oppisopimuksella töihin ja sopivaksi katsottavan ajan jälkeen näyttötutkinto ja siinä koko juttu. Koska mestarin - siis kouluttajan - ammattitaito on huomattavasti tärkeämpi kuin näennäinen opettajakoulutus, voitaisiin ainakin tällä sektorilla luopua koko opettajienvalmistuslaitoksesta. Ihan kokemuksesta uskallan väittää, että eivät oppimistulokset ainakaan nykyistä huonompia voi olla.

Varmuudella tiedän, että monista kolmevuotisistakin ammattioppilaitoksista lähtee ulos paperit kourassa ihmisiä, joita ei pienimmillekään työmaille voi päästää yksin. Tämä ei koske kaikkia aloja eikä tietenkään kaikkia oppilaita. Totuus kuitenkin on, että niitä ei saisi olla yhtään.

Ainakin ammattikoulutuksessa voidaan yhä vieläkin aikaansaada säästöjä. Ttodellinen pätevyys pitäisi pystyä asettamaan muodollisen pätevyyden edelle, kaikilla aloilla. Kauaksi on Suomi eksynyt tästä, mutta yltiöpäisesti odotan, että ainakin näyttötutkinto nousee todelliseen arvoonsa, kun maahanmuuttajien pätevyyttä suomalaiseen työelämään aletaan puntaroida.