sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Ryssän helvetti


Kaipa tuo on joku vanha suomalainen sanonta, jolla haluttiin kuvata jotain oikein pahaa paikkaa. Tällaiseen pahaan paikkaan ovat nyt ukrainalaiset joutuneet, kun suuri ja mahtava Venäjän maa on päättänyt, että se ei päästä Ukrainaa osaksi läntistä Eurooppaa. Ihan nyt puolivirallisesti korkea-arvoinen Venäjän sotilasjohtoon kuulunut upseeri on vahvistanut ne tiedot, jotka jo aikaisemmin olen saanut omista lähteistäni.

Venäjän presidentti Putin on yhä edelleen varsin suosittu henkilö Venäjällä, mutta myös Putinin vastainen oppositio kasvaa sitä mukaa, kun toisinajattelijoita kuolee. Venäjän kansa ei suinkaan ole niin tyhmää kuin Venäjän johto näyttää luulevan. Edes kaikki putinmieliset eivät voi hyväksyä niitä keinoja, joilla oppositio vaiennetaan, ja tuskinpa monikaan uskoo, että on vain sattuma, että tapetut ihmiset ovat juuri niitä, jotka ovat sattumalta arvostelleet Venäjän johtoa ja johdon toimenpiteitä maailmalla.

Nämä Venäjän toimenpiteet ovat Ukrainan sota ja Syyrian presidentin tukeminen vain sillä perusteella, että tämä on venäjämielinen. Tosiasiassahan Venäjä käy sotaa Ukrainassa Ukrainan asevoimia vastaan, eikä se ole hetkeäkään harkinnut sodan rajoittamista niille alueille, joissa tuhotöitä nyt on tehty. Tiedän Venäjän tiedustelupalvelun tehokkuuden ja trollien ulottuvan katseen, joten en voi nimetä tietolähteitäni. Osittain kyse on kuitenkin täysin julkisesta tiedosta, mutta eihän Venäjän johdon ajatuksia ihan sellaisenaan voi tietää. On hyvin rumaa sanoa, että joku valehtelee, mutta sanottakoon sitten vaikka niin, että Venäjän johto ei kerro asioita, jotka ovat kuitenkin koko maailman nähtävissä.

 
Minun suppeissa aivoissani sanonta ”ryssän helvetti” on nyt sitten kääntynyt toiseen muotoon. Se kuulusi ”helvetin ryssät”, jollei se olisi niin rumaa kieltä ja kaiken lisäksi yleistämistä, jota aina olen vastustanut. Eivät ole kaikki venäläiset pahoja, eivätkä ”mamut” laiskoja rikollisia tai terroristeja. Niin se vaan menee, että ihmiset lähes kaikkialla maailmassa ovat samankaltaisia, mutta joukossa on aina joitakin sekundakappaleita. Kun nämä sekundat sattuvat pääsemään vaikutusvaltaiseen asemaan, ei siitä juuri koskaan ole ollut hyvää sanottavaa.

Merkittävimpiä esimerkkejä tästä ovat olleet Stalin, Hitler, Ceausescu ja ehkä nykyisin Putin. Putinin roolin tulevat näkemään vasta jälkipolvet, sillä hän on porukan ainut, joka vielä elää. Onni onnettomuudessa on, että Suomen sekundakappaleet eivät ole onnistuneet pääsemään niin vaikutusvaltaiseen asemaan, että saisivat koko maapalloa järkytettyä. On jokseenkin samantekevää, mitä joku meppi tai kansanedustaja puuhailee, kun suurin osa kansasta on täysjärkisiä ja humaaneja ihmisiä, jotka eivät ole antaneet idiotismin rappauttaa ajattelukykyään. Idiotismi ja rasismi ovat se maaperä, johon noiden hirmuhallitsijoiden on ollut hyvä kylvää aatettaan.

Kyllä minä toivon, että vielä joskus tulee aika, jolloin kansat elävät sovussa keskenään. Ihmiset auttavat toisiaan riippumatta ihonväristä tai uskonnosta, eikä vallanhimo saa ihmisiä tekemään hirmutekoja. Ehkä siihen menee kauan, sillä maailmassa on sodittu kautta aikojen, mutta toivossa on hyvä elää. Kommunismin lähes totaalinen kuolema on kuitenkin osoitus koko maailmalle, että ehkä se ainakaan ei ollut se oikea aate.

Kommunismi on totaalinen järjestelmä, joka toimiakseen vaatisi täysin ajatuskyvyttömiä ihmisiä, jotka olisivat toistensa klooneja. Valitettavasti me ihmiset olemme varsin erilaisin eväin varustettuja ja saatamme joskus jopa kyseenalaistaa asioita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti