Elämisen vaikeus ja demokratia

Niin sanotun populistin elämä taitaa sittenkin olla tässä maailmassa kaikkein helpointa, sillä mitään ei tarvitse osata eikä mistään olla vastuussa. Yleensä riittää, että vastustetaan kaikkea olemassa olevaa. Ja vastustettavaa kyllä riittää, sillä paljonhan tässä maailmassa on olemassa olevia asioita. Jonkin verran kannatustakin tällainen politiikka näyttää saavan, sillä onhan se oikeastaan ratkaisu niille, jotka eivät koskaan ole osanneet päättää, mikä on oikein ja mikä väärin. Sellaisia ihmisiä on paljon, minä muiden mukana. En kuitenkaan ole populisti… en ainakaan tunnusta sitä. Ja ainakaan en äänestä Suomen populisteja, joista perussuomalainen puolue ei ole lainkaan pahin.

Näin eläkeläisenä minulla on paitsi runsaasti elämänkokemusta niin myös aikaa pohtia maailman järjestystä. On tämä elämä niin vaikeaa, että ei minulla ainakaan ole siihen parasta mahdollista ratkaisua. Yritän vain selviytyä päivästä toiseen tässä pakkasen ja lumen vallassa käpristelevässä maassa. En toivo edes uutta sotaa, vaikka Suomen talouskasvu oli suurimmillaan juuri sodan jälkeen ja kaikilla halukkailla oli myös työtä. Niin taitaa tosin olla vieläkin - siis kaikilla halukkailla, mutta halukkaiden määrä taitaa olla vähäisempi.

Olen miettinyt myös sitä, onko diktatuuri sittenkin demokratiaa parempi vaihtoehto. Näinhän olisi, jos meillä olisi viisas, ihmisten etua ajatteleva hallitsija. Valitettavasti näin ei kuitenkaan koskaan eikä missään ole ollut. Johtuisiko sitten siitä, että valta turmelee, mutta aina on vallassa ollut vain omaa etuaan ajavia sadistisia narsisteja. Sääli sinänsä, sillä diktatuurissa vältyttäisiin ainakin kompromissien teosta. Demokratian toiseksi suurin heikkoushan on juuri se, että koskaan ei voida tehdä parasta mahdollista ratkaisua, vaan kyseessä on aina jonkinlainen sekasikiö, jota sitten kompromissiksi nimitetään. Sanoin siis, että toiseksi suurin heikkous. Suurin heikkous on nimittäin se, että useimmiten on kyse äänestyspäätöksistä ja äänestyksiin osallistuu yleensä myös suuri joukko tolleroita, jotka eivät edes tiedä, mistä äänestetään. Saattaa jopa käydä niin, että heidän kantansa - joka ei siis ole mikään kanta - saattaa päästä voitolle. Pahiten hukassa ovat ne, jotka hehkuttavat kansanäänestystä, vaikka hyvin tietävät, että suurin osa kansasta ei tiedä mistään mitään. 

Tässä se elämisen vaikeus juuri on. Ainakaan minä en tunne järjestelmää, joka antaisi meille parhaat mahdolliset eväät. Koska kuitenkaan ihmisten äänioikeutta ei voida rajata ihan kevyin perustein, voitaisiin ainakin yrittää keksiä pieniä parannuksia. Miltä tuntuisi, että ehdokkaille asetettaisiin joitakin pätevyysvaatimuksia ja esimerkiksi hiihtotaito ei kuuluisi noihin vaatimuksiin. Se ei estäisi hiihtäjiltäkään politiikkaan osallistumista, josta kai hyvänä esimerkkinä on Marjo Matikainen, joka on paitsi maailmanmestari niin myös korkeasti koulutettu ammattilainen. Ihan samaa ei kaikista hiihtäjistä ja juoksijoista voida sanoa, vaikka demokratia voi tuoda julkkiksia tehtäviin, joihin heillä ei ole mitään edellytyksiä.

Tällaista tämä on tämä elämisen vaikeus. Täytyy varmaan tyytyä näihin olosuhteisiin, joissa eletään, ja napista silloin tällöin. Onhan tässä maailmassa paljon hyvääkin, ja joskushan se voi sattua kohdalle. Toivottavasti sattuu ennen kuolemaa, vaikka ei kai se kuolemakaan vainajasta niin ikävää ole.