Ammattiyhdistysliike

Ammattiyhdistysliikettä en luonnollisestikaan voi vastustaa, koska suurimman osan aikuisuuttani olen ollut jonkun työmarkkinajärjestön jäsen. Nyt kun eläkkeellä ollessani olen seurannut asioita ikään kuin syrjästä, olen kyllä ihmetellyt, miksi. Kaikkea sitä saa ihmetellä, sillä kaikkein suurin ihme on se, että vielä eläkkeellä ollessanikin olen maksanut jäsenmaksua liitolle, joka ei koskaan ole ollut yhtään missään tekemisissä minun elämäni ja hyvinvointini kanssa. Ehkä tästä viimeisimmästä TEK:n jäsenyydestä olen hyötynyt sen verran, että olen saanut jonkin kerran alennusta hotelissa, mutta kyllä kokonaisuutena jään kovasti tappion puolelle. Pienihän se kuitenkin on tämä minun henkilökohtainen tappioni verrattuna siihen, miten Suomi-niminen tasavalta on saanut noista järjestöistä kärsiä.

Me kaikki tiedämme, että Suomen omat sisämarkkinat eivät yksinkertaisesti riitä pyörittämään tämän maan taloutta, vaan teollisuutemme vaatii ehdottomasti vientiä. Teollisuus ei yksinkertaisesti jaksa pyöriä ilman ulkomaankauppaa. Ulkomaankauppaa ei taas synny ilman kilpailukykyistä teollisuutta. Meidän vientiteollisuutemme ei pysty kilpailemaan hinnalla eikä edes laadulla, päinvastoin kun suomalaiset itse uskovat. Ulkomaalaiset ostajat eivät kuitenkaan ole suomalaisia, eikä Suomi ole, taas vastoin uskoamme, niitä maita, jonka tuotteilla olisi erikoisen hyvä laatuimago.

Myönnän, että ei ammattiyhdistys yksin ole syyllinen Suomen heikkoon kilpailukykyyn. Myös valtiollamme on tässä asiassa sormensa pelissä. Jos pystyisimme toimittamaan kohtuullisella hinnalla kohtuullista laatua, olisimme jokseenkin tasapäisessä asemassa kilpailijoihimme nähden. Näin ei kuitenkaan ole, vaan hintakilpailukykymme on työnantajien sivukulujen ja ammattiyhdistysliikkeen jäykän ja ahneen palkkapolitiikan takia ajautunut siihen pisteeseen, että laatu ei enää riitä. Paperiteollisuuden alasajoa joudutti kovasti Jouko Ahonen aikoinaan, ja Lauri Lyly on nyt ottanut tehtäväkseen tuhota muun vientiteollisuuden.

 

Sitä tässä nyt sitten suuresti ihmettelen, että mikähän tahtoo olla syynä, että viikoittain saamme uutisia, jotka kertovat milloin minkin yrityksen siirtyvän ulkomaille? Eivätkö ne hälytyskellot lainkaan soi? Kiinaan on jo aikoja sitten siirtynyt teollisuutta, mutta nyt on löytynyt uusia kohteita, jossa teollisuutemme voi menestyä. Ei enää riitä, että puolalainen asennustyövoima tulee Suomen energiateollisuusmarkkinoille, vaan yrityksiä alkaa siirtyä Puolaan, jossa yrityskulttuuri on hyvin samankaltainen kuin täällä Suomessa. Siellä vain on kaikki huomattavasti halvempaa ja lyhyt matka eurooppalaisille markkinoille.

Kyllä minä työmarkkinajärjestöjen olemassaoloa kannatan, mutta en kannata sitä, että se sotkeutuu asioihin, jotka eivät oikeasti sille kuulu, tai ainakaan ei pitäisi kuulua. Työolosuhteet, työturvallisuuden valvominen ja jopa työttömyyskassatkin ovat ihan ok., mutta työehdoista sopiminen pitäisi jättää niille, joita se koskee. Siis työnantajalle ja työntekijöille, joiden välinen asia se oikeasti on.

Ei ole lainkaan työntekijöiden etujen puolustamista, että estetään tekemästä sopimuksia, joilla joku työ olisi kannattavaa tehdä. Tuollaisen politiikan seuraus on sama kuin vahvana pidetyn merimiesunionin aikainen laivojen ulosliputus. Tätä vauhtia me liputamme koko teollisuutemme ulos, eikä tilannetta lainkaan paranna se, että eri alojen ammattiliitot lietsovat vastakkainasettelua. Kun työnantaja työllistää, hän on verenimijä ja riistäjä. Kun hän sitten kannattamattomana lopettaa riistämisen, hän onkin jotain vielä pahempaa.

Aina ei suomalainen yritys muuta ulkomaille, mutta minkäänasteista työttömyyttä ei Suomessa oletettavasti olisi, jos puoletkin niistä tuotteista, joita nämä firmat jo nyt teettävät ulkomailla, tehtäisiinkin täällä kotimaassa. Täällähän ne tehtäisiin, jos se olisi kannattavaa.