maanantai 18. huhtikuuta 2016

Totuus ydinvoimasta

Tuulivoima on minun jälkeeni syntyneiden keksintö, joten vasta nyt eläkkeellä ollessani olen joutanut siihen perehtymään, vaikka olenkin suurimman osan elämästäni työskennellyt energia-alalla. Tämä tapahtui kuitenkin jo paljon ennen banderollien heiluttajien syntymää, ja kieltämättä tietoni monessa asiassa ovat vanhentuneita.

Koko 70- luku oli mielenkiintoista aikaa, ainakin minun mielestäni. Oskarshamnin ydinvoimalaa rakennettiin Ruotsissa, jossa asuin 60 – 70-lukujen vaihteessa. 70-luvulla tulin opettamaan sähkötekniikkaa tänne Suomeen ja tietysti myös kiinnostuin Loviisaan rakennettavasta ydinvoimalasta. Loviisan ensimmäinen yksikkö LO1 otettiin käyttöön vuonna 1977. Yritin jopa löytää sieltä työtä, mutta en tullut poimituksi satojen hakijoiden joukosta. Siihen aikaan olin voimalaitosteknikko ja oletan, että koulutukseni ei yksinkertaisesti riittänyt kymmenien insinöörien seassa. Se ei suinkaan vienyt minun mielenkiintoa alaan, ja olen aina hieman noussut takajaloilleni, kun vailla minkäänlaista kokemusta olevat ihmiset kertovat mitä hurjempia juttuja ydinvoiman vaaroista.

 
Ydinvoimalla tarkoitetaan atominytimen hallitusta halkeamisesta syntyvää energian tuotantoa, jota enimmäkseen käytetään sähkön tuottamiseen. Vesivoiman ohella se onkin merkittävin saasteettoman energian lähde.

On toki totta, että maailmassa on tapahtunut muutamia ydinonnettomuuksia, ja niissä toki on kuollutkin ihmisiä. Ei toki koskaan niin paljon kuin liikenneonnettomuuksissa tai muissa vitsauksissa. Se vain tahtoo olla niin, että aina sattuu ja tapahtuu, jos ihminen yrittää tehdä jotain.

Ei sitä pitäisi hyväksyä, mutta ei myöskään ole aihetta maalailla pelottavia uhkakuvia silloin, kun siihen ei ole perusteltua syytä.

Suomen Säteilyturvakeskus on laitos, joka on eräs maailman tiukimmista. Sen asettamat normit ja vaatimukset ovat pitkälti olleet syynä esimerkiksi Olkiluodon voimalan viivästymiseen ja kustannusten nousuun. Jos jossakin haluamme olla maailman parhaita, niin ydinvoimaloiden turvallisuus on yksi näistä asioista. Säteilyturvakeskuksella varmaan on osuutensa myös siinä, että LO1 täyttää pian 50 lähes häiriötöntä vuotta.

En epäile yhtään, etteikö ydinsäteily olisi suurina annoksina vaarallista kaikille nisäkkäille, joihin myös ihminen lukeutuu. Siksipä herättää suurta hämmennystä, kun näyttää siltä, että Tsernobylin alueelle aikanaan jääneet eläimet ovat nyt vallanneet lähes koko kaupungin ja näyttävät voivan erinomaisesti. Tämä ilmiö saattaakin epäilyksenalaiseksi masinoidut käsitykset ydinsäteilyn kaiken kattavasta vaarallisuudesta. Lääketiede kertookin, että ei ole ehdotonta näyttöä siitä, että aina ja kaikissa tilanteissa säteily aiheuttaisi ihmisille haittaa. Sillä saattaa olla myös terveyttä edistäviä vaikutuksia.

On oletettavaa, että Suomeen rakennettavat ydinvoimalat ovat nyt ja tulevaisuudessa aivan yhtä turvallisia kuin sadat nyt pyörivät vesivoimalat. Kaikessa tapauksessa ydinvoima on ainut toistaiseksi tunnettu tapa ratkaista Suomen energiaomavaraisuus. Lapsenmielisiä "pelle pelotomia" kyllä on, mutta toistaiseksi ikiliikkujaa ei ole keksitty.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti