keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Juuri siitä on kysymys!


Eija-Riitta Korhola sai koko likaämpärin niskoihinsa rohjetessaan asettaa hieman kyseenalaiseksi Suomen valtion tuulivoimapolitiikan. Jos oikein ymmärsin. hän julkaisi paljon vähemmän, mitä oikeasti tietää. Hän vetosi suunnilleen samaan asiaan, josta minäkin olen puhunut suupielet helläksi.

"Tutkikaa tutkimasta päästyännekin", tai uskokaa sitten kansainvälisiä tutkimuksia, että ei Suomen tarvitsisi koko ajan rämpiä jälkijunassa.

Minäkin tiedän paljon enemmän, mitä olen julkisuudessa sanonut, ja kun Suomen valtio on minun koulutukseenikin uhrannut satoja tuhansia, katson velvollisuudekseni lausua ääneen sen lopputoteamuksen, johon olen päätynyt.

Tuulimyllyt ja niiden rakentajat tulevat ulkomailta ja heikentävät huomattavasti kauppatasettamme. He aikaansaavat taloudellisesti kannattamattomia häkkyröitä, joiden ylläpitäminen on siten langennut meille veronmaksajille. Lisäksi on todettu, että tuulivoimaloiden lähettämä matalataajuinen värähtely aiheuttaa vakavan terveysriskin sekä eläimille että ihmisille. Tämä värähtely saattaa vaikuttaa monen kilometrin päähän, täysin riippumatta siitä kuuluuko se vaiko sitten ei.

Ihmiskorva ei yksinkertaisesti kuule alle 30 Hz ääniaaltoja. Ei siis siitäkään huolimatta, vaikka ne saattavat tuhota hänen terveytensä.

En tunne Eija-Riitta Korholaa enkä tiedä mistä hänen tietonsa ovat peräisin, mutta täysin oikeassa hän näyttää olevan. Meitä on muutamia, joita totuus näyttää kiinnostavan. Monia vasta omakohtaisten kokemusten jälkeen, mutta näin ei tarvitsisi olla. On olemassa vahvoja kansainvälisiä näyttöjä ja tutkimuksia, joiden mukaan tuulienergia on paitsi hyödytöntä, niin myös epäekologista ja ympäristölle vaarallista. 

 
Täytyy vain kysyä, että kenen etua palvelee tuo häkkyröiden pystytys? Vastaan tuohon kysymykseen itse. Vain tuulivoimayhtiöiden etua, niin kauan kuin me veronmaksajat syydämme heille rahaa.

Me veronmaksajat maksamme paitsi tuulivoimatuen, niin myös sen kauppataseemme alijäämän, johonka osittain vaikuttaa väkkäröiden maahantuonti ja asennus, joka sekin tapahtuu ulkomaalaisten voimin.

Eija-Riitta Korholan tavoin vaadin vain totuuden selvittämistä. En usko, että minä tai edes Eija-Riitta olemme ainoat, jotka haluavat tätä tutkimusta.

Kun tuulivoimayhtiöiden lobbarit kiertelevät maata kyselemällä ihmisiltä kuulevatko, näkevätkö ja paleleeko heitä, niin se ei ole tutkimus. On vissi ero tieteellisellä tutkimuksella ja mielipidekyselyllä, jonka oletettavasti tuulivoimayhtiöiden miehet kyllä tietävät, mutta koettavat hämätä kuntien päättäjiä muuttamalla tuon gallupin nimeä.

Suurin osa Suomen poliittisista päättäjistä niin valtiollisella kuin myös kunnallisella tasolla on täysin tietämätöntä tuulivoiman haitoista ja vaaroista, puhumattakaan näiden laitosten hinnasta ja tekniikasta. Se antaa hyvän mahdollisuuden voimayhtiöiden lobbareille ympäripuhua niin isännät kuin poliitikotkin.

Osa poliitikoista uskoo, että tämä on hyvää kauppatavaraa poliittisissa lehmänkaupoissa vihreiden suuntaan, mutta näin ei ole.

Vihreät ovat aivan yhtä ymmärtämättömiä tässä suhteessa kuin muutkin.

Mikähän siinä on niin vaikeaa, että asiaa ei voida edes tutkia?

Satojen miljoonien arvosta pystytetään ympäri maaseutua maisemaa rumentavia hyödyttömiä häkkyröitä, jotka käyvät noin keskimäärin 15 vuotta, jonka jälkeen niiden purkamisesta koituvat myös valtavat kustannukset.

Sanokoot tuulivoimayhtiöiden miehet mitä tahtovat, mutta näin on käynyt kaikialla maailmassa.

Jos eivät kansainväliset kokemukset ja tutkimustulokset kiinnosta, niin soittakaa vaikka huviksenne Englannin parlamenttiin ja kysykää, miksi Englanti on kieltänyt tuulimyllyjen rakentamisen maaperälleen.

Kaikkialla, missä tuulimyllyjä on, ne ovat herättäneet laajaa vastustusta, kun kansalaiset ovat havainneet niiden vaarallisuuden.




Sivumennen sanoen: Ylen mainitsema eläinlääkäri ei ole kyseisen kunnan eläinlääkäri.






 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti